Senioreiden SM-kisoissa....
SENIOREIDEN SM-kisoissa saatiin mestareiden luetteloon uusi nimi, kun Kangasniemen Oiva ”Koe” Manninen sai palkinnon monen vuoden uurastuksestaan. Hänen joukkueensa otti voiton, vaikka ei ollutkaan suurimpien voittajasuosikkien joukossa. Näin myös Hannu Siitari, Risto Lehtinen ja Jari
Häkkinen pääsivät kokeilemaan siipiään MM-kisoihin huhtikuussa Kanadan Lethbridgessä. Mainittakoon, että Risto ja Jari kuuluvat Suomen kuurojen maajoukkueeseen.
Kisojen suurin yllätys koettiin pudotuspelivaiheen ensimmäisellä kierroksella, kun hyvinkääläisten keskinäisessä koitoksessa Asko Korhonen pudotti Jussi Uusipaavalniemen nimivahvan ja taidollisesti kovimman joukkueen jatkosta. Asko jatkoi hyviä otteitaan ja noutaja tuli vasta finaalissa Oivalle numeroin 6-8.Pronssipelissä Reijo Hakala Lahest löi ”Pastorin” 8-4.
NAISTEN mestaruuskin meni vaihtoon. Puoliksi ahvenanmaalainen joukkue, jota kipparoi Mari Hansen ja Hyvinkään Sari Auvinen päätyivät alkusarjavaiheessa tasapisteisiin, kun kumpikin hävisi siinä yhden pelin. Uusinnassa Mari löi Sarin 7-6. Viime vuoden mestari Ranuan Saara Markkanen oli kolmas. Mukana oli viisi joukkuetta.
Naisten mestaruussarja kertoo sekin omalta osaltaan suomalaisen curlingin masentavasta tilasta. Vain neljä joukkuetta mukana ja tasokin on pudonnut viimevuotisesta. Nyt oli Oonan vuoro voittaa mestaruus. Anne oli toinen ja Ahvenanmaan Mari Hansen nyt omalla paikallaan kolmas.
Lohjalaisten mukanaolo takasi sentään sen ettei osallistujamäärä pudonnut yli 50 prosenttia edellisestä. Perheenäidit toki pääsivät helpommalla, kun ei tarvinnut reissata kuin kahteen osaturnaukseen. Itselleni oli yllätys, että Eszter Juhasz pelasikin Oonan joukkueessa.
JUNNUJEN SM-kisoissa oli mukana nytkin vain kolme joukkuetta. Ilahduttavaa oli se, että pelit pelattiin Oulunkylän curlinghallissa. Ahvenanmaan Melker Lundberg uusi helposti mestaruutensa. Se merkitsee myös sitä, että ahvenanmaalaiset edustavat Suomea tulevissa junnujen B-MM -kisoissa. Kakkoseksi jääneellä Joensuun pari vuotta nuoremmalla Juuso Virtaalalla toivottavasti riittää kovaa treeni-intoa jatkossa. Muuten ensi vuosikin voi olla vanhan toistoa. Kolmas mukana ollut joukkue oli sekin Ahvenanmaalta. Aivan uuden tyttöjoukkueen kippari Moa Norell sai hyvää pelikokemusta. Positiivinen asia oli myös se, että joukkueessa oli kuuden pelaajan nimet.
Sen verran vielä.. Molemmat poikajoukkueet olivat mukana 3-5.3 Ahvenanmaalla pelatussa Nordic Junior curling tourissa. Tuo turnaus kertoi, missä mennään. Kuuden joukossa Melker oli viides ja Juuso kuudes. Toivossa on kuitenkin hyvä elää. Uusi hyvä halli ja helpommat kontaktit
Ruotsiin voisivat auttaa junnucurlingia ylöspäin.
MD -mestaruus meni sittenkin tämän lajin kokeneimmalle parille Oona Kauste/Tomi Rantamäki. Saldoksi tuli kuusi voittoa ja kaksi tappiota. Viiden parin turnaus oli tasainen. Isä/tytär =Turto/Turto, Juhasz/M15 ja Vogt/Salo jakoivat sijoja 2-4. Nuori pari Lotta Immonen/Iikko Säntti sai sekin tililleen kaksi voittoa.
Oonalla ja Tomilla on edessään tärkeät MM-kisat huhtikuussa Kanadassa. Mahdollisuudet Olympiapaikan saamiseen ovat erinomaiset. Nyt tarvitaan kuitenkin hyvää onneakin, kun osanottajamäärä on suuri ja siksi arpaonnellakin on iso rooli.
Markku Uusipaavalniemi oli taas pitkästä aikaa esillä näkyvästi, kun Arto Nyberg oli kutsunut hänet suosittuun keskusteluohjelmaansa. Keskusteluissa kävi ilmi kaikenlaista. Yksi asia oli se, että ensi kaudella Markku aikoo tosissaan panostaa mixediin. Ja toinen tietysti se, että hän lupasi ilmaista apua
kaikille halukkaille junioreille, jotka haluavat tulla kokeilemaan curlingia Ogelin halliin.
Till slut - lycka till åländsk curling!
Terv Hemppa aka Hingahgook
Kommentit