Kurun harmaa graniitti taipui juniorikiviksi

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Jermu Pöllänen

Lajiohjaajakurssin lisäksi Kisakallion suunnalta kuuluu uutta myös välinerintamalla, siellä on nimittäin tartuttu ennakkoluulottomasti väittämään "curlingkiven graniitti tulee aina Skotlannista" ja ryhdytty todistamaan väitettä vääräksi.

Kisakallion puuhamiehenä ja "primus motorina" on toiminut vuoden alussa liikuntaopiston markkinointipäälliköksi nimetty Harri Hollo. Olympialaisten aikaan Hollo sai lukea eräästä suomalaisesta talousalan lehdestä artikkelin, jossa savitaipalelaisen Sorvikivi Oy:n johtohahmo Eero Vainikka mainitsi, että suomalainen graniitti saattaisi soveltua curlingkiveksi. Lopulta kasvatustieteiden maisteri Hollo kehitteli päässään idean junioricurlingin konseptista, ja tässä tapauksessa juniori tulisi tarkoittamaan alle 15-vuotiaita lajiharrastajia.

Hetken junnucurlingista ja erityisesti juniorien käyttämistä kivistä tietoa kerättyään Hollo lopulta otti yhteyttä Vainikkaan ja sai ideansa myytyä ilman suurempia ponnisteluja ja tästä alkoi tuotekehitys kivien sorvaamiseksi suomalaisesta graniitista. Materiaaliksi valikoitui lopulta Kurun harmaa graniitti, joka tunnetaan erittäin tasarakeisena ja hyvin kulutusta kestävänä harmaana kivilajikkeena. Kanadan malliin oli tarkoitus valmistaa 11,5 kilon painoisia kiviä alle 15-vuotiaille, mutta kun vauhtiin oli päästy, niin ei tyydytty pelkästään tähän vaan ryhdyttiin valmistamaan ensimmäisenä maailmassa vieläkin pienempää n. 7,5 kiloista kiveä alle 10-vuotiaille taaperoille. Ajatus vaahtosammuttimen kokoisista curlaajista oli Hollolle itselleen luonnollinen, sillä hänen oma poikansa, 6-vuotias Lauri, innostui olympialaisten aikaan curlingista oikein tosissaan. Saimmehan me kaikki myös tiedotusvälineiden kautta lukea sekä televisiota myöden nähdä, että "curlingia" pelailtiin aina päiväkoteja myöden jos jonkinlaisilla "kivillä".

Junioricurlingin perusajatuksena on pienentää kiven kokoa niin, että pienempikin atleetti saa kiven liikkeelle riittävällä vauhdilla pelin aikaansaamiseksi. Pienempimassainen kivi ei tietenkään ylläpidä liikemomenttiaan painavampien veljiensä tapaan, joten samalla rataa oli lyhennettävä. Sopivasti lyhennettyinä radat saa mahdutettua näppärästi kaukaloon poikittain, esimerkiksi puna- ja siniviivan väliin. Aivan yhtä lailla junnuradan saa rakennettua Tukholman Sundbybergin hallin tapaan aikuisten radan "päälle" maalaamalla pesät aikuisten radan pelaamattomalle keskialueelle. Pesät jätettiin tarkoituksenmukaisesti yhtä suuriksi kuin aikuisten radallakin, jotta perheen pienimmät saisivat enemmän onnistumisen tunteita kivien liukuessa pesään. Ensimmäiset palautteet junioricurlingin toimivuudesta ovat olleet tyrmäävän hyviä, vaikeuksia on tuottanut ainoastaan "leikin" lopettaminen ajallaan.  

Savitaipaleen pajalla ei aikaa liioin tuhlailtu, kun 20-vuotisen kivityöstön kokemuksella sorvattiin ensimmäiset kivet valmiiksi ennätysajassa. Vaikein vaihe oli lopulta kahvojen valmistus, sillä kiven työstö oli ammattilaisen osaavissa käsissä lopulta pieni pähkinä purtavaksi. Sorvauksen lopputuloksena saatiin erittäin laadukas sarja pieniä ja keskikokoisia kiviä sekä muutama aikuistenkin kokoluokkaa oleva kivi. Junnukivillä eivät nuo kierto-ominaisuudet ole ainakaan isommalla peblipisaralla kovinkaan kummoiset - ei sillä että ensimmäistä kertaa lajia kokeilevat alle kymmenvuotiaat tätä ominaisuutta hirveästi olisivat kaivanneetkaan! Tulevan syksyn aikana alkaa Etelä- Karjalan ammattikorkeakoulun tekniikan yksikössä mielenkiintoinen tutkimus, jossa tieteellisesti pyritään todistamaan suomalaisen graniitin soveltuvuus curlingkivien valmistamiseen. Ensimmäiset Kurun harmaasta graniitista valmistetut koekappaleet olivat lupauksia herättäviä ja kimmoisuuden ja kestävyydenkin pitäisi oleman riittävällä tasolla. Vainikan itsensä mukaan Suomesta löytyy useita vieläkin kestävämpiä ja kimmoisampia kivilajeja, joten jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitä tulevaisuus tuo kivirintamalla tullessaan.