Muistoja MM-kilpailuista

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Teemu Salo

Naisten MM-kisojen aikaan kuulin ensimmäistä kertaa, että tuleva miesten areena oli pahasti keskeneräinen. Kaikille oli kuitenkin vakuutettu, että halli olisi valmis, kun pelit alkavat. Saavuttuamme kisapaikalle menimme tutustumaan halliin. Siellä oli meno aika hurjaa. Arviolta sata työmiestä painoi hommia ympäri hallia. Pihalle laitettiin asfalttia, penkkejä kiinnitettiin paikoilleen ja äänentoistolaitteita nostettiin kattoon. Koko paikka oli yhtä työmaata vielä kaksi päivää ennen turnauksen alkua.

Lopputulos oli kuitenkin riittävä. Kun pelit alkoivat, oli halli ulkoisesti valmis. Tilat joissa yleisö liikkui, oli tehty valmiiksi, mutta kaikki "piilossa oleva" loisti keskeneräisyydellään. Loistava esimerkki olivat pelaajien pukuhuoneet. Seinät olivat maalamatta ja niiden peitoksi oli laitettu kangasverhot. Vessassa oli pönttö ja paperiteline, mutta lattia oli pelkkää betonia ja oven virkaa toimitti samanlainen kangasverho.

Ensimmäisenä päivänä kun ulkona satoi, oli hallin ilma varsin utuinen. Kattoon kertynyt pöly laskeutui halliin sateen rummuttaessa peltikattoa. Kaikista näistä pikkuseikoista huolimatta jäät olivat ihan hyvät ja keskeneräisyys lähinnä huvitti. Järjestäjille hallin valmistuminen pelikuntoon oli kuitenkin iso asia ja siitä otettiin kaikki ilo irti.

OTTELUT


Itse otteluista ovat varmaan kaikki lukeneet ja yksityiskohtaisemmat selostukset löytyvät liiton sivuilta. Otteluiden aikana Perttu kirjoitti muistiin pää päältä tapahtumat ja allekirjoittanut kävi sitten ottelun päätteeksi julkaisemassa jutun nettiin ja lähettämässä sen tiedotusvälineille.

Ensimmäistä kertaa kisoissa oli 12 joukkuetta. Tämä tarkoitti sitä, että pelejä oli pari enemmän samassa ajassa, kuin aiemmin. Otteluita oli peräkkäisillä kierroksilla ja muutamaan kertaan välissä ehti vain syödä hampurilaisen katsomossa, ennen kuin taas piti hypätä jäälle pelaamaan. Niinpä itse kisakaupunki jäi varsin vähälle huomiolle ja päivän päätteeksi tuli yleensä vain syötyä ennen nukkumaan menoa.

Jos peleistä jotakin pitää sanoa, niin alkuohjelma oli meillä varsin kova. Italian jälkeen tulivat vastaan peräkkäin Skotlanti, Norja ja Kanada. Näistähän Kanada ja Skotlanti kohtasivat lopulta finaalissa. Kanadan jälkeen otettu USA-voitto avasi putken, joka kesti tie break -otteluun asti. Saksa pelissä varmistettu olympiapaikka oli tärkein ja se helpotti oloa huomattavasti. Tiukimmalle jouduttiin Australiaa vastaan, joka kaatui oikeastaan vastustajan avulla.

Australian viimeinen heittäjä Ian Palangio oli varsinainen antisankari. Kanadaa vastaan hän olisi pudottanut Ferbeyn joukkueen jatkosta osumalla avoimen poiston. Valitettavasti myös tässä ottelussa hänen viimeinen kivensä suhahti ohi ja Kanada korjasi voiton.

Kun pelit lähenivät loppuaan, alkoi näyttää siltä, että edessä olisi tie break pelien sarja. Kun Norjakin hävisi viimeisenä päivänä kaksi peliä, sai turnauksen kilpailullinen johto repiä edellisenä iltana tehdyt kaaviot jatko ohjelmasta. Kuusi joukkuetta oli tasoissa ja niistä piti saada kaksi joukkuetta 1-2 otteluun ja lisäksi kaksi joukkuetta 3-4 otteluun.

PAGE-SYSTEEMI


Tänä vuonna ensimmäistä kertaa oli siis käytössä page-systeemi. Se tarkoittaa sitä, että runkosarjan kaksi parasta pelaavat pääsystä finaaliin ja kaksi seuraavaa pääsystä semifinaaliin. 1-2 ottelun häviäjä ja 3-4 ottelun voittaja pelaavat semifinaalin, josta voittaja pääsee finaaliin.

Viimeisen pelin jälkeen halli oli täynnä epätietoisia ihmisiä. Pelin jälkeen kuulutettiin parit Suomi-Kanada ja USA-Norja, jotka pelaisivat pääsystä neljän parhaan joukkoon. Saksalle ja Skotlannille jaettiin mitalit runkosarjasta, vaikka samoissa voitoissa oli neljä muutakin joukkuetta.

Heti ensimmäisellä kerralla kävi pahin mahdollinen, eli hyvä systeemi osoitti huonot puolensa. Turnauksen alussa pidetyissä harjoituksissa heitettiin tee-heitot, jotka nyt astuivat arvoon arvaamattomaan sijoituksia ratkottaessa. Näiden perusteella Suomi sai vastaansa Kanadan. Jos Norja olisi voittanut runkosarjan, olisi Skotlanti varmistanut mitalin näillä tee-heitoilla. Jälleen yksi huono puoli uudessa systeemissä.

Ehkä tässä vaiheessa olisi pitänyt palata vanhaan systeemiin, tai sitten ratkoa ensin tie break -otteluilla sijat yksi, kaksi, kolme ja neljä ja vasta sitten pelata page-finaalit. No, meidän tilannetta se ei välttämättä olisi parantanut. Ei saatu Kanadaa vastaan huippupeliä, jota olisi vaadittu ja parempi vei voiton.

JAETUT KISAT


Nyt pelattiin myös ensimmäistä kertaa erikseen miesten ja naisten kilpailut. Hallilla asiaan ei juurikaan kiinnittänyt huomiota. Pelejä oli tasaisesti ja huilivuorojakin tuli, koska kaksitoista joukkuetta pelasi neljällä radalla. Sen sijaan sekä avajais- että loppubanketti olivat varsin valjuja tapahtumia. Kun oltiin Kanadassa, niin toki ihmisiä oli paljon ja sen puolesta juhlatunnelmaakin. Samaa ei ole odotettavissa ensi vuonna USA:ssa ja tuskin Euroopassakaan. Toivottavasti tämä huomataan ja kisat palaavat jälleen yhtenäiseksi tapahtumaksi.

Muuten kisat olivat järjestelyiltään loistavat. Isännät pitivät meistä hyvää huolta ja aktiviteetteja oli järjestetty yllin kyllin. Ja toki hyvään loppufiilikseen vaikutti myös saavutettu olympiapaikka.

Kommentit