Eurosport näyttää erittäin kattavasti Curlingin miesten MM-kisat sekä televisiossa että internetissä

Julkaisupäivämäärä
Teksti
Santeri Lähteensuo / Eurosport

Image removed.

Torinon olympiahopeamitalisti ja Eurosportin Curling-kommentaattori Wille Mäkelä uskoo, että isäntämaan lisäksi myös EM-kisoissa menestyneet maat ovat vahvoilla.

- Kanada on tietysti suurin ennakkosuosikki. Kovia tulevat olemaan myös EM-kisojen finalistit Skotlanti ja Norja, Mäkelä ennakoi.

Suomen miehet lähtevät Kalle Kiiskisen kipparoimana kisoihin tavoittelemaan paikkaa Vancouverin Talviolympiakisoihin. Tavoite edellyttää, että Suomi sijoittuu vähintään kahdeksanneksi ja jättää taaksensa Tsekin ja Japanin.

-Tavoite on ilman muuta realistinen, Wille Mäkelä uskoo.

Vuoden 2006 olympiajoukkueessa heittänyt Mäkelä ei usko, että ainakaan samalla joukkueella lähdettäisiin Vancouveriin mikäli paikka irtoaisi.

- Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta en usko, että ainakaan oma urani huipulla jatkuu ainakaan vielä Vancouverissa, Mäkelä lopettaa arvoituksellisesti.

Eurosportin lähetykset curlingin miesten MM-kisoista 6.-13.4.

Selostus: Jussi Uusipaavalniemi, Perttu Piilo, Wille Mäkelä

6. huhtikuuta
12:00                      JÄLKILÄHETYS    CURLING: Miesten MM-kisat, Moncton, Kanada
Skotlanti – Saksa
7. huhtikuuta
12:00                      JÄLKILÄHETYS    CURLING: Miesten MM-kisat, Moncton, Kanada
Kanada – Saksa
22:00                      LIVE                        CURLING: Miesten MM-kisat, Moncton, Kanada
Saksa – Suomi
8. huhtikuuta
12:00                      JÄLKILÄHETYS    CURLING: Miesten MM-kisat, Moncton, Kanada
Norja – Kanada
22:00                      LIVE                                        CURLING: Miesten MM-kisat, Moncton, Kanada
Kanada – Yhdysvallat
9. huhtikuuta
12:00                      JÄLKILÄHETYS    CURLING: Miesten MM-kisat, Moncton, Kanada
Saksa – Tanska
22:00                      LIVE                        CURLING: Miesten MM-kisat, Moncton, Kanada
Lohkovaihe
10. huhtikuuta
10:30                      JÄLKILÄHETYS    CURLING: Miesten MM-kisat, Moncton, Kanada
Lohkovaihe
11. huhtikuuta
22:00                      LIVE                        CURLING: Miesten MM-kisat, Moncton, Kanada
Semi-finaali
12. huhtikuuta
20:00                      LIVE                        CURLING: Miesten MM-kisat, Moncton, Kanada
Pronssiottelu
13. huhtikuuta
11:30                      JÄLKILÄHETYS    CURLING: Miesten MM-kisat, Moncton, Kanada
Finaali                

Suomen ottelut Eurosport Playerissa

5. huhtikuuta
19:00                      LIVE                        CURLING: Miesten MM-kisat, Moncton, Kanada
Tanska-Suomi
9. huhtikuuta
01:30                      LIVE                        CURLING: Miesten MM-kisat, Moncton, Kanada
USA-Suomi

Eurosport Player löytyy osoitteesta http://player.eurosport.com. Kuukauden tilaus Playeriin maksaa 4,90€ ja vuoden tilaus 39,90€. Eurosport Playerilla voit katso Eurosportin, Eurosport 2:sen sekä Eurosport Newsin ohjelmia samalla maksulla!

Kommentit23

JeBa

14 years 12 months sitten

Ilmainen vinkki kaikille niille, jotka EIVÄT vielä ehtineet sijoittaa päätä huimaavaa vajaa viittä euroa nettitoistimeen, niin WCF:n sivuilta löytyy alennuskoodi, jolla saa vielä euron tiputettua tuota hintaa... tokkopa tuo kenellekään kynnyskysymys on ostopäätöstä tehdessä, mutta kuitenkin!

