Suomen joukkueet ovat saaneet alkusarjansa päätökseen Stavangerin EM-kisoissa

27.11.2013
-
Katja Kiiskinen

Suomen naiset jatkoivat mainioita otteitaan B-sarjan Round Robinin loppuun asti ja sijoittuvat kokonaistuloksissa kakkoseksi heti Viron jälkeen.


Molempien joukkueiden saldo viikolta oli 7 voittoa ja 2 tappiota ja molemmat joukkueet varmistivat paikkansa 1 vs. 2 pelissä, jonka voittaja pääsee suoraan B-sarjan finaaliin.
Tuon ottelun häviäjällä säilyy myös vielä mahdollisuudet vaikka B-sarjan voittoon, sillä häviäjä tipahtaa semifinaaliin, jossa vastaan asettuu 3 vs 4 pelin voittaja.
Tämän semifinaalin voittaja pääsee sitten finaaliin kisaamaan B-sarjan voitosta ja mahdollisuudesta pelata MM-paikasta.

Tilanne on kuitenkin B-sarjassa vielä auki 3 vs 4 otteluun pääsevien joukkueiden osalta, sillä huomenna on tarpeen pelata vielä tie-break-otteluja.

Suomen naisten 1 vs 2 pelin aikataulu on jo kuitenkin selvillä, eli Suomi pelaa Viroa vastaan huomenna torstaina 28.11. klo 15 alkaen Suomen aikaa.

Tuon ottelun voittaja varmistaa paikkansa B-sarjan finaalissa ja samalla myös paikan A-sarjassa tulevalle kaudelle.

Suomen naisten joukkueessa pelaavat Sanna Puustinen, Oona Kauste, Heidi Hossi, Marjo Hippi ja Maija Salmiovirta. Joukkueen valmentajana toimii Perttu Piilo.

Myös EM-kisojen Miesten A-sarjassa on saatu Round Robin päätökseen.

Ulsrudin luotsaama Norjan joukkue voitti alkusarjan häviämällä vain yhden ottelun yhdeksästä. Taistelu kärjessä oli kuitenkin tiukkaa, siullä heti Norjan perässä saldolla 7 voittoa ja 2 tappiota tulee peräti kolme joukkuetta: Sveitsi., Tanska ja Skotlanti.
Nämä neljä kärkimaata ovat selvittäneet tiensä mitalipeleihin.

Suomen miehet pelasivat tällä viikolla monta tiukkaa ottelua, joista voitot jäivät kuitenkin uupumaan. Suomen miesten saldoksi jäi 1-8 heidän onnistuttua nappaamaan jatkopäävoitto Tshekin joukkueesta maanantaina.

Valitettavasti 1-8 saldo ei riittänyt A-sarjapaikan säilyttämiseen, joten Suomen miehet pelaavat vuoden 2014 EM-kilpailuissa jälleen B-sarjassa, josta he lähtevät tavoittelemaan A-sarjapaikkaa sekä mahdollisuutta MM-kisoihin.

Suomen kanssa samaan saldoon jäi Ranskan joukkue, joka tipahtaa myöskin B-sarjaan. Latvia sijoittui A-sarjan kahdeksanneksi, ja pääsee täten kisaamaan loppuviikosta B-sarjan voittajaa vastaan MM-paikasta keväälle 2014 ja säilyttää myös paikkansa A-sarjassa seuraavalle vuodelle.

Suomen joukkueessa pelasivat Toni Anttila, Tomi Rantamäki, Pekka Peura, Jermu Pöllänen ja Kimmo Ilvonen, ja joukkueen valmentajana toimi Timo Patrikka. Toni Anttila, Pekka Peura ja Kimmo Ilvonen tekivät A-sarjadebyyttinsä miesten EM-kilpailuissa.