Jari Saarelaisen joukkue voitti curlingin miesten I-divisioonan ja nousee ensi kaudeksi mestaruussarjaan. Tero Tähtisen joukkue korjasi voiton II-divisioonasta ja nousee ensi kaudeksi I-divisioonaan.
Julkaisupäivämäärä
Teksti
Markus Sipilä
Jari Saarelaisen ja Mikko Saastamoisen joukkueet lähtivät I-divisioonan päätöskierrokselle tasavoitoissa. Saarelainen oli kahdeksan pään jälkeen turvallisen tuntuisessa johdossa, mutta Saastamoisen joensuulaisjoukkue pääsi takaisin peliin varastettuaan yhdeksännestä päästä kaksi pistettä. Ottelun ratkaisu venyi lpulta jatkopäälle, josta Saarelaisen onnistui ottaa viimeisen kiven edun turvin ratkaiseva piste. Saarelaisen kipparoimassa joukkueessa pelaavat lisäksi Peter Landgrén, Jukka Lehtonen, Kari Kokkonen ja Timo Korhonen.
II-divisioonan voittaneessa Tero Tähtisen joukkueessa pelasivat lisäksi Antti Kallionpää, Ari Lehtonen, Jorma Lindholm, Henri Tanila ja Mika Äikiä.
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
Kommentit3
.
Onnea pojille vielä. Pieni korjaus raporttiin: jatkopäässä hammeri oli Saastamoisella, mutta vika määris jäi hieman lyhkäseksi, ja Saarelainen sai voiton jatkopäävarastuksella.
Pienenpieni dettaljeeri, elikkäs detsku!
Saarelaisen HYCkyrät voittivat finaalin jatkopäässä, mutta eivät viimeisen kiven turvin. Finaalin loppu oli kaiken kaikkiaan varsin vaiherikas, ja olisi varmaan ollut yleisöön menevää, mikäli paikalle olisi saatu enemmänkin yleisöä, kuin kanssapelaajat viimeiseltä kierrokselta.
Kymmenenteen päähän mentiin Joensuun pisteen johdossa. Saarelaisen porukka tavoiiteli kahta pinnaa, ja suoraa voittoa, mutta eivät siinä onnistuneet. Jatkopäälle oikeuttava pisteen he kuitenkin saivat, mutta vasta perusteellisten mittausten jälkeen joukkueiden ykköskivien etäisyys nänniltä ratkaistiin millin osissa, eikä harvinainen nollapää ollut kaukana. Vuorotuuletusten jälkeen siis joukkueet joutuivat jatkamaan jatkopäähän.
Jatkopäässä Saarelainen keräsi suojia pesän eteen Saastamoisen porukan (jota kipparoi Keräsen Kari, onnea vaan Mikolle muista ansioista!) purkaessa niitä. Kolmosheittäjien tullessa vuoroon alettiin jo hakea kiertoa, ja Saarelaisen joukkue onnistui siinä kohtalaisen hyvin. Joensuulaiset jatkoivat suojien purkua, Saarelaisen väki suojasi, ja näin edettiin Joensuun, ja koko pelin viimeiseen kiveen. Kippari-Kari päätti heittää lähes avoimen toisen kenttäpuoliskon kautta määrämittaisen, marginaalia nännille oli kuitenkin parisenkymmentä senttiä. Kivi kulki hienosti kohti pesän keskustaa, ja kuten Kari pelin jälkeen totesi: "Oli hienoa olla hetken aikaa voittaja.", mutta, kuten niin usein viikonlopun aikana valitettavasti jouduimme toteamaan, viimeisissä päissä jää vaan ei toiminut enää kovin hyvin, ainakaan luiston suhteen. Karin kivi pysähtyi kuin seinään etupunaiselle, jättäen Saarelaisen kiven edelleen ykköseksi.
Peli oli ratkennut, ja Saarelainen selvitti tiensä mestaruussarjaan.
Onnittelut
Onnittelut Tähtisen ja Saarelaisen joukkueille!
- Juha