Hetkellisistä aivopieruista henkiseen kypsyyteen

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Daley Nevantaus

Aivojen kyvyt lässähtävät kollektiivisessa paineessa.

Ohhoh, tulipa piirrettyä paperille varsin haastava otsikko. Mistä lienee mieleen juolahtanutkin, mutta kirjoittajan ominaisuudessa haastan itseäni kuitenkin sen verran, että yritän selittää hieman - kieltämättä hieman kokkareisen näköisen - otsikon takana olevaa ajatusta ja sitä, miten se liittyy curlingiin.

Ihmisen elämä alkoi monesti pahanlaisella aivopierulla takavuosien tanssilavojen jälkitunnelmissa tai nykyisin todennäköisemmin paikallisessa kuppilassa vietetyn illan saavutettua inhimillisen kliimaksinsa. Eikä siinä mitään, sitten kun se elämä alkaa ja ihminen ilmestyy, niin ainakin vanhemmilla henkinen kypsyys näyttää lievästi kasvavan, tosin kyseessä lienee vain lapsen syntymästä johtuva hetkellinen näköharha. Ei se ihminen tietenkään yhtään sen kypsempi ole, vaikka tämä iloinen perhetapahtuma tapahtuikin, mutta onhan toki kokemusta rikkaampi. Siitä se henkinen kypsyminen monilla kuitenkin viimeistään alkaa.  

Korkealle rakennetulta aasinsillalta sukelletaan takaisin jään pinnalle ja todetaan heti jäähän pudottua, että niin on saanut moni curlingjoukkue alkunsa kahden tai useamman ihmisen yhteisestä aivopierusta. Yleensä kysymyksestä, mitäs jätkät/likat tehtäisiin elämällämme? Joskus, lukuisien lisäaivopierujen jälkeen ryhmä saattaa päätyä ainoana lopputulemana toteamaan, että nyt on pakko aloittaa koko tiiminä curlingin pelaaminen.  Moni lajiharrastaja muistanee etäisesti oman joukkueensa syntyhetket, osa tuskallisesti, osa iloisena tapahtumana, jossa ensin iloittiin jonkin uuden syntymästä, sitten tutustuttiin synnytettyyn rääpäleeseen ja melkein heti perään alettiin katua, että joko se joukkue ehti uhmaikään asti. Viimeistään siinä vaiheessa, kun joukkueen murrosikää on jatkunut yli viisi vuotta, aletaan jo ihmetellä, mitä tuli tehtyä.

Vaan enää ei irti pääse. Lapsi on syntynyt. Curlingtiimi on syntynyt. Elämä on ja sen on jatkuttava. Rauhassa tai riidellen.

Ensimmäisen vuoden, kaksikin, osalla joukkueista pitempäänkin, on peli vallan kehittymätöntä. Pelin perusteisiin ja lainalaisuuksiin perehtyminen tehdään sattumanvaraisesti tai huonosti. Nettiä selaillaan ja Youtubesta katsotaan, kuinka helpon näköisellä kuningaspoistolla lähetetään kolme, jopa neljä kiveä ulos pesästä. Kentällä ihmetellään, kun määrämittainen ei taivu ja kapteeni, jo hallisarjan kolmannessa ottelussa alkaa ohjeistaa närkästynein sanankääntein heittäjää, harjaajaa ja pelitovereitaan. Vastavuoroisesti pelaajat ja ns. harja-apinat rankaisevat kapteenia, puhumalla tämän selän takana ruman raivokkaasti kapteenin valitsemasta taktiikasta.  Joukkueesta riippuen, näin saatetaan pelata jopa koko joukkueen loppuelämä, joka on joko lyhyt tai pitkä saattojoukon eri ominaisuuksista riippuen. Toisilla kärsivällisyys riittää kuunnella napakkaa vinoilua, toisilla ei. Inihimillistä, varmasti, tarpeellista, ehkäpä ei.

FORMING, STORMING, NORMING JA PERFORMING

 Curlingiin vihkiytynyt joukko lienee sen verran viisasta, että voi mennä ja tehdä väliotsikossa esiintyvillä englanninkielisillä termeillä google -haun, mutta kunnioituksesta englannin kieltä osaamattomia kohtaan, käännän nuo neljä verbiä ymmärrettävämpään suomenkieliseen muotoon. Laitettakoon kaikki vielä alkamaan M-kirjaimella, että ne helposti muistettaisiin. Erilaisiin tiimikoulutuksiin osallistuneille tämä onkin jo tuttua.

MUODOSTUMINEN, MYRSKYÄMINEN, MÄÄRITTELEMINEN JA MENESTYMINEN

Lyhykäisyydessään litania tarkoittaa kaikkien ikinä missään lajissa tai työelämässä tai muussa yhteisössä syntyneen "Tiimin" tai "Joukkueen" osalta sitä, että

Vaiheessa 1 (Forming/Muodostuminen) joukkue muodostuu ja aloittaa hommat, joko suoraan peliin heittäytyen tai ensin jonkin verran treenaten.  Kaikki hyvin, vähän aikaa nautitaan uudesta tehtävästä tai harrasteesta, uusista tuttavista ja jälkipelin hetkistä. Joskus huonoilla taidoilla itse pelistäkin.

