Hempan pähkinät, osa 7 - ratkaisut

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Juhani "Hemppa" Heinonen
Liittyvät artikkelit

Ratkaisut Hempan pähkinöiden 7. osaan. 

Kuva 1

Taktiikan perusteisiin kuuluu että koska punaisella on viimeisen kiven etu, on heidän pyrittävä pitämään peli mahdollisimman avoimena ja pesän keskusta vapaana. Näin siksi, että viimeisellä kivellä päästään tarvittaessa heittämään määris keskelle tai ottamaan helppo poisto pesässä olevasta ykköskivestä. Tällaisissa päissä yleensä pään aloittanut joukkue pyrkii heittelemään suojaa pesän eteen, jotta saadaan ns. kierrettävä suoja pään voittamiseksi/varastamiseksi. Toinen joukkue sitä vastoin pyrkii putsaamaan pesän edustan ja pitämään pelissä mahdollisimman vähän kiviä.

Tässä tilanteessa, jossa punaisen määris on lipsahtanut teen takapuolelle (tarjoaa vastustajalle nojan), on erityisen väärin jättää purkamatta suojakivi. Suoja tulisi siis purkaa niin, että heittokivikin lähtee pois ja näin ei jää vastustajalle kierrettäviä kiviä (joita se kipeästi kaipaa voittaakseen pään).

Kuva 2

Viimeisessä päässä jo tiedetään tarkoin, millä voimalla ja millä merkein tulee heittää. Näinollen määriksen kiertämisen etupunaiselle pitäisi olla perussuoritus. Joitakin kapteeneja varmaankin houkuttelisi lähteä poistamaan punaista pistekiveä, mutta vaikka poiston jälkeinen rolli onnistuisikin suojan taakse täydellisesti, ei se
vielä olisi kovin vahva pistekivi. Sininen joukkue pystyisi suht’ helposti heittämään viimeisellään paremmaksi. Suositeltavampaa olisi lähteä hakemaan pään voittoa agressiivisemmin eli heittämällä määris etupunaiselle. Näin sininen joukkue joutuisi lähtemään aukomaan suojaa ja jatkossa punainen voisi keskittyä suojien heittelyyn. Sinisen viimeisellä pitäisi sitten hakea ratkaisua määriksellä keskelle ilman stoppareita. Ei helppo.

Kuva 3

Ensimmäisen pään heitoissa ja ratkaisuissa tulisi pitää pää kylmänä ja hakea turvallisia valintoja. Eli silloin ei kannata ratkaisukivillä kokeilla määriksiä alueilta, joilta ei ole vielä heitetty (ei siis tiedetä luistoa) tai rauhallisia poistoja/ tökkiksiä kun luistot ja merkit ovat vielä hakusessa.

Eli ehdottomasti turvallisesti otetaan punainen pois vaikka se onkin kakkoskivi. Näin sinisellä hyvä kahden paikka ja vältetään tilannetta, jossa punainen pääsisi varastamaan enempää kuin yhtä pistettä.

Kuva 4

Toinen pää eli ensimmäistä kertaa heitetään siihen päähän. Merkit ja luistot ovat siis vielä hieman epävarmalla pohjalla. Suojan heittäminen on aika riskialtista (etenkin jos nouseva jää), koska jos se epäonnistuu, niin siniselle jää helpohko kolmen paikka. Näin ollen on syytä ottaa varmasti ja poistaa suht’ helppo tupla
sinisistä (ja niin että oma jää pesään). Sininen olisi siten pakotettu ottamaan/hakemaan yhtä.

Kommentit