Jää ja graniitti kohtaavat Lohjalla koko viikonlopun. Curlingkanava näyttää pelit suorina webbilähetyksinä.
Curlingin Suomen mestaruussarjajoukkueet ovat taas liekeissä tulevana viikonloppuna Lohjan Kisakallion urheiluopiston jäähallissa. Otteluita pelataan sekä miesten että naisten ylimmällä sarjatasolla, mestaruussarjassa. Myös miesten I- ja II-divisioonan otteluita sisältyy ohjelmaan Lohjalla.
Naisten mestaruussarjassa kärkipaikkoja jahtaavat Sanna Puustisen, Katja Kiiskisen, Kirsti Kausteen ja Anne Malmin kipparoimat joukkueet. Sarja on vielä alkuvaiheessaan, mutta mainittujen joukkueiden odotetaan ennakkokaavailuissa menevän naisten ylempään loppusarjaan.
Miesten ylimmässä sarjassa on tasaista. Kärkipaikan jakavat ennen Lohjan turnausta Kalle Kiiskisen, Markku Uusipaavalniemen ja Aku Kausteen joukkueet neljällä voitolla. Miesten sarja on vielä alkuvaiheessaan ja pelikierroksia on takana vasta neljä, joten tulevan mestarin ennakointi lienee tässä vaiheessa vielä katsojan silmässä. Vahvimpana kärkinelikkoon mainittujen lisäksi on tarjolla Tomi Rantamäen joukkue, hallitsevat Suomen mestarit, jotka avausturnauksessa keräsivät kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Muista mestaruussarjan joukkueista kuka tahansa voi vielä yltää kärkinelikkoon ja ylempään loppusarjaan. Sen verran alkuvaiheessa sarja vielä on vasta neljän pelikierroksen jälkeen.
Myös 1. divisioonan kärki on tasainen. Kauden yllätysjoukkueena voitaneen pitää Joni Pöyryn kipparoimaa joukkuetta, joka nousijajoukkueena johtaa sarjaa. Ylempään loppusarjaan ovat tiukasti menossa lisäksi Saarelaisen, Rissasen ja Kokkolan joukkueet. Lönnbergin joukkueella on myös vielä ohut sauma ylempään loppusarjaan. Vähälä, Manninen ja Härkälä jäävät alempaan loppusarjaan pelaamaan ykkösdivisioonan suorasta paikasta ensi kaudeksi.
Kakkosdivisioonassa Lumijärvi on kuronut kolmen voiton eron haastajiinsa ja ilman keskisuurta ihmettä säilynee sarjan kärjessä myös viimeisten kolmen ottelunsa jälkeen.
SM-sarjan otteluita pelataan Lohjan Kisakallion jäähallissa 9.1. torstai-illasta kello 18 alkaen aina 12.1. sunnuntai-iltaan saakka.
Aikataulu, tuloksia ja muuta lisätietoa löytyy sarjojen kotisivuilta osoitteista:
Miehet : http://www.curling.fi/fi/kilpailut/sarjat/9274
Naiset : http://www.curling.fi/fi/kilpailut/sarjat/9275
Kommentit