Sipilän joukkueelle jälleen Sekajoukkueiden SM-kultaa

Julkaisupäivämäärä
Teksti
Curlingliitto
Kuvat
Ålands Curlingklubb

Kokenut joukkue nappasi MM-edustuspaikan tulevalle syksylle voittaen turnauksessa kaikki viisi pelaamaansa ottelua. Mestaruus on joukkueelle viides peräkkäinen, ja joukkueessa pelaavalle Tiina Suuripäälle kahdeksas.

Ahvenanmaalla pelattu Sekajoukkueiden SM-kilpailu oli curlingkauden 2022-2023 viimeinen SM-kilpailu. Turnauksessa alkusarja pelattiin kahdessa lohkossa. A-lohkosta välieriin etenivät Mika Äikiän (Turku) ja Jussi Uusipaavalniemen (Hyvinkää) kipparoimat joukkueet. B-lohkosta Markus Sipilän (Kisakallio) joukkue ja Iikko Säntin (Tampere) joukkue pelasivat itsensä välieriin. Välierissä Säntti oli Uusipaavalniemeä viimeisen pään yhden pisteen varastuksen verran parempi lukemin 4-5, ja Sipilä voitti Äikiän selvemmin numeroin 11-1.

Finaalissa Sipilä kukisti Säntin luvuin 6-2. Pronssiottelu oli tasaisempi ja eteni jatkopäähän saakka. Jatkopäässä Uusipaavalniemi oli lopulta Äikiää kahden pisteen verran parempi. Onnittelut mestarijoukkueelle ja mitalisteille! Turnauksessa viides oli Peter Lindströmin joukkue, kun se kukisti ahvenanmaalaisten välisessä sijoitusottelussa Björn Hansenin kipparoiman Norellin joukkueen luvuin 6-8 varastamalla kolmesta viimeisestä päästä kustakin yhden pisteen. Seitsemänneksi sijoittui Mika Kalpamaan joukkue Naantalista. Kalpamaa varasti sijoitusottelun viimeisestä päästä pisteen, mikä riitti voittoon turkulaisesta Henna Isoniemen joukkueesta lukemin 6-5.

Kiitos Ålands Curlingklubb'lle upeista puitteista ja Mika Ollikaiselle erinomaisista jääolosuhteista. SM-kilpailut jatkuvat jälleen syksyllä 2023.

Viikonlopun otteluiden tulokset: https://www.curling.fi/fi/kilpailut/sarjat/64060/pelit

Kommentit