Loimaalle nousi oma curlinghalli

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Tommi Häti
Kuvat
-

- Aikaisemmin saimme jäähallin puolelta kerran viikossa vuoron, johon hät’hätää kyhättiin jää ja hakit kiinni. Toiminta on saatu nyt uudelle tasolle kun meillä on oma yksiratainen halli, Loimaan puheenjohtaja Eino Merta iloitsee.

Pilottihankkeena loppuvuodesta Loimaalle pystytettiin alumiinirunkoinen LiteSki-kate jäähallin yhteyteen. Toteutuksesta vastasi Kasvihuone Es-An Oy/Monexi LiteSki  ja toimitusjohtaja Esa Kylä-Kaila haaveilee jo kymmenien vastaavien rakentamisesta ympäri Suomea. Valikoimasta löytyy myös 2-ratainen versio.

- Ensimmäistä kertaa olemme voineet aloittaa kunnollisen puulaakitoiminnan ja mukaan on ilmoittautunutkin 16 joukkuetta. Lisäksi meidän joukkueitamme on tietenkin osallistunut Länsi-Suomen sarjaan, jota pelataan lähinnä Harjavallassa ja Loimaalla. Seuramme on jo yli 10 vuotta vanha, mutta vasta nyt tämä alkaa käynnistyä kunnolla aktiivisen sarjatoiminnan myötä, Eino kertailee tilannetta.

- Yksi hieno piirre on seurassamme ollut sellainen varttuneempien ”huru-ukkojen” jokaviikkoinen kokoontuminen. Mukana on yleensä toistakymmentä osallistujaa, joiden kesken muodostetaan joukkueet ja pelataan sitten muutamat ottelut.

Kommentit