WCF perui paricurlingin MM-karsintaturnauksen Skotlannissa

Julkaisupäivämäärä
Teksti
Esa Kejonen
Kuvat
Esa Kejonen

World Curling Federation on päätynyt perumaan paricurlingin MM-karsintaturnauksen, joka oli tarkoitus järjestää Skotlannissa loppiaisen aikaan. Jäljellä olevien MM-kisapaikkojen ratkaiseminen on vielä auki. Miten, milloin ja missä selviää myöhemmin!

Syynä kisojen peruuttamiselle ovat kiristynyt koronatilanne ja sen tuomat matkustusrajoitukset.  Tämän kokoluokan kisojen järjestäminen ei olisi ollut mahdollista järjestävälle taholle Skotlannin rajoituksien puitteissa. 



Suomen MM-karsintaedustajat Lotta Immonen ja Markus Sipilä joutuvat odottamaan vielä hetken kansainvälisiin kisoihin pääsemistä. He päätyivät kisaamaan paricurlingissa, koska sekajoukkueiden (mixed) kisat on peruttu koronapandemian aikana kahdesti. Harmitus on suuri, kun perumiset jatkuvat myös muissa lajeissa.



Varmoja MM-kisamaita edellisen vuoden MM-kisamenestyksen myötä ovat Skotlanti, Norja, Ruotsi, Kanada, Italia, Sveitsi, Tsekki, USA, Kiina, Saksa, Venäjä, Uusi-Seelanti, Australia, Englanti, Unkari ja Japani.

Suomi, Korea, Viro ja Espanja hakevat kisapaikkaa MM-karsintaturnauksen kautta.

Kommentit