Jatkosauma vielä elossa Kazanissa

Julkaisupäivämäärä
Teksti
Daley Nevantaus

Suomi säilytti vielä ohuen sauman jatko-otteluihin Kazanin Mixed-kisoissa, mutta jatkoonpääsy ei ole enää omissa käsissä.



Englanti voitti Suomen maanantain ainoassa joukkueemme ottelussa.  Ottelu oli jälleen tasainen, vaikka Englanti onnistui kolmannessa ja neljännessä päässä varastamaan molemmissa yhden. Toisella puoliskolla Suomi kiri 4-5 -tilanteeseen, mutta joukkue ei onnistunut varastamaan viimeistä ja voitto kirjattiin jälleen niukasti vastustajalle 4-6.

Tiistain ottelussa Suomi avasi kuitenkin voittotilinsä Slovakiaa vastaan tiukassa kamppailussa, joka kääntyi suomen eduksi 4-3. Ottelussa mentiin jo kolmatta kertaa Suomen otteluissa jatkopäähän. Tällä kertaa Suomi piti viimeisen kiven etunsa jatkopäässä.

Uutista kirjoitettaessa Suomella on vielä mahdollisuus kolmella voitolla nousta uusintaan jatko-ottelupaikoista. Suomen jäljellä olevat alkulohko-ottelut ovat Irlantia ja Brasiliaa vastaan. Se vaatisi kuitenkin, että Englanti häviäisi lohkon kärkijoukkueille Unkarille ja Ruotsille.

Suomen joukkue Kazanissa

Jenni Räsänen Lead
Toni Sepperi Second ja Skip
Milja Hellsten Third ja Vice
Jere Sullanmaa Fourth

Kuva: Jere heittänyt, Milja ja Jenni harjoissa

Kuvassa Jere Sullanmaa heittänyt ja Milja Hellsten ja Jenni Räsänen harjaavat : WCF
Kisojen kotisivu   http://worldcurling.org/wmxcc2016
Joukkueet             http://worldcurling.org/wmxcc2016/teams
Peliohjelma        http://worldcurling.org/wmxcc2016/schedule


 

Kommentit