Hakkari Icestonersin järjestämä uusi bonspiel mitellään Oulunkylän curlinghallissa, ja SM-sarjapaikoista kamppaillaan Tehomet Areenalla Kangasniemellä.
Lokakuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna tapahtuu, kun samaan aikaan pelataan kaksi turnausta. Tuore Curlingliiton jäsenseura Hakkari Icestoners ry järjestää ensimmäistä kertaa kansainvälisen Stone to Stone -turnauksen Oulunkylän curlinghallissa.
Tämän lisäksi Kangasniemellä neljä joukkuetta kamppailee kahdesta SM-sarjapaikasta tulevalle kaudelle. Yleisen SM-sarjan karsinta alkaa lauantaina klo 9, ja SM-paikat saavuttaneet joukkueet ovat selvillä sunnuntaina klo 13.30 alkavan ottelun jälkeen.
SM-karsinnassa neljä joukkuetta pelaa lauantaina yksinkertaisen alkusarjan, jonka jälkeen sunnuntaina pelataan välierät page playoffit -systeemillä: alkusarjan 1. ja 2. pelaavat ottelun, jonka voittaja saa ensimmäisen SM-sarjapaikan, ja toinen SM-sarjapaikka ratkaistaan ottelussa, jossa pelaavat edellä mainitun ottelun häviäjä ja ottelun 3. v 4. voittaja.
Karsintaturnaukseen osallistuvat joukkueet:
K1 - Ahrenberg / Turku-Helsinki
Aikataulua ja tuloksia voi seurata Curlingliiton tulospalvelusta: https://www.curling.fi/fi/kilpailut/sarjat/66224/pelit
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
Kommentit