Tomi Rantamäki ja Elina Virtaala Suomen edustajat paricurlingin MM-kilpailuissa

05.03.2019
-
Kasper Hakunti

Paricurlingin MM-karsinta pelattiin viikonloppuna Harjavallassa. Karsinnassa kohtasivat SM-kultamitalistit Aku & Oona Kauste, sekä parhaaseen kansainväliseen menestykseen kauden aikana yltänyt pari Tomi Rantamäki & Elina Virtaala. Karsinta pelattiin paras seitsemästä mallilla.

Rantamäki ja Virtaala lähtivät viikonloppuun kahden voiton etu taskussaan sillä parien välinen ero kansainvälisiin WCT-turnauksiin perustuvassa rankingissä ylitti Curlingliiton määrittämät rajat.

Rantamäki ja Virtaala nappasivat ensimmäisestä ottelusta voiton ja kasvattivat eron kolmeen voittoon. Selkä seinää vastaan pelanneet Kausteet onnistuivat voittamaan seuraavat kaksi ottelua, mutta sunnuntain ensimmäisessä pelissä Rantamäki ja Virtaala onnistuivat voittamaan neljännen pelin niukasti 8-7 lukemin.

Paricurlingin MM-kisat pelataan 20.-27.4. Norjan Stavangerissa. 

MM-kisasivut