Lapin curlingerotus

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Toimitus

Curlingerotus on Suomen Ranualla vuosittain suoritettava tapahtuma. Curlingerotuksen pääasiallisena tarkoituksena on merkitä uudet curlingtulokkaat ja erottaa jo teuraaksi kelpaavat. Samalla kelvolliset yksilöt, eli ns. elocurlaajat merkitään niin sanottuihin lukulistoihin ja korvamerkitsemättömät curlaajat merkitään korvasta kukin omaan tokkaansa eli joukkueeseensa.

Varhaisimmat tiedot curlingerotuksesta Suomen Lapissa ovat jo noin 800 vuoden takaa. Paikalliset heimokuninkaat olivat käyneet opintomatkalla Skotlannissa ja näin curlingerottelu myös napapiirin alueella alkoi. Tiettävästi Lappiin, erityisesti juuri Ranualle, on levinnyt jo merkittävä curlingyhdyskunta ja keväiseen leikkimieliseen erotteluun kutsutaan lajitoverit myös muualta Suomesta ja jopa pohjoisista naapurimaista asti.

Curlingerotusta edeltää poroerotus, jonka seurauksena yksi poro erotetaan porotokastaan curlingerotuksen pääpalkinnoksi. Tämä on porolle suuri kunnia, yhtä suuri, kuin curlingerotuksen voittaneelle joukkueelle. Valittu poro tosin ei vielä tiedä menettävänsä curlingerotuksessa henkiriepunsa ja päätyvänsä jonkun innokkaan curlingerottelujoukkueen palkintona jää- tai pakastinkaapin kautta uuniin.

Curlingerotus alkaa ajamalla lajiedustajat yhteen ja johdattamalla ne curlingalueelle, Ranualla sijaitsevaan halliin. Tämän jälkeen syntynyttä laumaa kutsutaan curlingtokaksi, joka erilaisten sääntöjen ja ohjeiden perusteella kulkee hallissa ennakolta muodostettua koreografiaa noudattaen ja viskellen hallin läpi toisilleen erivärisiä pyöreitä kiviä jäätä pitkin.

Ranuan hallissa Curlingtokka pyrkii noudattamaan tätä koreografiaa ja mikä ryhmä sitä parhaiten onnistuu noudattamaan, kerää koreografiastaan eniten pisteitä. Eniten pisteitä Curlingerottelusta kerännyt joukkue palkitaan kunniamaininnalla ja siis kokonaisella, tosin olosuhteisiin nähden varsin elottomalla porolla.

Vuoden 2016 aluksi Ranuan curlingerottelussa oli mukana 18 ryhmää, jotka Schenkelin mukaan ratkoivat voittajaksi ruotsalaisen Skellefteå OldBoys -ryhmän. Poro pääsi viimeisellä matkallaan ulkomaille asti. Ruotsiin.

Kommentit