10 vuotta sitten: MM-kisat ostoskeskuksessa

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Tommi Häti & Jari Laukkanen
Kuvat
-

Suomen miehet nappasivat toistamiseen MM-pronssia ja oli kolmas vuosi peräkkäin kun heidän tililleen tuli arvokisamitali.

Pitkän tauon jälkeen curlingin MM-kisat järjestettiin lajin synnyinmaassa Skotlannissa. Glasgow'n kaupungin laidalla sijaitsevan suuren ostoskeskuksen yhteydessä oli isokokoinen, noin 10 000 katsojaa vetävä jäähalli. Suomen naiset eivät mahtuneet MM-koneeseen mutta Markku Uusipaavalniemen joukkue oli sitä vastoin neljännen kerran peräkkäin mukana.

Kahden tappiollisen ottelun jälkeen kurssi käännettiin väkevin ottein ottamalla lopuista seitsemästä ottelusta voitot. Siinä sivussa kaatui mm. Naganon olympiavoittaja Patrik Hürlimanin Sveitsi.

Semeihin lähdettiin suurin odotuksin Ruotsia vastaan mutta toisin kävi. Ottelua edeltävänä yönä oli jäädytyslaitteisto mennyt pois päältä ja asia huomattiin vasta seuraavana aamupäivänä. Jään pinta oli ehtinyt sulaa ja otteluiden alkua jouduttiin siirtämään. Kun ottelut vihdoin saatiin käyntiin, oli luisto kohonnut yli 27 sekuntiin. Käytännössä se tarkoitti että muutama ylimääräinen harjan sipaisu saattoi viedä kivet metrin pitkäksi.

Suomen takkuillessa kovan luiston kanssa oli Ruotsi sitä vastoin formissaan. Selkeä voitto Ruotsille, Suomi pronssipeliin ja vastaan asettui Kanadalle hävinnyt USA. He kaatuivat lopulta Suomen ryöstäessä neljä pistettä kahdeksannessa päässä ja Markun joukkueelle toistamiseen MM-pronssia (ed. vuodelta 1998). Kanada vei mestaruudet niin miehissä kuin naisissakin.

MM-pronssia nappasivat: Markku Uusipaavalniemi, Wille Mäkelä, Tommi Häti, Jari Laukkanen ja varapelaajana ollut Perttu Piilo. Valmentajana toimi Eeva Röthlisberger.

Sandra Schmirler 1963-2000

Kanadalainen olympiavoittaja ja kolmikertainen curlingin maailmanmestari Sandra Schmirler kuoli syöpään 2.3.2000. Hautajaiset näytettiin Kanadassa suorana lähetyksessä ja Brierien otteluohjelmaa rukattiin niin etteivät ne menneet lähetyksen kanssa päällekkäin. Myös Glasgow’n MM-kisoissa pidettiin Sandran muistolle hiljainen hetki.

SM-sarjan palkittuja

Loimaan SM-cupin yhteydessä palkittiin SM-sarjan parhaat joukkueet ja pelaajat. Mestaruudet menivät Markku Uusipaavalniemen ja Jaana Jokelan joukkueille. Parhaaksi naispelaajaksi nimettiin Sari Aro ja miehissä Wille Mäkelä. Reilun pelaajan palkinnot pokkasivat puolestaan Riikka Louhivuori ja Tommi Häti.

Pekaristo ja Kauste poikien PM-kisoissa

Suomalaiset eivät olleet aivan iskussaan ja Pekariston joukkue oli parhaana viides. Aku Kausteen joukkue jäi jaetulle seitsemännelle sijalle. Suomen tytöt eivät olleet mukana kisoissa laisinkaan ja ensimmäistä kertaa tyttöjen mestaruus meni Ruotsin ulkopuolelle kun Norja korjasi potin.

Kommentit