Hempan pähkinät, osa 6 - ratkaisut

Curlinglehden numero
Juttutyyppi
Kirjoittaja
Juhani "Hemppa" Heinonen
Liittyvät artikkelit

Ratkaisut Hempan pähkinöiden kuudenteen osaan. 

Kuva 1

Kun on tappiolla ja tulisi kuroa etumatka kiinni, huonoin ratkaisu on lähteä heittämään nojaa tai sinisen etupuolelle. Tällöinhän vastustaja pääsee aina avoimella poistolla siivoamaan tilanteen. Koska kyseessä vasta kolmas kivi, kannattaa vielä rakennella tilannetta rauhassa. Suositeltavin paikka on heittää suoja keskelle, lähelle pesän etureunaa (noin 0,5 m).

Kuva 2

Kun on viimeinen kivi ja vieläpä johtaa, on syytä pitää peli mahdollisimman puhtaana (= vähän kiviä pelissä). Tässä tapauksessa tulee ehdottomasti ottaa suoja pois ja oma heittokivi myös. Näin ei ole kierrettäviä tai nojattavia kiviä vastustajalle.

Kuva 3

Olennaista on että keskusta pidetään auki ja viimeisellä ratkaistaan tarvittaessa vaikka määriksellä. Ehdottomasti ei kannata lähteä riskialttiiseen määrispeliin, joka saattaa helposti kääntyä vastustajalle. Suositeltavin ratkaisu on poistaa ykköskivi ja jopa hieman rollata heittosuunnasta katsoen vasemmalle (= pesän avoimelle puolelle jääden kuitenkin ykköseksi). Tilanne pakottaa vastustajan yrittämään nojaa (joka jää kuitenkin teen takapuolelle) tai hakemaan kiertoa oman etukiven taakse (jolloin kuitenkin keskusta on melko auki).

Kuva 4

Kahden hakuun riittää hyvin kun heittää vastakkaiselle puolelle samalle tasolle toisen pistekiven. Ideana on että vastustaja ei pääse mitenkään heittämään tuplaa. Näin käy helposti jos kivi jää etupuolelle tai liian lähelle toista pesäkiveä.

 

 

Kommentit