Puheenjohtajan palsta

Terveisiä EM-kisoista

Yksi kauden pääkisoista, curlingin EMkisat käytiin Saksan Garmisch-Partenkirchenissä, joka on monille tuttu paikka Keski-Euroopan Mäkiviikon uudenvuoden kisasta. Pelipaikkana oli "Olympia-jäästadion", jossa järjestettiin vuoden 1936 talviolympialaisten jäälajit. Hallia on toki muutettu tuosta tapahtumasta paljonkin, mutta puitteiltaan se oli erinomaisen sopiva tähän kilpailuun ja olympialaisten esiintuominen sopi tietysti hyvin edessä olevien Torinon kisojen takia!

Suomalaista ja europpalaista curlinghistoriaa

Ensimmäiset curlingin Mixed EM -kisat pelattiin Andorrassa lokakuun loppupuolella. Euroopan Curlingliitto päätti kisojen järjestämisestä kolmen vuoden koeajalla, jolloin voidaan todeta saavuttaako kilpailu suosiota jäsenmaiden keskuudessa ja toisaalta täyttääkö se kilpailulle asetut odotukset ja tavoitteet. Luettuani Andorran kisojen päätuomarin Leslie Ingram- Brownin raportin kisoista, voitaneen jo nyt todeta että Mixed EM -kisat ovat tulleet jäädäkseen! Vaikka Andorrassa oli ongelmia jään kanssa, itse kilpailu saavutti jo ensimmäisellä kerralla suuren suosion ja ennen kaikkea se sujui juuri siinä hengessä, jota tällainen kisa mielestäni edellyttää. Tämä ilmenee päätuomarin raportista: "All the teams were a pleasure to work with and if ever there was a friendly games this was it" - unohtamatta kuitenkaan sitä, että pelattiin Euroopan mestaruudesta! Ja kuin pisteenä iin päälle, Suomen edustusjoukkue pelasi itsensä historiankirjoihin voittamalla tiukan taistelun jälkeen Euroopan mestaruuden jatkopäässä naapurimaamme Ruotsin kustannuksella! Onnittelut Markulle, Kirsille, Teemulle ja Tiinalle upeasta suorituksesta!!

Kiitokset palautteesta!

Curlingliitto teetti kevättalvella netissä täytettävän "asiakastyytyväisyyskyselyn", jossa oli mahdollisuus antaa palautetta liiton sekä eri pelipaikkojen toiminnasta. Kyselyn toteuttamisesta vastasi talkootyönä Tomi Rantamäki, mistä suuret kiitokset Tomille! Vastauksia kyselyyn tuli runsaasti, ja näyttääkin siltä, että palautteen antaminen on helpompaa anonyyminä. Oleellinen asia on joka tapauksessa se, että palautetta tulee! Liitto tulee myös julkaisemaan yhteenvedon kyselyn tuloksista nettisivuillaan. Kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille; antamanne palaute on arvokasta ja tärkeää, ja pyrimme huomiomaan sen toimintaa edelleen kehittäessämme!

Curlingkauden huipennus edessä

SM-sarjan voitto meni niin miehissä kuin naisissakin suurimmalle ennakkosuosikille eli Kirsin ja Markun joukkueille. Nyt edessä ovat sitten erityisen tärkeät MM-kisat, joissa lopullisesti ratkeavat paikat vuoden 2006 olympialaisiin! Onnittelut mestareille, ja nyt sitten "hirveä" tsemppi ja "tappajan asenne" esille valmistauduttaessa kisoihin sekä erityisesti siellä pelattaessa! Myös senioreidemme kauden päätavoite on ovella, ja joukkueemme ovat intoa puhkuen valmiina lähtökuopissa katse suunnattuna kohti ylämaan nummia... Kaikki on mahdollista, ja tänä keväänä voidaan taas tehdä suomalaista curlinghistoriaa!

EM-kisat suuri menestys suomalaiselle curlingille...

Juuri päättyneet EM-kisat Bulgariassa olivat Suomen edustusjoukkueiden kannalta täysosuma! Kumpikin joukkue vastasi sille asetettuun haasteeseen ja lunasti ne toiveet ja odotukset, jotka varmasti meidän jokaisen mielessä olivat kisoihin lähdettäessä. Miesten joukkueemme Markun johdolla nousi takaisin A-sarjaan ja otti sen päälle tärkeän MM-kisapaikan. Myös Kirsin johtama naisten joukkueemme selvitti jo toisen kerran peräkkäin tiensä MM-kisoihin, mikä on tänä päivänä erittäin hyvä saavutus. Menestys huomioitiin myös muiden maiden edustajien toimesta, mikä ilmeni mm. lauseesta ”tervetuloa takaisin MM-kisoihin, jonne miesten joukkueenne ehdottomasti kuuluu”. Naistemme osalta monien mielessä oli edelleen valitsematta jääminen edellisiin olympiakisoihin, ja nyt toivottiin asiassa ”revanssia”. Onnittelut vielä kerran molemmille joukkueille erinomaisesta esityksestä!! 

Kiitos luottamuksesta!

