Naisten maajoukkue leireili Joensuussa

Julkaisupäivämäärä
Teksti
Esa Kejonen
Kuvat
Elina VIrtaala / Esa Kejonen

Suomen naisten maajoukkue leireili toisella leirillään Joensuussa. Ensimmäinen leiri vierähti Lohjan Kisakallion tiloissa, jossa aikaa käytettiin yhteisen pelitavan sopimiseen sekä heittojen vakioimiseen ryhmän kesken. Joukkueen kuntohuippua ajoitetaan tuleviin EM-kisoihin, jossa he pelaavat B-sarjassa.

Naisten maajoukkueryhmä leiri Joensuussa sisälsi kolme tiukkaa treenipäivää. Joukkue otti mittaa myös kahta joensuulaista joukkuetta vastaan.

Harjoituksia sekä yhdessäoloa tuli iso määrä. Toisen leirityksen tarkoituksena oli saada yhteisiä kokemuksia yhdessä pelaamisesta. Lauantaina Joensuun valmennusryhmäläisistä koottiin harjoitusvastustaja otteluun. Kovempi vastus saatiin eteen päätöspäivänä sunnuntaina vastaan asettui SM-karsintaankin osallistuva nuori ja nälkäinen Tervehenkiset. Tiukka vääntö päättyi tasapisteisiin naisten varastaessa viimeisestä päästä yhden pisteen loistavalla suojapelillä. Molemmat joukkueet esittivät laadukasta ja taktisesti kypsää peliä

Naisten joukkueeseen kuuluvat:

Jenni Bäckman

Susanna Säntti

Minna Karvinen

Tiina Suuripää

Miia Ahrenberg (skip)

Päävalmentaja – Bonnie Nilhamn

Fysiikka- ja lajiohjelmat – Elina Virtaala

Joukkueenjohto – Taru Oksanen



Molemmat joukkueet nähdään tulevana viikonloppuna Kangasniemen SM-karsintaturnauksessa!

Kommentit