SM-sarjan peliaika

By curling_admin, 2 December, 2002

Tämä viestiketju on siirretty curling.fi:n vanhalta foorumilta. Viestissä olevat linkit saattavat olla rikki.

Ketjun aloitti nimimerkki: Atomi

Pelataanko aikaa?

Yritys peliajan valvomiseksi oli hyvä.
Toteutus taisi olla huono, koska mikään ei muuttunut.

Tuomaria on helppo syyttää, vaikka joskus alkuperäinen vika löytyy peiliin katsomalla. Kokonaan toinen asia on, onko tuomarilla riittävästi näkemystä, kokemusta ja pelaajien luottamusta työnsä hoitamiseen.

Teoreettinen peliaika 2,5 tuntia / 10 päätä toteutuu suunnilleen seuraavasti:
Heitetään 16 kiveä/pää, joista puolet poistoheittoja ja toinen puoli suojia ja määriksiä.

30s = aika, joka kuluu kiven pysähdyttyä seuraavan heiton lähtöön
15s = aika, poistokivi on liikkeessä
28s = aika, jonka määriskivi on liikkeessä

Saadaan yhteensä liki 14 minuuttia.
Jos uusi pää aloitetaan minuutin kuluttua, saadaan päähän käytettäväksi kokonaisajaksi 15 minuuttia, ja siitähän tuo 2,5 tuntia kertyy.

Näin teoriassa. Miten siis käytännössä?

Koska muiden osoittelusta tulee vain paha mieli ja turpiin, niin osoitan omaa joukkuettani - meistäkin kun on sanottu, että olemme hitaita pelaamaan.

SM-turnauksessa kellottelin oman joukkueen toimintaa ja huomasin, että pelaajien välillä on eroja: Otetaan lähtökohdaksi tilanne, missä itse olen näyttänyt merkin heti, kun vuoromme on tullut. Pelaajamme lähtivät hakilta liikkeelle omien valmistelujensa jälkeen karkeasti keskimäärin seuraavasti (suuruusjärjestyksessä):

herra A 20s vastustajan kiven pysähtymisen jälkeen
herra B 25s
herra C 35s
itsestäni en aikaa voinut ottaa, mutta sen täytyy olla jossain minuutin paikkeilla, koska pitää ensin siirtyä päästä toiseen.

Keskimääräinen siis 35 sekuntia, mistä kertyy 5 sekuntia/kivi * 160 kiveä = 800 sekuntia = 13,3 minuuttia yliaikaa. Kellotin aikani kuluksi myös muita joukkueita ja eroja ajankäytössä löytyi, kellottakaa vaikka itse.

Tuo laskelma ja kaksi ilmeisesti vielä suurempaa tekijää paljastavat, mistä pelien hitaus johtuu:

1 Jokainen pelaaja omalla ajankäytöllään vaikuttaa kokonaisaikaan.

2 Kuinka kauan kapteenilta menee heiton valintaan. Jos pelissä on paljon kiviä, kestää hitailla aivoilla miettiä kauan kaikki vaihtoehdot läpi. Minä eikä kukaan muukaan näytä olevan tarpeeksi nopea - eivät edes matemaattisista lahjoistaan kuuluisat UPN-prosessoriveljekset, joiden keskinäisissä kamppailuissa kerätään kaikki kivet pesään tai sen eteen ja lasketaan kaikki mahdolliset 16 kiven liikeyhdistelmät.

3 Kuinka kauan kapteenilla kestää saada joukkueensa ymmärtämään tai hyväksymään, mitä yritetään. Tässä olen havainnut joukkueiden välisiä suuria eroja. Toiset kinastelevat keskenään, toiset eivät alkuunkaan ymmärrä, mitä toisessa päässä yritetään selittää. Kokemus, vakiintunut merkkikieli sekä selkeä roolijako auttavat kummasti.

Teoriassa siis tiedämme, miten voimme peliämme nopeuttaa. Kuinka moni meistä siihen oikeasti pystyy? Me voimme sitä toisiltamme vaatia, mutta kuka tekee itse ensin oman osuutensa?

On mukavampi pelata, kun tuomari ei koko ajan häiritse. Ja tuomarihan ei häiritse, jos peli etenee ajallaan. Eikä fiksu tuomari varmaan puutu peliin, vaikka ratkaisukiveä mietittäisiin vähän sallittua pidempään, jos peli muuten on ajallaan. Mutta kenellä se on tähän mennessä ollut?

Ratkaisu ei siis liene tuomarissa, shakkikelloissa tai muussakaan joukkueiden ulkopuolisissa asioissa. Mitä jää jäljelle?