Niille, joilla on tarvittavia sovelluksia koneella, niin tarjolla on myös mm. kiinalaisen CCTV5:n (myös F1!) lähetyksiä tarjolla (enempi vähempi samoja livepelejä kuin Eurosportilla ja muilla kansainvälisillä yhtiöillä). Selostus on sitten selvällä kiinan kielellä ;-)

- JeBa - Curling is my middle name!

Itse tilasin halvimman plustv paketin (sis. vapaasti valittavat 6 kanavaa, myös Eurosport) meneillään olevan mainoskampanjan hinnoilla 10egee/eka kuukausi.

Kortti tuli kahdessa päivässä postilaatikkoon ja siinä on semmoinen juttu että ensimmäisen 14 päivän ajan näkyy kaikki plustv kanavat (jos joku on kiinnostunut hornuloista).

Ja jos se on rahasta kiinni niin kuluttajansuojalain mukaan sinulla on oikeus peruuttaa tilaus 14 vuorokauden kuluessa... ;)

Muista tarkistaa että kanavapaketti E näkyy asuinalueellasi ja että talonyhtiösi yhteisantennissa kyseiset kanavat ovat vahvistettu... (nimim. käsiantenni kädessä curlingia)

 

Saksa vastaan USA Eurosport playerilla... välillä näkyy ratkaisukiviä muistakin peleistä.

Suomi ryösti just ja tasoitti 2-2:een Tsekkiä vastaan!

 

- JeBa - Curling is my middle name!

Myös Skotti-Sveitsi matsi meni jatkopäälle... Norja nappasi pisteen voiton Tanskasta,samaten USA hieman yllättäen pisteen voiton Saksasta!

- JeBa - Curling is my middle name!

JeBa

14 years 12 months sitten

In reply to by JeBa

Se on siinä!!!!!!! Nyt saa huutaa!! :)

- JeBa - Curling is my middle name!

JeBa kirjoitti:

Se on siinä!!!!!!! Nyt saa huutaa!! :)

Huu! :)

Leox

14 years 12 months sitten

In reply to by Markus

 

(A) Suomi * 1 - Norja 9

(B) Japani * 4 - Canada 7

(C) Ranska * 7 - Kiina 5

(D) Tsekki * 9 - Tanska 4

 

(X) = rata jolla pelattu

* = viimeisen kiven etu 1. päässä

 

Vähän väsyneen oloinen kierros. Hieman yllätyin tuosta A ja D radan pelien tuloksista!

Mielestäni C-radalla myös jonkin asteinen yllätystulos... Kiina oli kuitenkin neljäntenä viime vuonna.

Saattaapi olla, että ottelut menevät viikon aikana jonkin verran ristiin ;-)

 

- JeBa - Curling is my middle name!

Leox

14 years 12 months sitten

In reply to by JeBa

 

  Jotenkin itseäni ei yllätä tuo Kiinan tappio. Ranska on käsitykseni mukaan keskikastia noissa mömmön kisoissa ja nähtyäni Kiinan peliä Universiadeissa en ollut vakuuttunut. Kyllähän Kiina Hyvin pelasi, mutta ei vaan jotenkin vakuuttanut siitä että näissä kisoissa tiukoissa peleissä kestäisi. En usko että Kiina  tulee olemaan 4 parhaan joukoissa tällä kertaa.

JeBa

14 years 12 months sitten

In reply to by Leox

...että Ranska tulee olemaan 4 parhan joukossa tälläKÄÄN kertaa. Kyllä se oli Höyryn kisaraportissakin uutisoitu ns. varmaksi voitoksi Ranskalle tuo peli, joten pakko kait se on uskoa :)

 

- JeBa - Curling is my middle name!

JeBa

14 years 12 months sitten

In reply to by JeBa

Onko tuosta Eurpsort playeristä muuten saanut kukaan vielä selkoa, miksi alasvetovalikossa on listattuna kaksi ja vain kaksi peliä? Alkuun ajattelin, että siihen sitten tulee pelikierroksien mukaisesti aina yksi otteli live/on-demand seurantaa varten, mutta taitaakin olla niin, että toisinaan on mahdollisuus seurata kahta eri peliä saman pelikierroksen aikana??

