Venäjä päihitti Suomen puolivälierässä

23.04.2016
-
Kasper Hakunti

Suomi ei onnistunut etenemään mitalipeleihin mixed doublesin MM-kisoissa Karlstadissa. Parimme Oona Kauste & Tomi Rantamäki joutui taipumaan tiukassa puolivälierässä Venäjälle 8-7 lukemin. Suomi pelaa tänään sijoista 5.-8. Jaossa on tärkeitä olympiapisteitä.

Suomi avasi pistetilinsä toisessa päässä kuittaamalla Venäjän ensimmäisen pään varastuksen ottamalla kolme pistettä hyvällä tökkiheitolla. Venäjä kuitenkin rakenteli heti seuraavassa päässä hyvän tilanteen keskisuojien taakse ja onnistui siirtymään takaisin johtoon kolmen pisteen otolla.

Ottelun käännekohta nähtiin neljännessä päässä, kun Suomen viimeinen määrämittainen kolmea kiveä vastaan oli liian kova ja Venäjä nappasi kahden varastuksen. Viidennessä päässä Suomi käytti powerplay-mahdollisuutensa ja onnistuikin kaventamaan pelin 6-5 lukemiin ottamalla kaksi pistettä. Kuudennessa päässä Suomi sai pistekiven hyvään paikkaan pesän keskelle suojien taakse, mutta Venäjä onnistui viimeisellään vaikeassa tökissä ja kasvatti johtonsa kahteen pisteeseen.

Seitsemännessä Venäjä siirtyi kolmen johtoon varastamalla yhden loistavalla nojaheitolla, jota Suomi ei pystynyt viimeisellään poistamaan. Suomella oli vielä kahdeksannessa päässä mahdollisuus tasoittaa peli tökkäämällä Venäjän kolmoskivi pois, mutta heitto epäonnistui ja Venäjä vei voiton 8-7 lukemin.

Ottelun kohokohdat ovat nähtävissä Youtubessa osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=02Ma0zQ_NPM

Suomen pelit sijoista 5.-8. jatkuvat tänään klo 13 Suomen aikaa Kanadaa vastaan.

 

 

Kisojen kotisivu http://www.worldcurling.org/wmdcc2016
Joukkueet http://www.worldcurling.org/wmdcc2016/teams
Peliohjelma http://www.worldcurling.org/wmdcc2016/schedule

Kisaotteluita Youtubessa www.youtube.com/WorldCurlingTV


Kuva Hamish Irvine / WCF