Hyvinkääläiset Kalle ja Mariia Kiiskinen, isä ja tytär, edustavat Suomea curlingin EM-kisoissa 22.-29.11.2025. Suomi pelaa miehissä ja naisissa B-divisioonassa eli pelit käydään Lahden Pajulahdessa. A-divisioona pelataan Kisakalliossa Lohjalla.
Kalle Kiiskinen löysi curlingin vuonna 1989. Hyvinkäällä pelattiin tuolloin telttahallissa, jossa Kalle vietti iltapäivisin aikaa kaveriporukalla. Olosuhteet vaihtelivat sään mukaan, mutta ystävien kanssa vietetty aika innosti jatkamaan. Vuosien varrella uutta motivaatiota ovat antaneet käytännössä ammattimainen kilpaileminen, menestys aina Olympiahopealle saakka sekä lajin kehitys.
Talvisin Kalle vietti paljon aikaa pelireissuilla, mutta myös kolmilapsisen perheen yhteinen aika on aina ollut tärkeää. Lapset tutustuivat curlingiin muiden lajien ohella ja siitä syttyi Mariialle kipinä pelata lisää. Syksyllä 2018 Kalle ilmoitti perheen Hyvinkään paikallissarjaan ja siitä lähtien isä ja tytär ovat pelanneet yhdessä. Perhejoukkue antoi hyvän alun, jonka jälkeen Kalle ja Mariia ovat jatkaneet joukkueena paricurlingissa. Molemmat pitävät yhdessä pelaamisesta. Se on kannustavaa isä-tytär aikaa, jolloin jutellaan paljon ja opitaan puolin ja toisin.
Pari vuotta sitten Hyvinkäällä aloitetulla juniorivuorolla Mariia tutustui muihin nuoriin pelaajiin, mikä on tuonut uutta innostusta ja tavoitteellisuutta harrastamiseen. Hän on ottanut paikkansa naisten sekä juniorien maajoukkueissa rohkeasti vastaan.
Mariia edustaa Suomea Euroopan mestaruuskilpailuissa nyt toista kertaa. On erityistä päästä pelaamaan kotikisoissa. Hyvinkään uudessa hallissa on ollut erinomaiset puitteet valmistautua ja kehitys lupaa hyvää turnaukseen. Mariian tavoitteena on löytää pelaamiseen varmuutta ja rentoutta. Tuoreeseen joukkueeseen kuuluvat lisäksi Ella Eivola, Laura Kitti, Susanna Säntti ja Tiina Julkunen. Kalle näkee joukkueessa potentiaalia, jota kapteeni Tiina osaa kokemuksellaan vahvistaa. "Joukkue täynnä hyviä tyyppejä. Löytäkää semmoinen asenne, että tuette toisianne onnistuneisiin suorituksiin jäällä ja jään ulkopuolella,” Kalle toivottaa naisten joukkueelle.
Miesten joukkueessa riittää kokemusta. Siinä pelaavat Kallen lisäksi Jani Sullanmaa, Iiro Sipola, Paavo Kuosmanen ja Teemu Salo. Kokenut joukkue arvioi miesten B-divisioonan tasaiseksi, jossa hyvällä pelillä on mahdollisuudet voittoonkin. Mariia toivoo miesten joukkueelle onnistumisia. ”Pelaamme maanantaina iltapäivällä samaan aikaan, mikä tuntuu erityisen hauskalta. Olen pienestä asti tottunut, että isä on pelannut arvokisoissa ja nyt molemmat olemme samaan aikaan pelaamassa samoissa kisoissa.”
Suomen joukkueet pelaavat yhtä aikaa maanantaina 24.11.2025 klo 14.00 alkaen. Naiset kohtaavat Slovenian ja miehet Espanjan. Paikan päälle Pajulahden jäähalliin on vapaa pääsy!
Ottelua voi myös seurata Curling Finlandin Youtube-kanavalta www.youtube.com/@CurlingFinland
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
Kommentit