Ei kait sentään jäänyt eilen Suomen peli näkemättä pelkän avuttomuuden vuoksi? ;-)

- JeBa - Curling is my middle name!

JeBa kirjoitti:

Onko tuosta Eurpsort playeristä muuten saanut kukaan vielä selkoa, miksi alasvetovalikossa on listattuna kaksi ja vain kaksi peliä?

Mistään mitään tietämättä voisin arvella, että ihan heti ei ole eurosportillakaan paukkuja pistää tuuttiin useampaa kuin kahta rinnakkaista matsia samaan aikaan. Jokaista matsia varten tarvitaan kuitenkin ohjaaja, muutama kuvaaja ja selostaja tai pari. 

Klo 19 tänään sitten Tanskaa käkättimeen ja virtuaalinen kisastudio pystyyn #curling-kanavalla...

Kyllä niitä pitäisi olla välillä kaksi peliä yhtäaikaisesti tarjolla. Eilen ei kylläkään suomen pelejä vielä osunut näytettäväksi. Curltv:llä on selkeä lista mitä pelejä euroopasta voi katsoa (eurosport playerillä):

http://www.curltv.com/events/wcf/2009-mens-worlds-broadcast.php#eurospo…

Edit: Tarkemmin ottaen, tuokin lista taitaa olla vähän pielessä sillä eilen pystyin katsomaan SCO-SUI pelin curltv:ltä eli ehkä niitä pelejä joita Eurosport ei lähetä, mutta curltv lähettää voi katsoa myös Euroopassa curltv:ltä. Esim. äskeinen GER-SUI peli toimi vain eurosportilta. Toinen vaihtoehto on, että curltv vain mokasi aluerajoituksensa vielä eilen. Ei näistä oikeasti tahdo helpolla saada selvää :)

 

...on, että puolen tunnin kuluttua tärähtää eka määris etupunaselle Suomen ja Tanskan välisessä ottelussa ja että SE näkyy suorana tänne kotisohvalle!

- JeBa - Curling is my middle name!

starlit

14 years 12 months sitten

In reply to by JeBa

"Näkyy" oli tällä kertaa ehkä hieman liioitteleva termi. Katsomisesta ei tullut 5. pään jälkeen enää mitään.

-Pettynyt kuluttaja-

 

Näpit irti, sanoi sirkkelimies!

starlit kirjoitti:

"Näkyy" oli tällä kertaa ehkä hieman liioitteleva termi. Katsomisesta ei tullut 5. pään jälkeen enää mitään.

Image removed.

Itsekin sinnittelin kutospäästä eteenpäi niiden parin minuutin välein ruudussa vilahtaneiden "kuvankaappausten"avulla yrittäen seurata pelin etenemistä. Vika päässä ei sitten enää neljännen kiven jälkeen tullutkaan muuta kuin mustaa, joten pitilopulta luovuttaa ja käydä katsomassa lopputulos curlcastista. Pettymys oli melkoinen ja pelikin vielä päättyi nurin perin!

- JeBa - Curling is my middle name!

Sekä peli että €uro$portin paskastriimi.

Palautteen striimistä annoin heti aidon tunnetilan säilyttämiseksi.

 

 

 

 

aku

14 years 12 months sitten

In reply to by patrikka

Joo näkymisestä ei voinut enää puhua, eikä edes kuulumisesta. Toivottavasti TSN:n suoraa lähetystä suomipelistä ei ole blokattu euroopassa, kun se näyttäisi tulevan suorana netistä.

Mistähän ne sitte puhu Norja matsin aikana. Varmaan siitä ettei Martinin tarvii karsia kyseiseen trialiin? Vähintäänkin rasittava systeemi :)

JeBa

14 years 11 months sitten

In reply to by patrikka

Suomi-Kiina tänään CCTV5:llä alkaen 17:30... katselkaa immeiset kisoja, vaikka olympiapaikka jäikin haaveeksi!

 

- JeBa - Curling is my middle name!