Pyörätuolicurlingjoukkue hyvissä asetelmissa neljän pelatun kierroksen jälkeen

Katja Kiiskinen

LOHJA – Suomella on takanaan neljä pelikierrosta Lohjan Kisakalliossa pelattavissa Pyörätuolicurlingin MM-karsinnoissa ja joukkueen saldo on tällä hetkellä 2-2. Suomi kärsi ensimmäisessä lauantai-illan Latvia-pelissä tappion, mutta otti sunnuntaiaamuna murskavoiton Tanskasta.

 

Eilen illalla Tsekkiä vastaan Suomen peli kulki edelleen mallikkaasti ja hyviä tilanteita saatiin luoduksi, mutta illan peli oli yhden pelaajan näytöstä – Tsekin kapteeni Radek Musilek heitti kerrassaan loistavan pelin ja pelasti joukkueensa kerta toisensa jälkeen pulasta purkamalla Suomen hyvin rakennetut tilanteet. Musilekin hienon suorituksen ansiosta Tsekki nappasi selkeän oloisen voiton lukemin 8-1, mutta peli oli todellisuudessa huomattavasti lukemia tasaisempi.

Maanantaiaamun otteluun Suomen joukkue lähti jälleen hyvällä asenteella ja otti hienon ja tärkeän voiton vahvasta Saksan joukkueesta, joka oli ennen Suomi-peliä voittanut kaikki kolme aikaisempaa otteluaan. Saksaa kipparoi kokenut Jens Jäger, joka on pelannut muun muassa Vancouverin Paralympialaisissa, mutta Suomi aloitti pelin erinomaisesti ja varmisti itselleen 5-0 johtoaseman jo kolmen ensimmäisen pään jälkeen.

Saksa kuitenkin nousi peliin mukaan hienosti ja viimeisiin päihin riitti jännitystä, sillä pistetilanne oli kuuden pään jälkeen vain 5-4 Suomen eduksi. Suomi kuitenkin piti pintansa ja ottamalla sekä seitsemännestä että kahdeksannesta päästä molemmista yhden pisteen, Suomi varmisti hienon 7-4 voiton kovatasoisesta Saksan joukkueesta.

-Joukkueemme onnistui hyvin alkupelin heitoissa vastustajan hieman hermoillessa, Suomen joukkueen päävalmentaja Lauri Ikävalko kertoi. Viidennessä ja kuudennessakin päässä Suomella oli mahdollisuus ottaa piste määrämittaisella heitolla, mutta viimeinen heitto jäi molemmissa päissä hitusen vajaaksi. Viimeisessä päässä Suomi kuitenkin sai suojan erinomaisesti kohdalleen siten, että Saksalle ei jäänyt enää heittoa viimeiselle kivelle ja he joutuivat kättelemään. Sveitsi-peliin lähdetään samalla fiiliksellä ja samanlaisella pelillä pitäisi olla täydet mahdollisuudet voittoon, valmentaja Ikävalko jatkoi.

Tänään klo 16.30 Suomea vastaan asettuva kovatasoinen Sveitsin joukkue on mukana samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna. Suomi kärsi Sveitsille tappion viime vuonna samoissa kilpailuissa. Huomen aamulla klo 10.30 Suomi kohtaa Slovakian joukkueen, jonka kapteeni Radoslav Duris on tehnyt ensiesiintymisensä kansainvälisissä arvokilpailuissa vuonna 2008.

Neljän pelatun kierroksen jälkeen Suomi on kahdella voitolla ja kahdella tappiolla sarjataulukossa viidentenä, kun voitettujen päiden määrä ja kivisuhde otetaan huomioon.

Jos huomioidaan kuitenkin vain voittojen ja häviöiden määrä, Suomi on jaetulla kakkossijalla Latvian kanssa ja kilpailun kärkisijan jakavat kolmella voitolla Saksa, Sveitsi ja Italia. Italia on pelannut yhden pelin vähemmän kuin Saksa ja Sveitsi ja on tällä hetkellä turnauksen ainoa joukkue, joka ei ole hävinnyt yhtään ottelua.

Sarjataulukko neljän pelikierroksen jälkeen:

Joukkue                              Pelit             Voitot             Tasap.        Häviöt           Päät              Kivisuhde      Pisteet

GER - Germany                4                    3                    0                    1                    18                  32 - 16                6

SUI - Switzerland             4                    3                    0                    1                    14                  27 - 23                 6

ITA - Italy                            3                    3                    0                    0                    14                  24 - 9                   6

LAT - Latvia                       4                    2                    0                    2                    16                  26 - 28                 4

FIN - Finland                     4                    2                    0                    2                    14                  25 - 20                 4

CZE - Czech Rep.            4                    1                    0                    3                    16                  23 - 28                 2

SVK - Slovakia                  3                    1                    0                    2                    11                  19 - 23                 2

DEN - Denmark               3                    1                    0                    2                    9                    18 - 30                  2

JPN - Japan                      3                    0                    0                    3                    7                    12 - 29                  0 

MM-karsintojen kaksi parasta joukkuetta saavuttavat paikan helmikuussa pelattaviin MM-kilpailuihin, joista joukkueet lähtevät keräämään pisteitä vuoden 2014
paralympialaisia
varten.

Karsintoihin osallistuu yhteensä joukkueita yhdeksästä eri maasta ja Suomen lisäksi MM-karsinnoissa nähdään Italia, Japani, Latvia, Saksa, Slovakia, Sveitsi, Tanska ja Tsekki.

Joukkueet pelaavat yksinkertaisen alkusarjan ja alkupelien jälkeen neljän parhaan joukkoon sijoittuneet maat pelaavat playoff- ottelut torstaina 10. marraskuuta alkaen kahdesta paikasta helmikuussa pelattaviin MM-kisoihin.


Aikataulu, päivitetyt joukkuekokoonpanot ja tulokset löytyvät osoitteesta: http://www.curling.fi/fi/kilpailut/sarjat/7835

C-radalla pelattavia otteluita on mahdollista seurata livenä Curlingkanavan kautta osoitteessa:

http://www.curling.fi/fi/kilpailut/curlingkanava

Huomioitavaa:

  • Pyörätuolicurlingin MM-kilpailut 2012 pelataan Chuncheonissa, Etelä-Koreassa 18.-25.2.2012.
  • Paikan vuoden 2012 MM-kilpailuissa ovat jo saavuttaneet Kanada, Kiina, Korea (järjestäjämaa), Norja, Ruotsi, Skotlanti, USA ja Venäjä.

Media-asioita koskevat tiedustelut:

Katja Kiiskinen

Tiedottaja (Kisakallio/Suomen curlingliitto)

viestinta [at] curling.fi

040-5898194

Suomen joukkuetta koskevat tiedustelut:

Lauri Ikävalko / Suomen päävalmentaja

044-5628549

Media enquiries in English / World Curling Federation:

Danny Parker and Joanna Kelly

media [at] worldcurling.org

Results in English:

http://www.worldcurling.org/world-wheelchair-curling-qualification-2011