Olkinuket* kevääksi

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Toimitus

FRONT END JA BACK END YHTÄ MIELTÄ HEITTOVALINNASTA

Kangasniemi, sheet 1, la klo 21.00. Kangasniemen SM-turnauksen yhteydessä merkittiin aikakirjoihin curlingin harvinaisin tilanne. Maailmalta olemme oppineet Curlingin henkeen kuuluvan tavan, että jos päästä syntyy ns. 8-ender eli kahdeksan pisteen pää, siitä otetaan valokuva.

Kangasniemellä koettiin vielä harvinaisempi tilanne, kun ykkösdivisioonan ottelussa nimeltä mainitsemattoman joukkueen käymän pitkän keskustelun jälkeen back end ja front end olivat samaa mieltä heittovalinnasta.

Tilanteen harvinaisuuden vuoksi peli keskeytettiin ja yhtenäisen joukkueajattelun ja joukkuehengen huippuhetki ikuistettiin useilla kameroilla. Merkittävää on, että kokonainen divisioonajoukkue hymyili yhtä aikaa samassa valokuvassa.

Toimitus pyytää lähettämään valokuvan sähköpostitse, sillä se on suunniteltu arkistoitavaksi. Curling Finlandin hall of fameen merkitään, että Kangasniemellä nähty heitto oli Suomessa lajin ensimmäinen joukkueen yksimielisesti päättämä heittovalinta mestaruussarjan alapuolella.

KURINPITOVALIOKUNTA KURITTI ITSEÄÄN ANTAMALLA KURINPITOVALIOKUNNALLE SAKOT JA MÄÄRÄÄMÄLLÄ JULKISEN PIISKAUKSEN

Kangasniemi, eräänä perjantaina klo 21.00. Curlingliiton kurinpitovaliokunta teki Curlingliiton kurinpitovaliokunnan historiaa ottamalla käsiteltäväkseen Curlingliiton kurinpitovaliokuntaa koskevan kurinpidollisen asian. Valiokunnalle esitetty väite koski Curlingliiton kurinpitovaliokunnan mahdollista kyvyttömyyttä ottaa käsiteltäväkseen asioita, jotka koskevat sitä itseään, siis curlingliiton kurinpitovaliokuntaa. Tästä väitetystä ongelmasta, jos se koskaan oli olemassa, tehtiin nyt siis poikkeus ja esitetty väite otettiin käsittelyyn, mutta tosiasiallisesti hylättiin saman tien. Jälkikäteen urheilun oikeusturvalautakunta, joka oli saanut asiaa koskevan valituksen, antoi päätöksen, jossa curlingliiton kurinpitovaliokunnan todettiin olevan kyvytön päättämään itseään koskevista asioista ja itseensä kohdistuneista väitteistä. "Mikä loogista onkin.", totesi kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja Nimi Muutettu sarkastisehkosti ja määräsi koko valiokunnan piiskattavaksi Kangasniemellä seuraavan S/M -turnauksen alkuseremonioissa.

KILPAILUVALIOKUNTA ESITTELI ENSI KAUDEN PELIASUVAIHTOEHDOT

Kilpailuvaliokunta on hyvissä ajoin hahmotellut ensi kauden pakolliset peliasun osat, jotka ovat pakolliset kaikilla sarjatasoilla. Peliasun ainoat pakolliset elementit ovat jäätä vahingoittamat curlingkengät ja jäätä vahingoittamattomat liiton sponsorimerkinnät.

Säännöissä voi olla vielä muokattavaa, sillä Padasjoelta tuli lehden toimitukselle kysymys, ovatko pelipaita ja pelihousut pakolliset?

Ihmisten suhtautuminen sarkasmiin

Alla prosentuaalinen osuus ihmisten suhtautumisesta sarkasmeihin.