Curlingin SM-sarjassa yllätystasainen alku

Markus Sipilä

Curlingin miesten ja naisten mestaruussarjat avattiin viikonloppuna Kangasniemellä. Miesten sarja on viiden pelatun pelikierroksen jälkeen äärimmäisen tasainen, kun ennakkosuosikeista sekä Kalle Kiiskisen että Markku Uusipaavalniemen joukkueet kärsivät yllätystappioita. Naisten kärkipaikan jakavat odotetusi Ellen Vogtin että Tiina Kölhin joukkueet. Molemmat joukkueet selvittivät viikonlopun puhtaalla pelillä.

Kalle Kiiskisen joukkue kärsi viikonloppuna kaksi hieman yllättävää tappiota. Lauantaina Jani Sullanmaan joukkue voitti hallitsevan mestarijoukkueen lukemin 6-10 ja sunnuntaina Toni Sepperi löylytti Kiiskistä peräti 8-1. Viikonlopun ehdottomasti suurin yllätys nähtiin kuitenkin sunnuntain aamukierroksella, kun I-divisioonasta noussut Olli Rissasen joukkue väänsi hermojaraastavassa trillerissä 7-5 voiton Markku Uusipaavalniemen joukkueesta.

Naisten mestaruussarjassa ei koettu suuria yllätyksiä. Ennakkosuosikkeina kauteen lähteneet Ellen Vogtin ja Tiina Kölhin joukkueet selvittivät avausviikonlopun puhtaalla pelillä ja jakavat sarjan piikkipaikan. - Tästä on hyvä lähteä EM-kisoihin, heitto kulki ja pelit sujuivat ilman suurempia ongelmia, totesi Vogt pelien päätteeksi.

SM-sarja jatkuu joulukuussa miesten I-ja II-divisoonan peleillä Peurungassa. Mestaruussarjan katkaisee joulukuussa Sveitsissä pelattavat EM-kilpailut ja SM-jäille palataan seuraavan kerran vasta 21.-23.1. ja 11.-13.2. Mestaruuden ratkeiseva viimeinen peliviikonloppu on 24.-26.2.

Miesten mestaruussarjan tilanne (voitot - tappiot)

Uusipaavalniemi 4 - 1
Kiiskinen 3 - 2
A. Kauste 3 - 2
Sullanmaa 3 - 2
Rantamäki 2 - 3
Sepperi 2 - 3
Rissanen 2 - 3
Sipilä 1 - 4 

Pelitulokset sarjan tulospalvelusivulla: 
http://www.curling.fi/fi/kilpailut/sarjat/6194

Naisten mestaruussarjan tilanne (voitot - tappiot)

Vogt 4 - 0
Kölhi 4 - 0
Harjunpää 3 - 1
Malmi 2 - 2
Hippi 1 - 3
Markkanen 1 - 3
Autio 1 - 3
Puranen 0 - 4

Pelitulokset sarjan tulospalvelusivulla:
http://www.curling.fi/fi/kilpailut/sarjat/6195

SM-sarjaan liittyvä keskustelu

SM-sarjan jälkipelit keskustelufoorumille: 
http://www.curling.fi/fi/keskustelufoorumi/sm-sarja-turnaukset-ja-arvokisat/6381