Ellen Vogt vie naisjoukkueensa toistamiseen EM-kisoihin. Ensimäistä kertaa tuntumaa otetaan A-sarjaan, jossa säilyminen on vähimmäistavoite. Ellen myöntää että kyyti saattaa olla kylmää, mutta kuvia ei Skotlantiin lähdetä kumartelemaan.
SM-sarjan jälkeen joukkue lähti haarukoimaan kunkin pelaajan mahdollisuuksia ja halua panostaa EM-kisoja ajatellen. Siltä pohjalta päädyttiin tekemään tarkennuksia kokoonpanoon.
- Joukkueemme on itse asiassa viime vuosina uusiutunut jonkin verran useampaan kertaan, vaikka joukkueen ydin, Riikka ja minä, on pysynyt ennallaan. Viime vuonna Liukumiinat jakautuivat yhteistuumin kahteen joukkueeseen oikeastaan sillä perusteella, ketkä halusivat panostaa lajiin ja pelaamiseen tavoitteellisemmin ja ketkä sitten harrastaa enempi curlingin pelaamisen ilosta, Ellen kertaa tapahtumia.
Samantapaiset syyt olivat taustalla myös tämän vuotisessa uusiutumisessa. Keväällä koko joukkue pohti kunkin resursseja panostaa EM-kisoihin ja sen seurauksena kaksi pelaajaa viimevuotisesta kokoonpanosta päätti vetäytyä.
Katja Kiiskinen tekee comebackin
- Kun sitten mietimme uusia pelaajia, lähtökohtana oli se, että pelaajien tulee olla valmiita treenaamaan ja panostamaan pelaamiseen aika paljon. Onnellisesti Katja Kiiskinen, joka parin vuoden tauon jälkeen oli tekemässä comebackia jäälle, innostui lähtemään mukaan. Lisäksi EM-kisajoukkueeseen lupautui mukaan Oona Kauste, joka edustaa uutta, tulevaisuuden curlingsukupolvea. Tällä valinnallamme halusimmekin saada porukkaan mukaan lisää nuoruutta ja jatkuvuutta, Ellen toteaa.
EM-kisoissa riittää haasteita
- Kyyti on varmasti kovaa. Toisaalta isoimmat paineet ovat aivan muilla joukkueilla kuin meillä. Olympiakokoonpanot ovat huippumailla parhaista pelaajista koottuja ryhmiä ja vasta opettelevat pelaamaan yhteen. Usealla pelaajalla on edessään kova näytön paikka päästäkseen mukaan maansa lopulliseen olympiakokoonpanoon, Ellen arvioi tulevia vastustajiaan.
- Lähdemme ensisijaisesti pelaamaan hyviä pelejä ja oppimaan uutta. Jokainen mahdollinen voitto on joukkueellemme kisoissa saavutus, josta aiomme nauttia täysin rinnoin, kuten myös ylipäätään pelaamisesta kansainvälisillä kentillä ja vieläpä lajin syntysijoilla Skotlannissa, Ellen arvioi.
- Eurooppalainen naiscurling on Ruotsin vanavedessä nostanut tasoaan viime vuosina. Uusien huippumaiden kuten Japanin ja Kiinan tuleminen ja panostus lajiin taitaa olla sitä luokkaa, että kovasti saadaan Euroopassa tehdä töitä, että taso säilyy ennallaan nykyisten huippujoukkueitten siirtyessä jäähdyttelemään.
Aku Kauste lupautui valmentajaksi
Harjoittelun osalta joukkue on lähtenyt liikkeelle viime vuoden tapaan perusteista. Tavoitteena on saada varmuutta perusheittoihin ja ruuvata tekniikkaa kuntoon. Ulkopuolisen valmentajan tuella haetaan lisäapua taktiikan kehittämiseen.
- Viime vuosi osoitti, että kaikkein tärkeintä on pelata hyvällä fiilingillä ja nauttia yhdessä pelaamisesta. Yhtenä kehittämisen kohteena on siis saada tämä uusi kokoonpano toimimaan hyvin yhteen ja nauttimaan yhdessä pelaamisesta. Hyvällä kannustavalla yhteishengellä, taistelutahdolla ja meiningillä voi paikata monia puutteita.
Tänä vuonna joukkue sai ensimmäistä kertaa oman valmentajan kun Aku Kauste lupautui tukemaan valmistautumista. Muilta osin valmistautumisessa auttavat kotimaiset kärkiporukat pelaamalla harjoitusotteluita ja joukkue osallistuu syksyllä yhteensä viiteen turnaukseen. Merkittävimpinä ovat Womens Masters Sveitsissä lokakuun alussa ja Tukholman Ladies Cup loka-marraskuun vaihteessa. Viimeinen kenraaliharjoitus ennen EM-kilpailuja on SM-sarjan aloitusturnaus Kangasniemellä.
Oulunkylän kanssa yhteistyötä
Sponsoreiden haaliminen on ollut tällekin kaudelle odotetun hankalaa, mutta ABB tukee joukkuetta myös tänä vuonna. Muutaman yrityksen kanssa neuvottelut ovat edelleen kesken.
- Todella iloista on ollut se, että Oulunkylän Curlinghallin kanssa olemme solmineet yhteistyösopimuksen, joka mahdollistaa kohtuuhintaisen treenauksen Ogelissa tämän kauden aikana. Muilta osin taloudellisesti ollaan Liiton ja omien kukkaroiden varassa.
Tulevaisuuden suunnitelmissa vakiinnuttaa paikka A-sarjatasolla
- Täytyy nyt ensin katsoa, miten tällä uudella tiimillä tämä kausi sujuu. Kokonaisuutena kuitenkin joukkueemme kehitys on ollut viime vuosina ainakin tulosten valossa varsin selkeää ja onnistumiset ovat tietenkin myös lisänneet uskoa mahdollisuuksiin. Myös tämän kauden aikana on tarkoitus tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia huipputasolla pelaamisen mahdollistamiseksi ja Suomen naiscurlingin aseman vakiinnuttamiseksi EM-kisojen A-sarjatasolla ja MM-kisoissa.
Kommentit