Kotikatsomoon jännitystä graafisesti

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Daley Nevantaus
Kuvat
Daley Nevantaus

Curling piirrettynä parantaa kotikokemusta ainakin jännittävämpään suuntaan.

Kotikatsomoiden raastava ja ääriteknologinen jännittyneisyys

Niin, suurin osa meistä lajiharrastajista muistaa vielä ne ajat, kun Stock-Aitken-Waterman soi discossa ja soi se toki vielä iloksemme jokaisessa bonspielissä etelänaapureissamme. Samoihin aikoihin myös herrat Antero Karapalo, Pentti Salmi tai Anssi Kukkonen selostivat jalkapallon MM-kisojen puolivälieräottelua nauhoitettuna lähetyksenä. Jotkut saattavat muistaa jopa kuunnelleensa olympiakisoja radiosta tai saaneensa tiedon ottelutuloksista useita päiviä tapahtuneen jälkeen sanomalehdestä.

Ei, en sentään aio viedä tätä taaksepäin kelaavaa teknologista kehitysajatelmaani  aivan savumerkkeihin asti, mutta viime aikoina on kuitenkin ollut havaittavissa, että kehitys, kröhöm, kehittyy.  On tullut matkapuhelinta, tekstiviestiä, pikaviestiä ja aivan viimeisimpinä huimina kommunikaation kehitysaskeleina facebook ja twitter. On myös jo muutamana vuonna saatu suoraa videolähetystä jopa joistakin SM-sarjan peleistä, kiitos siitä Curlingharrastajien audiovisuaalisesti ja input/output -asioissa aktiivisimmalle osastolle. Tulisiko tuosta muuten lyhenteeksi kyseiselle viestintävaliokunnan osastolle vaikkapa Audio-Visuaalinen-Input-Output -osasto eli lyhennettynä AVIO -osasto.  :)

Mutta asiaan. Äskettäin pelattiin lajin EM-kilpailut, naisissa ja miesten osalta B-sarja. Parasta mitä Euroopan curlingliitto tarjosi, oli "lähes reaaliaikainen" graafinen kuva pelitilanteesta. Kaikki kunnia siitä, jännitys ainakin allekirjoittaneen kotikatsomossa nousi tämän graafisen otteluseurannan (esimerkki PDF -lehdessä) ansiosta aivan käsittämättömän kihelmöivälle tasolle.  Tunnelma oli sietämättömän ahdistunut, pelokas ja toiveikas yhtaikaa, kuitenkin samaan aikaan huikean fanaattinen. Pienten graafisten pallojen vaihtuminen ruudulla tapahtui silmänräpäyksessä (aikansa selaimen F5 -päivitysnäppäintä taottuaan). Uuden kuvan räpsähdettyä ruudulle pelitilanteen muokkautuminen tajuntaan vei arviolta kolmesta kahteentoista sekuntia, kunnes alkoi joko reipas, järisyttävä, tanakka tuuletus tai syvältä kumpuava, laaksojen ja kukkuloiden välistä sakeana särkevä ahdistunut huuto. Jompikumpi tai molemmat.

Siis, unohtakaa telkkari, unohtakaa netti, unohtakaa twitter ja facebook. Seuratkaa otteluita graafisesti. Saatte taatun tunnemyrskyn, kunnon äärikicksit tai raivoisan, turruttavan pettymyksen. Niin kuin urheilua seuratessa pitääkin.  (Kuvassa muuten oli A.Kausteen EM-kisojen viimeisen nousukarsinnan huipennus.)

Kommentit