Naisten Wetzikon pelattu Sveitsissä

Julkaisupäivämäärä
Teksti
Daley Nevantaus

Anne Malmin joukkue nappasi kaksi voittoa Curling tourilla. Oona Kausteella epäonnea, sairastuminen pilasi turnauksen.

Naisten perinteinen "Wetzikon" -turnaus pelattiin viikonloppuna Sveitsissä. Suomesta mukana olivat sekä Anne Malmin, että Oona Kausteen joukkueet.

Turnaus pelattiin neljässä alkulohkossa, joista 8 parasta puolivälieriin. Anne Malmin joukkue otti kaksi voittoa alkulohkosta, mutta se ei aivan riittänyt turnauksen puolivälieriin. Tuliaisiksi tuli päänahat kuitenkin mm. Binia Feltcheristä ja Latvian Iveta Stasa-Sarsunesta. Tappiot tulivat Norjan Skaslienille ja Saksan Schöppille. Sijoitukseksi merkittiin yhdeksäs.

Oona Kauste joutui jättämään pelit itse väliin turnauksessa sairastuttuaan. Näistä lähtökohdista joukkueella oli vaikea tehtävä vaikka pari ottelua tasaiseksi muodostuikin. Voittoja ei kuitenkaan tästä turnauksesta tällä kertaa herunut.

Kommentit