Pyörätuolicurlingin MM-karsintojen keskiviikkopäivä oli täynnä yllätyksiä. Venäjä otti hienon voiton Kiinasta, Italia jatkoi katkeamatonta voittokulkuaan ja Japani paranteli asemiaan loppupelejä ajatellen ottamalla tärkeän voiton iltapelistä.
Ennen MM-karsintojen alkua hienoisiin ennakkosuosikkeihin lukeutuivat Italia, Sveitsi, Japani ja Kiina. Suosikit ovatkin pärjänneet hyvin, mutta kärkikolmikkoon on kiilannut myös yllätysmaa Venäjä.
Italia on puhtaalla pelillä ja kuudella voitolla taulukon kärjessä ennen viimeisen päivän kahta jäljellä olevaa peliä. Heidän kanssaan taulukon kärkisijan jakaa viikon yllättäjä Venäjä, jolla on taskussaan kuusi voittoa, mutta sen lisäksi myös yksi tappio. Koska Venäjällä on huomenna vain yksi peli, Italialla ja Kiinalla on molemmilla mahdollisuus parannella asemiaan Venäjään nähden, mutta siitä huolimatta Venäjä on jo varmistanut paikkansa neljän jatkoon pääsijän joukossa. Venäjä nousi jaetulle ykkösijalle tänään voitettuaan tiukkaakin tiukemman ottelun Kiinaa vastaan, joka seuraa aivan Venäjän ja Italian vanavedessä 5 voitollaan. Yksi huomisen mielenkiintoisimmista otteluista onkin Italia-Kiina, jonka seurauksena Kiina saattaa nousta Italian kanssa tasoihin tai päästää Italian yhden lisävoiton karkumatkalle.
Jatkopeleihin selviytyvät turnauksen neljä parasta maata. Näistä 1. ja 2. pelaavat keskenään ensimmäisen playoff-pelin, jonka voittaja saa suoraan paikan helmikuun MM-kisoihin. Samaan aikaan 3. ja 4. sijoittuneet joukkueet pelaavat ratkaisupelin siitä, kumpi pääsee pelaamaan tämän ensimmäisen playoff-pelin hävinnyttä osapuolta vastaan toisesta MM-paikasta. Toinen MM-paikka ratkaistaan siis 1. vs 2. peli häviäjän ja 3. vs 4. pelin voittajan välillä. Kolmen kärkimaan lisäksi tuosta nelospaikasta jatkopeleihin taistelevat vielä Japani 4 voitollaan ja Sveitsi 3 voitollaan. Molemmilla näistä maista on vielä mahdollisuus selvitä jatkopeleihin.
Suomi kohtasi tämän päivän peleissään aamulla Slovakian ja illalla loistavasti pelanneen Italian joukkueen. Slovakia-peli oli huikean tasainen jännäri, jonka ratkaisu pitkittyi aivan viimeisiin kiviin asti. Suomella oli viimeisten päiden aikana ottelu hienosti hallussaan ja joukkue pääsi lähtemään viimeiseen päähän tasatilanteessa 7-7, mutta Slovakian onnistui ryöstää viimeisestä päästä 1 piste, jonka turvin he voittivat ottelun 8-7. Kapteeni Vesa Hellman kommentoi peliä:
”Oli ihan hyvät saumat voittaa, hammeri vikaan päähän. Suoja meni vähän pieleen viimeisen heittäjän seiskakivellä ja siihen peli melkein kaatuikin.”
Iltapelissä Italia jatkoi yhtä varmoin ottein kuin aikaisemminkin ja vei pään toisensa jälkeen. Ottelu päättyi Suomen kannalta surkeisiin lukemiin 1-11 päivänä, jolloin Suomen joukkueen peli ei vain lähtenyt kulkemaan. Vesa Hellman kertoikin, että pelin ainoa onnistuja oli joukkueen ykkösheittäjä Riitta Särösalo, mutta muut eivät vain saaneet onnistumisia. Näiden kahden lisätappion seurauksena Suomella ei ole enää mahdollisuutta neljän parhaan joukkoon ja jatkopeleihin. Huomisen viimeisissä peleissä Suomi kohtaa Tanskan ja Japanin.
Ensimmäinen kierros pelataan huomenna klo 09.00 alkaen.
Tulospalvelua ja uutisia ylläpitää Suomen Curlingliitto. Liitto näyttää myös B-radalla pelattavat pelit curlingkanavallaan suorana nettilähetyksenä:
Media-asioita koskevat tiedustelut:
Katja Kiiskinen
Tiedottaja (Suomen Curlingliitto/Kisakallio)
viestinta [a t] curling [d o t] fi (viestinta[at]curling[dot]fi)
040-5898194
Suomen joukkuetta koskevat tiedustelut:
Lauri Ikävalko / Suomen päävalmentaja
044-5628549
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
Kommentit