Puheenjohtajan palsta – on aika kiittää !

Julkaisupäivämäärä
Teksti
Jari Turto

Aiheina olympiahaaveet, seurafoorumi, Kisakallio ja puheenjohtajakauteni yhteenveto 

Pekingin olympiapaikat jäivät joukkueiltamme saavuttamatta. Se on tietysti liitollekin pieni pettymys. Medianäkyvyys ja markkina-arvomme olisi ollut eri luokkaa olympiaedustajien myötä. Kansainvälinen taso on noussut hurjasti viime vuosina ja mukaan on tullut uusia huippucurlingiin satsaavia maita.  Näissä maissa harjoitellaan ja kilpaillaan vähintään puoliammattimaisesti. Menestyminen jatkossa ei ole pelkästään olosuhde tai valmennuksellinen asia, vaan myös urheilijan asenne kysymys. Absoluuttinen huippu-urheilu on vaatimustasoltaan aivan muuta kuin tavoitteellinen kilpaurheilu. Kiitän Kallen joukkuetta ja Akua & Oonaa siitä satsauksesta, joka nykyisillä reunaehdoilla oli mahdollista toteuttaa. Limiiteillä mentiin.

Joensuu Curlingin vetämä seurafoorumi on saanut erinomaisen vastaanoton. Tiistai-iltaisin verkkokokouksena järjestettävä kolmenvartin mittainen keskustelufoorumi pureutuu ajankohtaisiin teemoihin. Keskustelu on ollut vilkasta ja hyviä käytäntöjä opittu muilta seuroilta. Seurafoorumiin voi osallistua kaikki curling-harrastajat, se ei ole tarkoitettu pelkästään seurojen ”virallisille” edustajille. Ottakaa yhteyttä toiminnanjohtajaan tai Joensuu Curlingiin niin pääsette mukaan. Mielenkiitoisia asioita suunnitteilla Pekingiä ajatellenkin.

Kisakallio on vakiinnuttanut paikkansa WCF:n arvokilpailuiden järjestäjänä. Ikävalkon Laurin johdolla urheiluopisto on pystynyt luomaan toimivan konseptin arvokilpailuiden järjestämiseen. Se on meille curlingväelle merkittävä asia niin WCF:n kuin valtiovallankin suuntaan. Jos korona ei sotke kuvioita viime hetkellä, niin tammikuun alussa Kisakalliossa pelataan nuorten B-sarjan MM-kilpailut ja puolivälissä miesten ja naisten MM-karsintakilpailut.

Kahden puheenjohtajavuoteni aikana teimme liiton hallituksessa yhteensä 130 päätöstä, pidimme 22 kuukausikokousta ja päätöksiä valmistelevia viikkokokouksia vajaa 40 kappaletta.  Merkittävimmät uudistukset olivat systemaattisen seuratoiminnan kehittäminen curlingkouluineen, urheilijapolussa valmennusryhmätoiminnan käynnistäminen sekä liiton brändin kehittäminen. Uudistimme liiton logon ja www-sivut, panostimme markkinointiin ja uutisointiin sosiaalisessa mediassa ja  teetimme roll-up julisteet pelipaikkakunnille. Lattiacurling settejä hankittiin erä seurojen, koulujen ja messutapahtumien käyttöön. Tämän jalkautus tosin jäi odottamaan koronan jälkeistä aikaa.

Tähtisen Tero astuu paikalleni puheenjohtajaksi ja toivotan hänelle sekä uudelle hallitukselle menestystä. Luottavaisin mielin luovutan liiton johtamisen eteenpäin. Liiton talous on tasapainossa, velkaa ei ole, Tero tuntee liiton toiminnan eikä tiedossani ole sellaisia isoja murheita joita puheenjohtaja tai hallitus joutuisi heti ratkomaan. Korona pandemia työllistää edelleen hallitusta, mutta siihen on jo totuttu kahden viime vuoden aikana. Lopuksi kiitän nykyistä hallitusta ja toiminnanjohtaja Katjaa hyvästä yhteistyöstä!

Jari Turto puheenjohtaja

Kommentit1