Tule mukaan valmennustyöryhmään!

Julkaisupäivämäärä
Teksti
Jaana Laurikka

Suomen Curlingliitto polkaisee käyntiin valmennustyöryhmän, johon kutsutaan mukaan seura-aktiiveja eri puolilta Suomea. 

Työryhmän tavoitteena on kehittää yhdessä seuratason valmennusta, innovoida helposti toteutettavia, käytännöllisiä konsepteja, joiden avulla seurat voivat tarjota harrastajilleen valmennuksellista tukea haluamassaan laajuudessa, aloittelijoista seuratason kilpapelaajiin, matalalla kynnyksellä. Näin pääsemme jalkauttamaan myös Urheilijanpolkua eri taitotasoille.   

Työryhmää fasilitoi liiton huippu-urheilukoordinaattori, fysioterapeutti Jaana Laurikka ja työryhmä kokoontuu verkossa kuukausittain. Alkuun työryhmän ote on ratkaisukeskeisessä suunnittelussa, mutta kauden edetessä jakaannumme pienempiin työryhmiin ja tavoite on päästä testaamaan ja jalkauttamaan valmennuskonsepteja käytännössä, osallistujien omien kiinnostusten mukaan (esim. alkeiskurssit, aloittelijat, perusharrastajat, juniorit, taktiikka, tekniikka, jne.).

Työryhmään toivotaan mukaan monen tasoisia harrastajia, tuomaan näkemyksiä ja toiveita valmennustarpeista eri taitotasojen näkökulmasta. Vaatimuksena ei siis ole maajoukkue-edustuspaikka tai kilpapelaajan status, saati valmennusosaaminen, vaan sen sijaan työryhmään kutsutaan monipuolisesti valmennuksen kehittämisestä aidosti kiinnostuneita toimijoita. Toki on plussaa, jos olisit itsekin kiinnostunut mahdollisesti valmentamisesta jollain tasolla, mutta nyt ei siis olla kasaamassa valmentajien ryhmää, vaan kehittämässä monipuolisia seurojen valmennuspalveluita.

Työryhmä käynnistyy marraskuun alusta. Ilmoittaudu HuK:lle lokakuun aikana WhatsApissa, numeroon 0407260030. Laita viestiin nimesi ja seurasi, niin sinut lisätään VaPa-työryhmän kanaviin. Pääasiallinen työskentelyalusta on GoogeWorkspace, mukaan tuleminen on helppoa, saat aina suoran linkin palavereihin, erillisiä tunnuksia tai asennuksia koneelle ei tarvita. TERVETULOA! 

Kommentit