Perinteinen koululaiscurling keräsi Hyvinkäällä jälleen paikallisista opinahjoista vajaan tusinan verran enemmän tai vähemmän lajin kanssa tekemisissä olleita joukkueita. Kaupungin lukiot olivat edustettuina vahvasti, kun Sveitsin lukiosta mukana oli kaksi ja Yhteiskoulusta kolme tiimiä. Härkävehmasta edusti kaksi joukkueellista nuoria ja Pohjoispuistoa yksi. Viimevuotista voittoaan ja kiertopalkintoaan yhdellä jengillä puolustamaan lähti Hyvinkään ammattioppilaitos.
Joukkueet jaettiin kahteen lohkoon, joissa molemmissa pelattiin ensin lohkon sisäisesti yksinkertainen runkosarja. Turnauksen tasaisuudesta kertoo se, ettei ainoakaan joukkue jatkanut lohkovaiheesta puhtaalla pelillä ja ainoastaan yksi juuri lajin aloitellut joukkue jäi tiukasta yrityksestä huolimatta voitoitta. Lohkovaiheen jälkeen molempien lohkojen kaksi parasta jatkoivat välieriin.
Hienolla ja ainakin allekirjoittaneen muistojen varaisesti ainutlaatuisella tavalla neljä semifinaaleihin selvinnyttä joukkuetta edustivat kaikki eri kouluja. Lisäksi edellisen kauden finaalijoukkueet joutuivat molemmat jättämään leikin yllättäen kesken jo lohkovaiheessa. Näin siis Leo Mäkelän kipparoima Team Canada Hyvinkään Yhteiskoulusta haastoi toisessa välierässä Niklas Malmin johtaman turnauksen nuorimman joukkueen Härkävehmaalta. Kokemus oli valttia ja niin lukiolaiset varmistivat finaalipaikkansa.
Toisessa välierässä Karvaranteet Pohjoispuiston yläasteelta tahkoi tiukan ottelun Iiro Sipolan kipparoimaa Me Rutkut -nimeä tottelevaa Sveitsin lukion porukkaa vastaan. Tarkalle menneen ottelun ja finaalipaikan korjasi lopulta nimiinsä Pohjoispuisto. Sveitsin Me Rutkut hoiti itselleen kuitenkin pronssia Härkävehmaan kustannuksella.
Jos lohkovaiheessa ja välierissä oli nähty tasaisia pelejä, niin sellainen nähtiin myös finaalissa. Lopulta pisteen erolla Hyvinkään Yhteiskoulun Lukio vei turnauksen nimiinsä ja palautti pokaalin parin vuoden tauon jälkeen aulansa vitriiniin.
Turnauksen taso on noussut vuosi vuodelta ja paikallisen tason kehittyminen nuorten keskuudessa ei voi olla enää näkymättä myöskään tulevan kauden junioreiden SM-turnauksen osallistujamäärissä ja pelien tasossa, kunhan itse turnauksen järjestelyissä ja tiedotuksessa onnistutaan. Koululaiscurling elää Hyvinkäällä oikeastaan uutta kevättä vielä olympiamenestyksen jälkimainingeissa ja tämän vuoksi onkin elintärkeää myös saada nämä innostuneet harrastajat pysyvämmin lajimme pariin!
Pitkään suunniteltu tapahtuma eri paikkakuntien koululaiscurlingien voittajajoukkueiden finaaliturnauksesta ei juuri ole unelmasta edemmäs kehittynytkään, eikä tällaiselle tapahtumalle välttämättä ole sellaisenaan tilaustakaan. Parempi vaihtoehto kenties olisi järjestää keväällä kansallinen - tai miksei vaikka kansainvälinenkin - junioriturnaus, johon maamme seurat sitoutuisivat mahdollisuuksiensa mukaan yhden joukkueen osallistumisen rahoittamaan. Tälläinen tapahtuma veisi maamme junioricurlingia huimasti eteenpäin ja madaltaisi kynnystä osallistua junioreiden SM-mittelöihinkin. Kehitystä on touhussa tapahtunut, mutta nyt kun juniorijoukkueita maassamme alkaa olla jo vähintään parikymmentä(!) olisi aika onnistua heidän mobilisoinnissaankin!
Kommentit