Kiina voitti Italian 10-4 Kisakallion Urheiluopistossa järjestettävissä pyörätuolicurlingin MM-karsinnoissa perjantaina aamupäivällä ja varmisti itselleen päivän ensimmäisen MM-paikan. Illan ottelussa Venäjä kohtasi Italian ja tasaisen taiston päätteeksi Venäjä vei toisen MM-paikan jännittävän jatkopään seurauksena. Illan ottelun myötä MM-karsinnat päättyivät Lohjan Kisakalliossa.
Venäjä kohtasi aikaisemmin päivällä Japanin semifinaaliottelussa ja voitti pelin varman suorituksensa ansiosta. Venäjä aloitti myös playoff-ottelun Italiaa vastaan varmoin ottein ja otti varsin mukavan johtoaseman pieninumeroisessa ottelussa. Italia taisteli kuitenkin loppuun asti ja onnistui viemään ottelun jatkopäälle kapteeni Marchesen mahtavan määrämittaisen ansiosta. Myös jatkopäässä Italialla oli mahdollisuus ottelun voittamiseen viimeiseen kiveen asti, mutta valitettavasti tällä kertaa Italian viimeinen määris lähti hieman kovana ja lipui läpi pesän.
Pyörätuolicurlingin 2011 MM-kisat pelataan helmikuussa Prahassa, Tsekissä.
Viime vuoden tulosten perusteella paikkansa ovat etukäteen varmistaneet Kanada, Ruotsi, Saksa, USA, Skotlanti, Korea, Norja ja Tsekki järjestäjämaana.
Mediatiedustelut:
Katja Kiiskinen
Kisakallio/Finnish Curling Association
viestinta [a t] curling [d o t] fi (viestinta[at]curling[dot]fi)
+358 40 5898 194
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
Kommentit