Tsekki oli torstain ottelussa selkeästi parempi luvuin 10-4. Alkusarjaa on jäljellä vielä kahden ottelun verran. Suomen viimeinen peli on striimiottelu, jota voit seurata perjantaina klo 19 Suomen aikaa!
Lue uutisen lopusta ohjeet pelin seuraamiseen.
Valmentaja Jouni Mikkonen luonnehti ottelua seuraavasti:
"Olipas vaikea peli, kisojen huonoin peli tähän asti. Kaksi ekaa päätä väännettiin tasaisesti molempien ottaessa hammerilla kakkosen. Kolmas pää näytti pitkään hyvältä Suomen kannalta, kunnes viimeiset kivet epäonnistuivat yksi toisensa jälkeen ja yhtäkkiä Tsekillä oli paikka viimeisellä kivellä kolmeen. Tämän Tsekki myös käytti ja siirtyi 5-2 johtoon.
Nelospäässä Suomi joutui yrittämään nollausta pitääkseen viimeisen kiven edun. Toinen punainen kivi jäi kuitenkin juuri ja juuri pesään antaen Tsekille lisäpisteen varastuksella. Viidennessä päässä Suomen vaikeudet jatkuivat, kiviä ei saatu oikeisiin paikkoihin ja viimeisellä kivellä heitetty määriskin lipui pitkäksi. Tsekille 2 pistettä lisää ja taululla jo 8-2 lukemat. Tauon jälkeen Suomen peli hieman parani, mutta peli oli jo käytännössä ohi. Muutaman pään pelailun jälkeen loppuluvuiksi kirjattiin 10-4 Tsekille Suomen kätellessä vastustajansa."
Perjantaina vastaan asettuvat vielä Hollanti ja päätösottelussa isäntämaa Yhdysvallat.
Kisojen tuloksia voit seurata Maailman Curlingliiton sivuilta: https://worldcurling.org/events/wmcc2022?pageType=results
MM-kisoista lähetetään myös live-striimiä muutamista otteluista Recast.appin kautta: https://recast.app/
Recast on maksullinen palvelu, jossa katselukrediittejä voi ostaa korttimaksulla tai katsoa mainoksia saadakseen pelien katseluun vaadittavia krediittejä.
SUOMEN STRIIMIOTTELUIDEN AIKATAULUT
Suomi - USA - perjantai 8.4. paikallista aikaa klo 9
-> Suomessa ajankohta on 8.4. klo 19.00
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
Kommentit