Tärkeä tiedote kansainväliseen toimintaan osallistuville pelaajille

Jaana Laurikka

Suomen Curlingliitto kehottaa kaikkia ulkomaisiin turnauksiin / tapahtumiin osallistuvia pelaajia kiinnittämään erityistä huomiota tapahtuman osallistujamaihin, ennen oman osallistumisensa varmistamista ja turnaukseen liittyvien kustannusten syntymistä. Toistaiseksi Suomen Curlingliiton linjaus on, että joukkue ei voi Suomen Curlingliiton alaisena osallistua turnaukseen, jossa on mukana joukkueita Venäjältä tai Valko-Venäjältä. Toimimme näin, kunnes kansainvälinen lajiliitto antaa asiasta tarkemman ohjeistuksen, jotta voimme varmistua asetettujen reunaehtojen täyttymisestä. Päätöksen taustalla on tavoite välttää tilanteet, joissa Suomen Curlingliiton alainen toiminta olisi ristiriidassa kansainvälisen olympiakomitean ohjeistuksen ja ennen kaikkea Suomen ministeriön asettamien reunaehtojen kanssa, jotta emme altistu mahdollisille taloudellisille sanktioille.

Tilanne elää kesän ja syksyn aikana. Epäselvissä tilanteissa kannattaa olla yhteydessä suoraan liittoon (huippu-urheilukoordinaattori jaana.laurikka [at] curling.fi), ajantasaisen tiedon saamiseksi KOK:n suosituksista asiaan liittyen.

 

Suomen Olympiakomitea on keskustelut Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön kanssa 6.4.2023 urheilijoiden osallistumisesta kilpailutoimintaan, jos venäläiset ja valkovenäläiset osallistuvat kisoihin. Ymmärryksemme mukaan suomalaiset urheilijat voivat osallistua kv. kilpailutoimintaan, jos kv. lajiliitto valvoo ja huolehtii reunaehtojen toteutumisesta (ministerien lausunnon mukaisesti), kunnes toisin todetaan.

KOK:n asettamat reunaehdot: https://stillmed.olympics.com/media/Documents/News/2023/03/Participation-for-Individual-Neutral-Athletes-Personnel-with-a-Russian-or-Belarusian-Passport.pdf?_ga=2.226861397.954186372.1681200965-1949577950.1646033265

OK:n tiedote asiasta: https://www.olympiakomitea.fi/2022/02/28/paivittyva-tilannekuva-venajan-hyokkayksen-vaikutuksesta-urheiluun/