Lupaan olla kommentoimatta (tämän palstan ulkopuolella) toisten ajankäyttöä, kunnes oma joukkueemme itse kykenee siihen, mitä muilta odottaa.

Tomi

Vastaus nimimerkiltä: JeBa

(12/02/02 17:48:02)

Erittäin asiallinen kommentti Tomilta!

Pata kattilaa soimaa ja silleen, eli jokainen voi omalla hyvällä esimerkillään yrittää nopeuttaa peliään ja varmasti tulos näkyy otteluiden aikatauluissa pysymisenä.... omalta kohdaltani voin vain todeta, että tuon "kellotussession" jälkeen kokeiluni nopeammasta pelistä tuntui varsin toimivalta - heitto tuntui ajoittain kulkevan jopa paremmin lyhyemmällä valmistautumisajalla, kuin pidempään keskittymällä!

Pelien ratkaisuheitot on tietenkin asia erikseen ja ne ratkaisuheitothan tahtoo aina kasaantua viimeisille kiville (kapteeneille), vaikka toisinaan se ratkaiseva onnistuminen/epäonnistuminen voi tapahtua jo pään ensimmäisessä heitossa, eli kaikki heitot tulee pelata kuitenkin mahdollisimman hyvin... viimeisissä kivissä se eri heittomahdollisuuksien lukumäärä onkin juuri ratkaisevassa asemassa ajankäytön suhteen.

No jos nyt tarrataan tuohon mahdollisuuksien lukumäärään ja pohditaan hetki sitä. Kuten Tomi tuossa ylempänä jo mainitsi, niin lukuisa pelissä olevien kivien määrä on varmaankin suurimpana syynä eri vaihtoehtojen suureen lukumäärään. Tästä päästään taas pikaisesti siihen johtopäätökseen, että pelkkää poistopeliä pelaamalla ottelu sujuu hyvin jouhevasti ja aikataulussaan... varmasti näin, mutta siinä vaiheessa en ainakaan itse enää halua niitä pelejä pelata - jännempää olisi seurata vaikkapa maalin kuivumista seinällä!

Vastaus nimimerkiltä: Steam

(12/03/02 14:03:53)

joo kyllähän se Tomi-kaveri näin on että kannattaa ensin lähteä siitä omasta pelistä ja sitten vasta ruveta syyttelemään/ziigailemaan muiden joukkueiden ajankäyttöä... Eli jos itse toimit esimerkkinä ja pelaat nopeasti niin voit alkaa vaatimaan sitä myös muilta  ;D sama koskee muitakin sääntöjä...  ;) tee vastustajalle niinkuin haluaisit hänen tekevän sinulle...

Siitä voidaan kyllä lähteä että yritys pelien nopeuttamiseen oli hyvä mutta hitaita pelejä on melkeen mahdoton kitkeä pois, mutta käsittämätöntä oli minun mielestäni se että kun meidän pelimme juuri Tomia vastaan loppui noin tunti- 45min (en muista tarkast)i mutta reilusti ennen seuraavan kierroksen alkua niin joukkueet jotka tulivat pelaamaan radalle ALOITTIVAT OTTELUNSA MYÖHÄSSÄ, mikä väistämättä johtaa siihen että koko loppupäivän aikataulu kärsi... olen aika noviisi tällä tasolla ja olen vasta ollut kahdessa tällaisessa viikonlopussa mukana mutta mielestäni tulisi selkeästi puuttua siihen että pelit alkavat ajallaan (ehkä jopa hieman aikaisemmin JOS siihen on mahdollisuus, eli edellinen peli loppunut aijottua aikaisemmin)...  :-/ vai mitä  ???

Vastaus nimimerkiltä: Perttu

(12/03/02 14:28:52)

[quote='Steam'] tee vastustajalle niinkuin haluaisit hänen tekevän sinulle...
[/quote]

Mielenkiintoinen lähestymistapa kaikkeen urheiluun, joskaan ei todennäköisesti kovin voittoisa  ;)

Vastaus nimimerkiltä: Steam

(12/03/02 14:33:29)

ei perttu ihan noin kirjaimelliseti, siis lähinnä sääntöjen valossa  ;)

Vastaus nimimerkiltä: Teme

(12/03/02 15:21:30)

[quote]mutta hitaita pelejä on melkeen mahdoton kitkeä pois[/quote]

Tuo on aika väärin sanottu, jopa kirjaimellisesti ;D MM-kisoissa ei ole yhtään hidasta peliä, vaan pelit päättyvät tietyn ajan kuluttua. Muistan nähneeni SM-sarjan pöytäkirjoissa sarakkeet, joissa oli otteluiden alkamis- ja päättymisaika. Olisi kiva tietää, miten aikaa tuli kunkin osalta käytettyä. Oli kiviä pelissä yksi tai kuusitoista, niin pelit pitää kuitenkin pystyä pelaamaan tietyssä ajassa.