Vaiheessa 2 (Storming/Myrskyäminen) alkaa tupaan tuulla, tuuli kovenee pikku hiljaa ja saapuu "myrsky", jossa aletaan joukkueen sisällä riidellä ja rähistä joukkueen pelisäännöistä, pelipaikoista, tavoitteista, tahtotiloista ja kaikesta koko tiimin ympärillä. Riitely voi olla näkyvää tai piilossa tapahtuvaa "purnausta" esimerkiksi omasta roolista tai ylipäätään vain kritiikkiä joukkueen toimintaa kohtaan. Kaiken kaikkiaan tämä purnaus alkaa nakertaa joukkuetta. Siis nakertaa, ei rakentaa.

 Kolmannessa vaiheessa (Norming(Määritteleminen) on kaksi vaihtoehtoa. Joko joukkue hajoaa ristiriitoihinsa ja lajia jatkavat pelaajat palaavat kohtaan "muodostuminen" uusin miehistöin. Jos joukkue ei hajoa, se viimeistään tässä vaiheessa tajuaa, että yhteiset pelisäännöt on oltava. Ne luodaan ja niitä aletaan myös noudattaa. Ainakin jos tähtäimessä on vielä nousta joukkueen kehitysvaiheeseen numero neljä.

Ja luultavasti lukija jo oivaltaakin, että viimeinen, neljäs  vaihe (Performing/m enestyminen), voidaan joukkuelajeissa saavuttaa vain tätä edellä mainittua, kieltämättä vaivalloista tietä kaikki vaiheet läpikäyden. Jos ja kun mainitut vaiheet on käyty, tie menestykseen tai ainakin joukkueen ns. maksimitasolle on auki. Loppu riippuu sitten harjoittelusta ja lajiin paneutumisesta. Joka tapauksessa joukkue pystyy ainoastaan neljännessä vaiheessa saavuttamaan kilpailulliset tavoitteensa.  Jollakin joukkueella se voi olla hallisarjan mitalisija, jollakin kansainvälisillä areenoilla pärjääminen, jollakin nousu mestaruussarjaan. Sillä ei ole väliä, jos tavoite on yhteinen ja joukkue on menestymisen vaiheessa.

Hyvä joukkue myös reflektoi tätä asiaa ja ymmärtää, missä vaiheessa joukkueen kehittymisessä edetään. Automaattisia loikkia näiden vaiheiden yli ei vain tapahdu. Kokeneilla urheilijoilla muodostetuissa tiimeissä näitä vaiheita voidaan ajassa mitaten lyhentää, mutta ne on silti käytävä läpi. Aina kun yksikin pelaaja joukkueessa vaihtuu. Aina tulee silloin uusi muodostumisvaihe, sitten taas myrskyämisvaihe ja niin edelleen, kunnes ollaan taas menestyvässä joukkueessa.

Arvoisa lukija huomioikoon, että menestys tarkoittaa joukkueen hyvää menestystä suhteellisesti ja tasoonsa sekä tavoitteisiinsa verraten.

Opin itse jo 16-vuotiaana urheilijanuorukaisena valmentajaltamme Pajamäen palloveikoissa yhden joukkueeseen liittyvän faktan. Joukkue ei ole joukkue, ilman yhteisesti määriteltyä tavoitetta. Siitä ei koskaan edes synny joukkuetta, jos tämä vaatimus yhteisestä tavoitteesta ei toteudu. Silloin saavutimme oman maksimimme, joka oli piirisarjan mitalisija kahden HJK:n joukkueen jälkeen. Curlingin osalta, olen nähnyt omassa seurassamme 10 vuoden aikana sekä niitä joukkueita, joilla tavoite on ja niitä, joilla sitä ei ole tai se on ristiriitainen.
    Jokainen voinee arvata, että kyllä, tavoitteellinen joukkue on myös tavoitteensa saavuttanut, silloin kun tavoite on ollut aidosti koko joukkueen yhdessä määrittelemä. Olen myös nähnyt joukkueita omassa seurassani, jossa kapteeni on heittänyt "hatusta" itselleen sopivan tavoitteen ja ihmettelee sitten koko kauden, miksi homma ei toimi, kun muu joukkue ei ole sisäistänyt tavoitetta ja/tai ei halua toimia niin, että tavoite saavutettaisiin, toisin sanoen tyytyy vähempään.
    Tällaisesta tilanteesta ei ole mitään hyötyä kenellekään ja tällaisen tilanteen huomatessani itse olen seuran taholta ja/tai jos olen valmentajan asemassa, hajottanut joukkueen. Toiminta kerta kaikkiaan johda joukkuelajeissa mihinkään, jos tavoitetta ei aseteta yhdessä. Mieluummin vain joukkue hajalle ja kokoamaan uutta, eri ryhmityksellä.

