Finnish Bonspiel 2010 peliohjelma julkaistu

Julkaisupäivämäärä
Teksti
Jari Laukkanen

Bonspielin peliohjelma ja säännöt on nyt julkaistu. Tiedostot on lähetetty myös joukkueiden yhteyshenkilöille sähköpostilla. Lauantai-illan ohjelmaan kuuluu myös perinteinen banketti.

Mukana on siis 36 joukkuetta ja pelisysteeminä round-robin 9:ssä alkulohkossa, joista joukkueet etenevät A-, B- ja C-cupiin jatkopeleihin. 16 parasta pelaa mestaruudesta A-cupissa, 8 seuraavaa pelaa B-cupissa ja loput joukkueet (12) pelaavat yhden sijoitusottelun sijoista 25-36. Kaikille joukkueille tulee vähintään 4 peliä turnauksen aikana.

Tänä vuonna teeheitoille on laitettu enemmän painoa kuin aikaisemmin, sillä jokainen joukkue heittää kaksi teeheittoa toisen pelin jälkeen ja näillä tuloksilla vertaillaan joukkueita sitten eri lohkoissa. Eri lohkojen kakkoset ja kolmoset laitetaan paremmuusjärjestykseen teeheittojen perusteella, joten nyt määriksiä harjoittelemaan. Toki voitot lasketaan ensiksi lohkojen sisällä, mutta teeheittojen merkitys on tavallista suurempi.

Ensimmäiset joukkueet aloittavat perjantaina 16.4. klo 11, seuraavat klo 13 ja viimeisen aloitusvuoron alkamisaika on klo 15. Perjantaina pelit kestävät aina klo 23 asti. Lauantaina pelit alkavat klo 8 ja jatkuvat klo 18 asti. Illalla vuorossa on banketti klo 19 alkaen Järjestötalolla (Munckinkatu 49). Lisätietoa paikasta http://seurantalot.fi/talot/hyvinkaan_jarjestotalo. Paikalle on bussikuljetus Rantasipistä klo 19 ja bussi kuljettaa takaisin hotellille keskustan kautta klo 24.

Sunnuntain pelit alkavat klo 8, 10 ja finaalit klo 13. Palkintojen jako heti finaalipelien loputtua jäähallilla.

 

Kommentit1

Olli Rock

14 years sitten

Jäät alkaa olemaan kunnossa Hyvinkään jäähallissa ja tarjoamme mahdollisuuden joukkueille harjoitteluun Bonspiel jäillä.

Joukkueet jotka pelaavat Hyvinkään Curling ry:n sarjoissa hinta on 10€/ tunti, muille joukkueille hinta on 15€/tunti.

Varaukset tulee tehdä ratavarauskalenteriin, Hyvinkään sarjoihin osallistuvilla joukkueilla on tunnukset ko. palveluun. muiden tulee ilmoittautua osoitteeseen ollirocks(ät)hotmail.com. Treeniaikoja on tarjolla torstaille 15.4. klo 15 - 22 väliselle ajalle , maksu käteisellä paikanpäällä.