Miten hitautta sitten tulisi kitkeä? Jokainen joukkue pitää huolen, että kaksi ensimmäistä heittäjää on valmiina, kun vastustaja on heittänyt oman heittonsa. Viimeisiin heittoihin sallittakoon miettiminen, kunhan kokonaispeliaika pysyy tietyissä raameissa. Jos ekasta päästä asti mietitään niitä viimeisiä heittoja, niin kyllähän peli kestää.

Yksi helppo nopeutuskeino voisi olla, että mikäli taukoon mennessä on käytetty liikaa aikaa, ei pidetä mitään taukoa. Ylipäätään kokonaisajan seuraaminen ei liene vaikeaa. Mielestäni huomauttaminen tulisi alkuvaiheessa tehdä päiden välissä ja mikäli peli edelleen tuntuu venyvän, niin vasta sitten siirtyä 30sekunnin säännön käyttöön.

Ajankäyttö taisi olla yksi syy, miksi tuomaria tarvitaan, mutta ennen tuomaria lienee hyvä sopia keskinäiset pelisäännöt esim. peliajan suhteen.

Vastaus nimimerkiltä: JeBa

(01/17/03 11:02:06)

Nostetaanpa kissa jälleen takaisin pöydälle näin turnausviikonlopun kynnyxellä! ;D

Eli jokainen tahollaan yrittäköön huolehtia otteluiden pysymisestä aikataulussaan. Mielestäni Teme toi oleellisen asian esiin viitatessaan vähintäänkin kahden ensimmäisen heittäjän velvollisuuteen olla valmiina suorittamaan heittonsa heti vastustajan kiven pysähdyttyä. Viimeisillä kivillä, ja etenkin ratkaisevilla sellaisilla, mietintätauot sallittakoon!

Curling on joukkuepeli ja osaltaan peliä voi nopeuttaa myös joukkuetoverin jeesaaminen heittoon valmistautumisessa esim. toimittamalla tälle seuraavaksi heitettävän kiven valmiiksi hakille - pieni vaiva, suuri hyöty ;)

Edelleen Teme osuu mielestäni naulan kantaan ehdottaessaan hitaan pelin huomauttamisesta aluksi päiden välissä, ennen yksityiskohtaisempaa tarkastelua... radalla on aina kaksi joukkuetta ja vaikka vain toinen joukkueista syyllistyisi hitaaseen peliin, niin ensimmäinen huomautus hitaasta pelistä tulisi antaa yhteisesti molempien joukkueidin kapteeneille päiden välissä. Mikä olisi sitten sopiva kynnysarvo huomautuksen antamiseksi? 5 min. myöhässä?

Vastaus nimimerkiltä: 7_s_poistaja

(03/03/03 15:52:23)

Peliaika saadaan kuriin shakkikelloa käyttäen.
Joka radan päätyyn shakkikellot, jota heittäjän tulee painaa heiton jälkeen. Tällätavoin päästään pois turhasta aprikoinnista.
Periaatteessahan tuomarilla on vain oikeus puuttua peliin käyttämällä ns. 30 s sääntöä.
Muullatavoin ei pystytä nykyisin resurssein valvomaan
tasaväkisesti eri joukkueiden ajankäyttöä. Tarkempi ajankäyttö periteisellä tavalla toteutettuna vaatisi 3-4 tuomaria ja näin montaa vapaaehtoista tuskin löytyy.

Curlingterveisin

Vastaus nimimerkiltä: JeBa

(03/03/03 18:50:37)

Joo sieltä vaan heittäjä heti irroituksen jälkeen singahtaa päätyyn painamaan shakkikelloa kun kivi on ehtinyt vasta Hog-linelle ;D

Aika melkoselta poukkoilulta kuulostaa, jos pelaajat joutuu hommaa valvomaan, kas kun sinne jäälle on tultu pelaamaan eikä poukkoilemaan... tällä tahdon siis sanoa, että pelaajien pitäisi pystyä keskittymään siihen pelaamiseen ennemminkin kuin ajanottoon... :P

Niitä vapaaehtoisia ryhtyy löytymään sillä kellonlyömällä kun nakkitehtävistä saa jonkun korvauksen... rahaa tai jotain curlingaiheista hyvää... ::)