Curlingliitto teetti kevättalvella netissä täytettävän "asiakastyytyväisyyskyselyn", jossa oli mahdollisuus antaa palautetta liiton sekä eri pelipaikkojen toiminnasta. Kyselyn toteuttamisesta vastasi talkootyönä Tomi Rantamäki, mistä suuret kiitokset Tomille! Vastauksia kyselyyn tuli runsaasti, ja näyttääkin siltä, että palautteen antaminen on helpompaa anonyyminä. Oleellinen asia on joka tapauksessa se, että palautetta tulee! Liitto tulee myös julkaisemaan yhteenvedon kyselyn tuloksista nettisivuillaan. Kiitokset kaikille kyselyyn vastanneille; antamanne palaute on arvokasta ja tärkeää, ja pyrimme huomiomaan sen toimintaa edelleen kehittäessämme!
... JA KIITOKSET MYÖS KISAJÄRJESTÄJILLE!
Loppukaudella pelattiin vielä perinteiset SM-Cup ja Finnish Bonspiel, joista erityiset kiitokset kisajärjestäjille! Vaasassa järjestetty SM-Cup sai paikkakunnan ensimmäisenä curlingturnauksena kiitettävän paljon huomiota paikallisessa mediassa; niin aluetelevisio, paikallisradio kuin alueen suurimmat sanomalehdetkin olivat tekemässä juttuja kisoista. Myös pelaajien näkökulmasta kisajärjestelyt onnistuivat hyvin, ja vaikka jään tasossa olikin vielä toivomisen varaa, itse kisa illanviettoineen sujui perinteisen curlinghengen mukaisesti!
Kauden päätti Hyvinkäällä pelattu Finnish Bonspiel, Suomen pitkäikäisin curlingturnaus, jonka järjestelyistä vastasi tällä kertaa Hyvinkään Curling. Seura olikin panostanut tähän kiitettävästi, mikä näkyi myös ulospäin hallin sisustuksesta uusine tulostauluineen, koristeluineen sekä juomatarjoiluineen. Myös jää oli saatu erinomaiseen kuntoon, ja kun tähän vielä lisättiin "perinteiset menot" hotelli Rantasipissä, sai koko turnaus varauksetonta kiitosta mukana olleilta pelaajilta. Joukkueita oli muuten mukana yhteensä 36, joista peräti 8 ulkomailta, mikä on uusi ennätys kotimaisissa turnauksissa!
TULEVA KAUSI JÄLLEEN LAJIMME ETSIKKOAIKAA
Kuten kaikki tiedämme, ensi kausi on jälleen erityinen helmikuussa Torinossa järjestettävien talviolympialaisten takia. Niin kuin useimmille muillekin lajeille, olympialaiset ovat myös suomalaiselle curlingille ja sen näkyvyydelle se kaikkein merkittävin tekijä! Miesten joukkueemme saavutti Markun johdolla loistavasti olympiapaikan, kun taas naisten joukkueemme ei valitettavasti saavuttanut tarvittavia pisteitä kisapaikkaan. Joka tapauksessa suomalainen curling on jälleen edustettuna olympialaisissa, ja ainakin ennakkotietojen mukaan myös näkyvyys esim. televisiossa tulee olemaan merkittävä. Toisin sanoen kysymys on jälleen lajimme kannalta etsikkoajasta, jolloin jokaisella lajipaikkakunnalla olisi mietittävä valmiiksi, miten hyödyntää tätä tilannetta ja miten vastata siihen kysyntään ja mielenkiintoon, joka eittämättä tulee jälleen kasvamaan lajiamme kohtaan.
Omasta puolestani kiitän jälleen kerran kaikkia mukana olleita kuluneesta kaudesta! Muistutan myös kaikkia golffareita Curling Golf -kisasta, joka tänä kesänä pelataan Hyvinkäällä. Ja tuleva kausihan sitten avataan taas jo syyskuussa Loimaalla, jossa toivottavasti tavataan Country Curlingin merkeissä!! Erityisen hauskaa kesää toivottaen...
Kommentit