Haluan näin kauden aluksi kiittää siitä luottamuksesta, jonka sain tultuani valituksi liiton puheenjohtajaksi edelleen vuodelle 2005! Minulla on ollut kunnia hoitaa tätä mielenkiintoista tointa, ja mielelläni sitä edelleen teen. Tekemistä onkin paljon curlingin kehittämiseksi, ja vaikka resurssit ovatkin hyvin rajalliset, liiton hallitus tekee parhaansa, jotta rakas lajimme laajenisi yhä enemmän maassamme ja tarjoaisi yhä useammalle mahdollisuuden tähän hienoon harrastukseen. Syyskokouksessamme valittu uusi hallitus uudistui muilta osin rajusti, kun peräti neljä varsinaisista jäsenistä vaihtui. Toivotan kaikki uudet jäsenet tervetulleiksi, ja samalla haluan vielä tässäkin yhteydessä kiittää kaikkia vanhoja jäseniä suomalaisen curlingin hyväksi tehdystä työstä! Hallituksen jäsenet edustavat myös omia seurojaan ja aluettaan, joten olkaa yhteydessä heihin aina, kun jokin asia teitä curlingissa askarruttaa. Aktiivisuudella ja yhteistyöllä asioita viedään eteenpäin ja tarvittaessa myös muutetaan niitä! Lainatakseni mainoksen sanoja, "ei niin pientä arkea, ei niin suurta juhlaa..."

Tunnelmia Gävlestä

Gävlen MM-kisat päättyivät varmastikin parhaalla mahdollisella tavalla Ruotsin voitettua maailmanmestaruuden Peja Lindholmin viimeisellä kivellä täpötäyden katsomon edessä. Tunnelma oli huumaava, ja onnittelut rakkaalle naapurimaalle niin maailman-mestaruudesta kuin muutenkin onnistuneista kisoista! Suomen joukkueet, Kirsi Nykänen MM-kisoissa sekä Helena Timonen ja Lauri Perkiö Seniorien MM-kisoissa, edustivat maatamme kunniakkaasti, vaikka emme tällä kertaa mitaleista pelannetkaan. Vaikka Kirsin joukkueen saldoksi jäi lopulta vain yksi voitto (kuitenkin Skotlannista!), joukkue olisi aivan yhtä hyvin voinut voittaa kolmekin peliä lisää, sillä niin pienestä se oli kiinni: hieman lisää sitä kuuluisaa "loppurutistusta", tai jos edes kivet olisivat "pomppineet" meille hieman enemmän, lopputulos olisi ollut toisenlainen. Joukkueellamme ei ole kuitenkaan mitään hävettävää peliesityksensä osalta, sillä kausi oli kokonaisuudessaan erittäin hyvä! Saavutuksena oli joka tapauksessa 1 olympiapiste, ja nyt on vain toivottava, että joukkue jaksaa panostaa vieläkin enemmän tulevalla kaudella, jotta tavoitteena olevat olympiakisat voitaisiin vielä saavuttaa!! Toivon myös, että OK tukee tätä tavoitetta!

Gävlessä kauden loppuhuipennus

Gävlen MM-kisat lähestyvät kovaa vauh­tia, ja kauden loppuhuipennus odottaa vain kivenheiton päässä! Tällä kertaa MM-kisat ovatkin suomalaisen huippu-curlingin osalta hieman toisenlaiset kuin mihin on viime vuosina totuttu: mies­ten joukkueemme epäonnistuttua EM-kisoissa MM-paikka jäi saavuttamatta. Vastapainoksi kuitenkin naisten edus­tusjoukkueemme Kirsi Nykäsen johdolla esitti häkellyttävän ylivoimaisia otteita B-sarjassa voittaen sen puhtaalla pelil­lä ja nousten A-sarjaan. Kaiken kruunuksi naisjoukkueemme vielä lunasti viimeisen MM-kisapaikan voittamalla haastepelissä Saksan! Ja millä tavalla: nousten viimei­sessä päässä tappioasemasta tasoihin ja varastamalla jatkopäässä voittoon tar­vittavan pisteen!! Uskomattoman hieno esitys, ja yksi minun "curlingurani" sy­kähdyttävämmistä hetkistä - kuten joku paikalla olleista saattoi huomata reakti­ostani pelin viimeisen kiven pysähdyt­tyä!! Erityisen tärkeätä MM-kisapaikan saavuttaminen oli naisjoukkueellemme myös siksi, että nyt silläkin on mah­dollisuus taistella vielä olympiapaikasta Torinon kisoihin. Kirsin joukkue edustaa siis Suomea myös Gävlessä voitettuaan juuri päättyneen SM-sarjan.

Suomalaisen curlingin juhlavuosi

Vuosi on jälleen vaihtunut ja sen myötä toivotan kaikille curlingin pelaajille hauskaa vuoden jatkoa! Tänä vuonna meillä onkin curlingin parissa erityisen hyvä syy juhlimiseen ja hauskanpitoon, sillä nyt on SUOMALAISEN CURLINGIN JUHLAVUOSI!! Helmikuun 22. päivänä tulee kuluneeksi tasan 25 vuotta Suomen Curlingliiton perustamisesta. Mainittuna päivänä vuonna 1978 allekirjoitettiin liiton perustamiskirja, ja tätä syntymäpäivää on syytä juhlia! Haluan jo tässäkin yhteydessä kiittää kaikkia niitä henkilöitä, jotka olivat mukana perustamassa Curlingliittoa sekä sen toimintaan vuosien varrella osallistuneita. Olette tehneet arvokasta työtä rakkaan lajimme hyväksi!