Median vapaus Suomessa

MIKSI?

Siksi, että viime aikoina on tapahtunut useita merkittäviä asioita yhteiskunnassa ja valtamedioissa. Ne ovat saaneet tämänkin pääkirjoitustoimittajan pohdiskelemaan sekä omaa kirjoittamistaan, julkaistuja artikkeleita,  lehteä, lehdistöä ja muuta lehdistön kenttää kriittisesti. Analyysini lopputulos on selvä. Media on nykyisellään pääosin veltto paskakökkäre, joka roikkuu vielä veltompien toimittajien kritiikittömässä ja sisällöttömässä copy-paste -tekstissä. Jos se ns. copy-pastettu uutinen vielä jostain syystä on pyyhkäisty painokoneella paperille, niin siinä se pökäle roikkuu edelleen, tuoreena ja haisevana, täysin sisällöttömänä kokkareena. Tämä ei tietenkään koske Suomen curlinglehteä, joka poikkeuksetta tuottaa sisällöltään sekä koukuttavan rikasta, kriittistä, että hyvin märehdittyä tekstiä. No, ainakin se saavuttaa palautteen perusteella tavoitteensa, herättää lukijassa silloin tällöin uuden ajatuksen tai näkökulman, joskus jopa peräti kaksi, jos jaksaa koko lehden lukea.

MISSÄ ON LEHDISTÖN KRITIIKKI YHTEISKUNNAN ILMIÖITÄ KOHTAAN? MIHIN SE MENI PIILOON?

Jopa maailmanhistorian kannalta niinkin merkityksettömässä asiassa, kuin pelissä nimeltä curling, mennään ja eletään samaa aikaa, kuin muussakin mediakentässä. Yritän tähän kehitykseen, jonka kuvaan kohta, reagoida muun muassa juuri tällä kirjoituksella.

Median toiminta on nykyisin täysin yksisilmäistä copy -paste -kulttuurin jumittamaa yksitoikkoista puurtamista, jonka jokainen vähänkin ajatteleva osaa kuulla läpi vaikkapa aamun urheilu-uutisista, joissa toistetaan Patrik Laine 2+1 -tyyppistä mitätöntä ja tarinatonta mantraa. Kaikella kunnioituksella tuota nuorta ja osaavaa kaukalonahistelijaa kohtaan, joka joutui esimerkkini uhriksi. Mediakurjuus ei ole hänen syynsä. Kuitenkin iltapäivälehtien todella ohueksi valunut uutisten "sisältö" ja itseään toistavien yleisradion uutisten virta ovat ainakin minulle melko lamaannuttavaa tasoa. Tilannetta ei helpota ainakaan se, että yleisradiossa rajoitetaan jopa pääministerimme taholta toimittajien toiminnan vapautta ja uutisten sisältöä, mistä viime aikaiset tapahtumat ovat esimerkkinä.

OLEN HUOLISSANI MEDIAN YKSISILMÄISYYDESTÄ, MUTTA MYÖS MEDIAN VAPAUDESTA

Olen huolissani siitä, että vielä kolmekymmentä vuotta sitten tällaisten viimeaikaisten, politiikan korkeimmalta taholta tapahtuneiden sananvapauden rajoitusyritysten seurauksena oltaisiin oltu vähintään sadantuhannen suomalaisen voimin mieltä osoittamassa. Nyt ketään ei kiinnosta. Jai jos kiinnostaa, asiasta purnataan hetki sosiaalisessa mediassa ja jätetään asia sillensä. Toki sosiaalisessa mediassa purnailu on parempi, kuin ei mitään, mutta onko todellakin niin, että meistä, meidän maastamme, meidän asioistamme ja meidän urheilulajistamme on tullut niin hyvä ja läpeensä täydellinen, ettei mitään kritisoitavaa enää ole? Ja silloin kun on, rähähdetään somessa ja jatketaan elämää.

 Vai onko niin, että kritiikki on jossakin piilossa tai kaikuu kuuroille korville vai onko niin, että siitä ei kertakaikkisesti välitetä? Annetaan kriitikkojen huudella.

Jos oikein jaksan muistaa, lajimme parissa oli muutama vuosi sitten ns. hyvä pössis päällä.  Oli erilaisia keskusteluryhmiä, kehitystiimejä, huippujoukkueilta kyseltiin vinkkejä heidän keskinäisissä kokoontumisissaan ja liiton hallituksessa tapahtui kehitystä sekä sen työskentelytavoissa, että sen yleisessä vireydessä ja toimintavalmiudessa.