Tiedossa on, että maailmassa on sekä hyviä, että huonoja joukkueita, kaikissa joukkuelajeissa. Jokainen urheilua seuraava myös ymmärtää, että joukkue, hyvä tai huono, ei ole yksilöittensä summa. Ja jokainen ymmärtää, että hyvässä joukkueessa yksilö kasvaa paremmaksi eli löytää ns. oman yksilöllisen loistonsa, mutta vain silloin, kun on mukana hyvässä joukkueessa. Samalla tavoin, koko joukkue löytää oman loistonsa vain silloin, kun yksilöt löytävät oman loistonsa. Ja tämä voi tapahtua joskus nopeastikin, joskus siihen menee useita vuosia. Meidän lajissammekin tästä on sekä esimerkkejä, jotka ovat päättyneet loistaviin joukkuetuloksiin ja pitkäaikaiseen dominointiin, sekä niitä esimerkkejä, jossa joukkue on alkanut rakoilla ja hajoilla jo kesken kauden.  Meidän lajimme ei ole joukkuelajien kirjossa poikkeus. Samat totuudet joukkuelajeista pätevät myös curlingissa. Pelikaverin kanssa on tultava toimeen, häntä on tuettava kaikin tavoin ja hänen on annettava aina oma täysi panoksensa joukkueelle, jonka tavoitteisiin hän on sitoutunut

Oma ajatukseni on, että joukkueen tai sen ulkopuolisen, esimerkiksi valmentajan, pitäisi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa itse havaita, onko joukkueella mitään mahdollisuuksia saavuttaa tavoitteensa. Ja jos tavoitteena on vain "pelailu" hallisarjassa, niin se on ihan hyvä tavoite, kunhan se on sama kaikille. Jopa oman seuran taannoisissa "sukupolvissa" olen havainnut sitä, että joukkueella voi olla monia tavoitteita.  Kapteenilla omansa, pelaajilla omansa, jopa ehkä seuralla tai valmentajalla omansa.
Ainoa tapa päästä edellä mainitun joukkuesyklin kohtaan "Menestyminen" on siis se, että kaikilla osapuolilla on sama tavoite, se on kirkkaasti maalattu, yhdessä sovittu ja kaikki ovat siihen sitoutuneet.
    Muuten voi ja kannattaa lähteä etsimään pelaajaryhmää, jossa tavoitteet vastaavat omia. Jos paikkakunnalla tai lähiseudulla sellaista on.

TAKAISIN OTSIKKOON

Mitä tulee sitten niihin aivopieruihin. Suurinta tuskaa aiheuttaa allekirjoittaneelle curlingotteluissa se, että joku pelaaja ottaa voimakkaasti kantaa kapteenin taktiseen ratkaisuun. Sillä on mitä suurin joukkueen menestystä madaltava merkitys. Jos joukkue ei näytä yhtenäiseltä vastustajalle tai katsomoon, se ei sitä myöskään ole.

Yleisimpiä virheitä, joita vaikkapa divari- tai hallisarjaotteluissa näkee sekä omilta, että vastustajalta, on yllättävät strategian muutokset. Otteluun valittua strategiaa saatetaan muuttaa jo parin ensimmäisen heiton jälkeen, jos se kuuluisa suojaheitto ei ollutkaan kohdillaan. Toinen silmiinpistävä asia on terävähenkinen keskustelu ja puuttuminen kapteenin päätöksiin. Ei ole tietenkään tarkoitus, että kapteeni on diktaattori kentällä, mutta muun joukkueen on osattava olla puuttumatta strategiaan, tai siis sen takana on seistävä joukkueena. Taktisiin ratkaisuihin heittokohtaisesti riittää ystävällisesti tehty ilmoitus ja kysymys kapteenille, oletko miettinyt tätä vaihtoehtoa.  Toki kapteenia pitää joskus muistuttaa myös siitä, että valittu taktiikka heitossa ei tue strategiaa.

Miten tätä asiaa voisi sitten harjoitella? Oma näkemykseni on se, että jokaisen pelaajan pitää ymmärtää valitun strategian syy ja merkitys ennen ottelua ja sisäistää se verryttelyn aikana. Valittua strategiaa tulisi myös noudattaa ainakin pelin keskivaiheille saakka, ellei isoja poikkeamia tule. JOs peli etenee suotuisasti, omaa strategiaa on vedettävä loppuun saakka orjallisesti. Pitkällä tähtäimellä tämä rakentaa joukkuetta, sen tiimihenkeä ja johtaa myös menestykseen. Ja siihen joukkueen henkiseen kypsyyteen.