HARJAPAATOS, -EETOS JA -LOGOS
Arvoisa lukija, et näe väärin, otsikon ensimmäisestä sanasta puuttuvat ä:n ja ö:n pilkut tarkoituksella. Siinä ei ole siis kirjoitusvirhettä.
PAATOS, EETOS JA LOGOS
Paatos kuitenkin lienee harvinaisempi sana, joten lienee syytä määritellä, että paatos tarkoittaa jonkin kohteena olemista, kokemista tai jonkin asian tai olosuhteen kärsimistä. Paatos on siis tavallaan vaikuttamisen keino, jonka avulla myös vedotaan usein katsojan, kuulijan tai tässä tapauksessa lukijan tunteisiin. Tässä artikkelissa ja tämän kertaisen curlinglehtipaketin toisessa harjoja koskevassa artikkelissa kirjoittajan harkittu paatos koskee ja noudattaa juurikin määritelmänsä mukaista tarkoitusta.
On toki mahdollista, että eetokseni, siis luonteeni, asiaan nähden, ei ole paras mahdollinen, mutta pyrin käyttämään tässä artikkelissa pääasiassa kuitenkin sekä eetosta että logosta. Suurempi paatos löytyy toisesta Curlinglehden harjoja koskevasta artikkelistani.
AIKA ISO JOUKKO KOOLLA HARJOJEN TAKIA
10.9. Tukholmassa on tehty suurella curlingdruidien joukolla harjoista päätöksiä (huom. ä:n ja ö:n pilkut kuuluvat tähän). Lajista sivulliselle ihmiselle kuulostaa tietenkin varsin omituiselle, että niinkin tavallisesta asiasta, kuin harjasta, voidaan ylipäätään päättää jotakin. Mutta mennäksemme varsinaisiin päätöksiin, niitä todella Tukholmassa tehtiin yötä päivää urakoiden. Konferenssin seurauksena koolla olleet yhdeksännen asteen ylidruidit ovat nyt antaneet seuraavat mahtikäskyt.
On määrätty, että jatkossa harjojen harjausosat, siis se jäätä koskettava pintakappale, vuorataan yhdellä kankaalla, joka tulee vain yhdestä lähteestä, siis yhdestä tehtaasta samanlaisena, aina. Kankaalla on standardi koostumus, standardi kudos, standardi pinnoite ja standardi väri. Luultavasti myös standardin mukainen eetos ja paatos.
On myös määrätty, että näitä uusia harjoja on käytettävä ensi kerran jo Kazanin mixed curlingin MM-kisoissa ja siitä eteenpäin. Tätä kirjoitettaessa on odotettavaa, että myös Suomen liitto päättää jo tulevalla kaudella uusien sääntöjen mukaisten harjojen käytöstä mestaruussarjassa. Päätös ei koskene divareita, harrastecurlingia tai bonspielejä, ellei siitä erikseen kilpailun säännöissä mainita. Ellei sitten päätös muutu vielä ennen Kazanin kisoja, jos joku keksii taas uuden harjankäyttötavan.
EPÄVIRALLINEN YHTEENVETO UUSISTA HARJAUSSÄÄNNÖISTÄ
(huom. virallinen käännös lienee jo tehty Katja Kiiskisen toimesta)
Seuraavista uusista säännöistä päätettiin WCF:n "harjakonferenssissa".
1. Harjausliike voi suuntautua mihin tahansa suuntaan, eikä sen tarvitse ulottua koko kiven leveydelle, kuten ennen. Siis eteen, sivulle, kaikkiin ilmansuuntiin, ylös ja alas.
2. Sama pelaaja saa käyttää ainoastaan yhtä harjaa ja harjoja ei voi vaihtaa kesken pelin ilman erillistä tuomarin lupaa. Tämä lopettaa siis harjojen vaihtorumban kentällä.
3. Jos peliin tulee vaihtomies, hänen on käytettävä samaa harjaa, joka pois vaihdetulla pelaajalla oli kentällä ollessaan. Siis pelaaja voi vaihtua, harja ei.
4. Kaikki pelivälineet WCF:n kilpailuissa on oltava WCF:n hyväksymiä (julkaistu WCF:n nettisivustolla)
5. Rangaistukset : ensimmäisestä joukkueen rikkeestä rikkoneelle pelaajalle pelikielto koko turnaukseen. Toisesta joukkueen rikkeestä 12 kuukauden osallistumiskielto WCF:n turnauksiin.
SITTEN ASIASTA GUYANAAN JA VÄHÄN MEKSIKOONKIN
Kuinkahan moni lukija osaisi ihan saman tien sijoittaa Guyanan kartalle. Mitenkään aliarvioimatta harrastajen sivistystä, moni merkkaisi sen Afrikkaan ja ehkä joku jopa Aasiaan, mutta kyllä se löytyy Etelä-Amerikasta, aivan siitä Brasilian ja Venezuelan kainalosta. Tämä, muun muassa merkittäviä määriä katkarapuja maailmalle kaupitteleva kansa, on uusin lisäys maailman curlingperheeseen. Toistaiseksi Guyanan urheilulliset saavutukset rajoittuvat yhden paikallisen nyrkkeilijän saamaan olympiamitaliin Moskovasta, muuten on ollut kansainvälisillä areenoilla hiljaisempaa.
Meksikon sijainnin sen sijaan kaikki tietänevät. Sombrerot heiluvat ihan siinä Amerikan Yhdysvaltojen eteläpuolella. Urheilullisesti paljoväkinen maa on menestynyt erinomaisesti, tosin pääsääntöisesti kesälajeissa.
Yhteinen asia näille maille on, että molemmat ovat liittyneet maailman curlingliiton jäseniksi. Kyseisten maitten olympiamenestystä en käy ennustamaan tulevissa talvikisoissa, mutta menestystä ei tule ainakaan curlingissa.
Kommentit