Tuntuu pahalta sanoa näin, mutta uusi hallitus ei nähdäkseni ole ottanut kiinni strategiasta läheskään sillä tarmolla, kuin edellinen sen jälkeen, kun strategia Markus Sipilän johdolla luotiin. Myöskään saman, tehokkuutta hallituksen toimintaan vaatineen herran, tuomien erinomaisten hallituksen työskentelymetodien ja työkalujen käyttö on loppunut. Esimerkiksi videoneuvottelujen laatu on ollut surkea, joskus niitä ei ole ollut ollenkaan. Myös esimerkiksi  hallituksen ns. vuosikellon ja sovittujen tehtävien seuranta on pudonnut edellisen hallituksen ajasta takaisin vuoteen nolla.

Samaan aikaan kenttäväki jaksaa kritisoida yleensä enemmän liiton tiedotusta, kuin hallituksen toimintaa yleensä. Ehkä kenttä ei tiedä, mitä hallitus tekee. Tai toisin sanoen, jos lukee pöytäkirjoista päätöksiä, ei näe mistään, miten päätöksille käy ja onko asioita viety loppuun saakka.

Kuviteltiinko hallituksessa kollektiivisesti, että kun saatiin mitalit tuolicurlingista ja naisten Em:istä ja neljäs sija miesten MM-kisoista, kliimaksi oli saavutettu ja voitiin huilata. Herätys, strategiakautta on vielä jäljellä, ei ole myöhäistä ryhdistäytyä. Muuten käy niin, että hallitustyöskentely on joukkueittemme tapaan painumassa takaisin B-sarjaan.

JA SE MEDIAN KRITIIKKI?

Niin, median kritiikin on ulotuttava molempiin suuntiin. Median kirjoittamaa ja julkaisemaa aineistoa saa ja pitää kritisoida, tätäkin tekstiä. Tukahduttaa sitä ei kuitenkaan saisi. Median tehtävänä lienee tuoda esille vaikeita asioita, ehkäpä juuri niissä sen rooli on kaikkein tärkein.  Toisaalta, Median tekemä kritiikki pitäisi yleensä myös tutkia. Pitäisi katsoa, mistä se johtuu, onko se aiheellista ja onko kritisoitu toiminta todella sellaista, mitä media tai suuri yleisö, tässä tapauksessa lajia harrastava curlingväki tuntuu ajattelevan. Viime liittokokouksessa kuultiin merkittävää avaus aiheessa, joka monia seuroja on askarruttanut jo pitkään.

Lajin kannalta voisi joku tosiaan sanoa, että on vallan erikoista, että yksi seura käytännössä päättää lajin suomalaisista asioista. En tiedä onko se missään muussa lajissa mahdollista? Siksi Curlinglehti ottaa lievällä innostuksella vastaan liittokokoukselle nimenomaan kyseisen seuran suunnalta virinneet ja tehdyt ehdotukset, jossa ehdotettiin liiton sääntöuudistusta myös seurojen käytössä olevien äänimäärien suhteen. Viime vuosina on kieltämättä ollut se tilanne, että aitoja päätöksentekotilanteita ei ole syntynyt, koska yksi seura on viime kädessä päättänyt kaiken. Se ei ole Hyvinkään seuran vika, mutta nykyiset liiton säännöt ovat johtaneet tähän. Tähän lienee nyt tulossa uudistuksia.

    Palatakseni kuitenkin vielä mediaan, olisi kaikkien meidän syytä muistaa, että vallitsevassa yhteiskunnallisessa mediakeskustelussa siitä, että länsimainen yhteiskunta perustuu sananvapauteen mitä suurimmassa määrin. Toivotaan, että ainakin meidän lajissa lajin media saa kirjoittaa lajin sisäisistä asioista suhteellisen vapaasti kuten tähänkin saakka vaikka omallekin kohdalle on sattunut toimitussisällöllisiä vaikutusyrityksiä. Onneksi ei mitään, mistä ei olisi kevyellä keskustelulla selvitty.
    Kritisoida saa, sekä lajin hallitusta, että lajin toimijoita ja mediaa. Sellaista kuitenkin saanee tässä median kriittisessä puheenvuorossa toivoa, että jos jotain asiaa kritisoidaan, annettaisiin samalla myös vaihtoehto ja kerrottaisiin, millä resursseilla se toteutettaisiin.
     Yleisradion toimittajien osalta sananvapautta oltiin jo kyseenalaistamassa peräti Suomea johtavan poliitikon taholta. Lehden linjaan ei kuulu politikointi, mutta silloin kun vaakalaudalla on sananvapaus, on
asiaan puututtava isosti ja nopeasti. Orwellilaista kehitystä tapahtuu eri yhteiskunnan sektoreilla tällä hetkellä liikaa.