MM-kilpailut pelattiin tänä keväänä Yhdysvaltain Lowellissa, lähellä Bostonia. Paikka tähän turnaukseenhan saatiin joulukuun EM-kilpailuista, joissa joukkueemme onnistui hankkimaan paikan vasta karsintojen jälkeen.
Kisaraportit
Sarjan kokeneimmat veivät mestaruudet
Suomen mestaruudet menivät tällä kertaa Anne Malmin ja Markku Uusipaavalniemen nimiin. Uusipaavalniemelle tämä oli kolmas mestaruus peräkkäin. Malmi sitä vastoin palasi ykköspaikalle muutamien vuosien jälkeen. Viimeinen turnaus Vierumäellä sujui pitkälti piirustusten mukaan ja voittajat olivat selvillä jo ennen sunnuntain kierroksia.
- Lue lisää aiheesta Sarjan kokeneimmat veivät mestaruudet
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
Täydellinen kisareportaasi Torinon Olympialaisista 13. – 25.2.2006
Kehittyneiden mediapalveluiden myötä saimme nyt myös Euroopassa kokea talviolympialaisten suuruuden koko mittakaavassaan. Salt Lake Cityn ja Naganon kisojen aikanahan lähetysajat olivat eurooppalaisittain vähintäänkin eksoottiset, mutta tällä kertaa kisoja sai halutessaan seurata hyvin tiiviisti menettämättä silti yöuniaan - ellei sitten kisahuuma vienyt mennessään liiankin tehokkaasti!
Junioreiden SM-kilpailut
18. - 19.11. taisteltiin junioreiden SM-mitaleista Hyvinkäällä hyvissä olosuhteissa. Valitettavaa oli vain vähäinen osanottajamäärä, joka ei tosin hyvähenkiseen turnaukseen tuntunut vaikuttavan. Hyvinkää Curlingia kilpailuissa edustivat Joonas Hellevaaran kipparoima nelikko sekä naisten maajoukkue, jonka kapteenina junioreissa toimii Tiina Kölhi Katja Kiiskisen jäätyä yli-ikäiseksi viime kauden jälkeen. Länsi-Suomen Curling Pirkanmaata edusti Tiina Kulon kipparoima nuori joukkue. Joukkueet pelasivat perjantain ja lauantain aikana keskenään yksinkertaisen runkosarjan, jonka kaksi parasta selvisi lopulta lauantai-illan fi naaliin taistelemaan junioreiden Suomen mestaruudesta.
- Lue lisää aiheesta Junioreiden SM-kilpailut
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
European Masters 10. - 13.11.2005 (Danderyd, Tukholma, Ruotsi)
Katja Kiiskisen luotsaama uusi naisten maajoukkue otti marraskuun alkupuolella osaa erittäin kovatasoiseen turnaukseen, jossa oli osanottajia Pohjoismaiden lisäksi myös Venäjältä, Skotlannista, Saksasta ja Sveitsistä asti. Turnaus pelattiin Danderydin uudessa 8-rataisessa curlinghallissa, jossa olosuhteet tuttuun ruotsalaiseen tyyliin olivat hyvät. Järjestelyt olivat loistavat ja pelisysteemikin oli hieman muuteltu triple-cup (8 pään pelejä) systeemi, jossa kolmen häviön jälkeen pääsi pelaamaan vielä B-sarjaa (10-pään pelejä) josta yhdellä häviöllä joutui laulukuoroon. Turnaus oli tytöille ainoa ulkomailla ennen joulukuussa pelattavia EM-kisoja, joten kaikki mahdollinen hyöty ja oppi oli otettava irti nyt. Tuttuun suomalaiseen tyyliin Tukholmaan lähdettiin mustalaistyylisellä Nissanilla eikä majoitus ollut viiden tähden hotellissa. Juttua kirjoittaessani lauantai-iltana auto on toiminut moitteettomasti ja majoituksessa ei ole ollut mitään huomautettavaa.
SM-sarja puolivälissä
Kun kaksi SM-turnausta on takana, voidaan todeta että ennakkoarvioiden hengessä ollaan edetty. Odotetut joukkueet ovat kärjessä. Vielä toki ehtii paljon tapahtua jäljellä olevissa turnauksissa, joten mielenkiintoa pitäisi riittää kalkkiviivoille asti.
- Lue lisää aiheesta SM-sarja puolivälissä
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
EM-kilpailut Garmisch-Partenkirchenissä 9. - 17.12.2005
Curlingin EM-kilpailut järjestettiin tällä kertaa Saksassa Garmisch-Partenkirchenissä. Kilpailuun lähetettiin Suomesta kokenut miesjoukkue ja aikuisten arvokisatasolla täysin kokematon naisten joukkue. Molempien joukkueiden tavoitteena oli säilyttää A-sarjan paikka ensi syksyn EM-kilpailuihin, jossa jälleen karsittaan pääsystä seuraavan MM-kilpailuihin - siellähän ovat jaossa ensimmäiset maakohtaiset pisteet karsittaessa Vancouverin olympialaisten 2010 osallistujia.
Maajoukkueen syksy 2005 – kohti Olympialaisia
- Lue lisää aiheesta Maajoukkueen syksy 2005 – kohti Olympialaisia
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
Naisten SM-sarjan 1. turnaus
Samaan aikaan miesten SM-karsinnan kanssa Vierumäellä taisteltiin naisten puolella jo Suomenmestaruuspisteistä. Naisten sarjaan osallistuu tällä kaudella seitsemän joukkuetta, mutta tällä kertaa ilman Kirsi Nykäsen kipparoimaa naisten maajoukkuetta, joka kevään MM-kisojen jälkeen päätti lopettaa aktiivipelaamisen.
- Lue lisää aiheesta Naisten SM-sarjan 1. turnaus
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
Miesten SM-karsinta
Vierumäellä 4. - 6.11. käytiin tiukka ja tasainen vääntö viimeisestä miesten SM-sarjapaikasta.
- Lue lisää aiheesta Miesten SM-karsinta
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi