Miehille tappio Irlantia vastaan EM-avauksessa

10.12.2005
-
Curling.fi Authors

Tämä uutinen on siirretty Suomen Curlingliiton vanhalta webbisivustolta. Uutisen mahdolliset liitetiedostot ja kuvat puuttuvat. Uutinen saattaa sisältää rikkinäisiä linkkejä vanhan sivuston osoitteisiin. Pahoittelemme.

Tappio Irlannille EM-avauksessa

Suomi hallitsi alkupeliä pääsääntöisesti koko ajan. Ensimmäisessä päässä Irlanti sai viimeisen kiven turvin yhden pisteen vaikka kahteenkin olisi ollut mahdollisuus. Siitä eteenpäin Suomi vei tapahtumia ja painosti Irlantia, mutta kahta tai kolmea pistettä ei hyvistä yrityksistä saatu aikaiseksi. Irlannilla oli muutaman kerran myös onnea purkaessaan suomalaisten painostusta.

Kuudennessa päässä Suomen painostus tuotti tulosta ja Suomi nappasi kaksi pistettä siirtyen 2-1 johtoon, joka säilyikin aina 8. päähän asti, jolloin Irlanti tasoitti viimeisen kiven turvin. Yhdeksäs nollattiin ja viimeiseen lähdettiin tasatilanteessa viimeisen kiven etu taskussa. Kaikki sujuikin suunnitelmien mukaan kunnes kulunut pebbli tarttui Ville Mäkelän
toiseen kiveen ja meidän tuplapoisto vaihtuikin tilanteeseen, jossa Irlanti sai johtokiven suojien taakse. Irlanti onnistui viimeisissä kivissään kohtalaisen hyvin ja Markku joutui viimeisellä heittämään vaikeaa siivua lujalla heitolla suojien takaa. Heitto sujahti kuitenkin muutaman sentin ohi ja näin Irlanti nappasi avausvoiton.

1. pää:
Irlannille muodostui avoimeen pesään kahden pisteen paikka, mutta viimeinen määrämittainen valui läpi ja näin irlannille 1-0 johto.

2.pää:
Irlannin kolmannen kiven kolahtaessa suojaan Suomelle aukesi paikka useampaan pisteeseen. Irlanti onnistui kuitenkin tuplapoistoissa sekä viidennellä että kuudennella kivellä. Loppupäässä molempien joukkueiden kapteenit onnistuivat poistoissaan ja pää nollattiin. Tilanne 1-0 Irlannille.

3. pää:
Ensimmäisten heittäjien jälkeen pelissä oli Suomen kulmasuoja sekä kaksi pesäkiveä Irlannilla. Irlanti epäonnistui poistossaan neljännellä kivellä, ja Suomi pääsi levittämään kulmasuojan pesään. Irlannin poisto epäonnistui jälleen hieman heittokiven rollatessa ulos pesästä. Suomi onnistui poistossaan ja kun molemmilla joukkueilla oli kolme kiveä jäljellä oli pelissä vain Suomen kolme pesäkiveä. Irlanti onnistui kuitenkin tuplassaan, ja kun Suomen poisto epäonnistui hieman, oli pelialue jälleen tyhjä ennen kapteenien kiviä. Pää nollattiin ja tilanne edelleen Irlannille 1-0.

4. pää:
Irlanti heitti ensimmäisen kiven pesään ensimmäisillä neljällä kivellään Suomi lähti rohkeasti nojaamaan siihen. Nojat eivät kuitenkaan onnistuneet täydellisesti ja Irlanti sai ne kaikki poistettua. Markku heitti ensimmäisellään vielä tuplapoiston ja kun viimeinen nollausheittokin onnistui, oli peli edelleen 1-0.

5. pää:
Irlannin ensimmäinen kivi jaksoi vain puoliksi pesään ja Suomi avasi omalla kulmasuojalla. Tämän jälkeen pari seuraavaa kiveä jäivät molemmilta joukkueilta myös suojiksi. Neljännellä kivellään Suomi kiersi hienosti suojien taakse, ja Irlannin viidennen kiven poistoyritys epäonnistui, vain siirtäen Suomen kiveä hieman. Viidennellään Suomi kiersi taas kiveä suojan taakse, tämä jäi hieman vajaaksi ja näkyviin. Irlanti onnistui heittämään tuplan ja seuraavat pari heittoa olivat taas peruspoistoja. Irlannin kapteenin ensimmäinen heitto epäonnistui hieman oman liukuessa ulos pesästä. Näin Markku pääsi ensimmäisellään heittämään määrämittaista kulmasuojien taakse ja onnistuikin tässä hienosti.Irlanti onnistui kuitenkin viimeisellään poistamaan tämän ja näin pää nollattiin jälleen.1-0.

6. pää:
Suomi kiersi viidennellä kivellään hienosti oman kulmasuojan taakse, ja Irlanti ei onnistunut kuudennennellaan ratsutuplassa. Näin Suomi pääsi heittämään määrämittaisen toiselle puolelle pesää ja onnistui tässä upeasti. Seitsemännellään Irlanti heitti toisen Suomen kiven pois ja Suomi pääsi jälleen heittämään määrämittaista pesään. Tämäkin onnistui, Irlanti poisti jälleen Suomen toisen kiven ja näin Markulle jäi viimeiselleen avoin poisto kahteen. Markku onnistui hienosti, Suomelle kaksi pistettä ja 1-2 johto.

7. pää:
Ykkösheittäjien jälkeen Suomella oli ykköskivi etuvalkoisella, Irlannilla noja Suomen kiven perässä ja pesän edessä Suome keskisuoja sekä Irlannin kulmasuoja. Suomi heitti kiven lisää etupesään mutta Irlanti onnistui ratsastamaan Suomen keskisuojalla kaikki Suomen kivet pois pelistä jättäen vielä oman kivensä pesään. Suomen seuraava poistoheitto nousi suojaan ja näin Irlanti pääsi heittämään toisen kiven pesään. Tämä onnistui osittain, jättäen kuitenkin Suomelle tuplan paikan. Heitto ei aivan onnistunut ja Irlanti pääsi jälleen seuraavallaan kiertämään pesään kulmasuojan taakse. Heitto oli hyvä, jättäen kuitenkin Suomelle taas tuplan yrityksen. Suomen heitto ei taipunut aivan tarpeeksi, ja Irlanti pääsi heittämään taas uutta pesäkiveä kulmasuojan taaksen. Onnistuminen oli jälleen hieman puolittainen ja Markku pääsi ensimmäisellään yrittämään jälleen tuplapoistoa. Kivi lipui kuitenkin jälleen sentin Irlannin toisen kiven ohi. Irlannin seitsemäs kivi oli jälleen määrämittainen suojan taakse, joka kuitenki matkalla hipaisi suojaa jääden näin näkyviin. Suomelle ei jäänyt muuta kuin yrittää tuplapoistoa viimeisellään, ja tässä Markku upeasti onnistuikin, pää nollattiin, tilanne Suomelle 1-2.

8. pää:
Päässä pelattiin kiertoja keskisuojan taakse ja pään puolessavälissä pesässä oli kolme Irlannin kiveä, yksi Suomen kivi ja kaksi Suomen keskisuojaa. Viidennellä Suomi haki tuplaa mutta ei aivan onnistunut, toinen kivi jaksoi vain pesän reunalle. Suomen oma kivi jäi kuitenkin hyvin suojien taakse keskelle, ja Irlanti lähtikin yrittämään ratsutuplaa Suomen suojalla. Heitto ei aivan onnistunut, ratsukivi jäi suojien taakse keskelle. Suomen joukkue katsoi parhaaksi tässä kohtaa poistaa Irlannin pistekiven pesän reunalta ja siinä onnistuttiinkin hyvin.Irlanti lähti tökkäämään omaa etupesäkiveään ykköseksi, onnistuivat ilmeisesti hipaisemaan sen juuri ja juuri ykköseksi, mutta heittokivi jäi näkyviin, ja mahdollisti Suomelle poiston sekä rollin keskelle. Suomen heitto ei kuitenkaan noussut aivan tarpeeksi ja kivi rollasi ulospäin reunapesään. Irlanti heitti kiven kakkoseksi pesään, puolittain ykköskiven taakse, ja näin Suomi ei voinut heittää suoraan tuplaa. Suomi lähtikin heittämään rollia omien kivien kautta keskelle ja tässä onnistuttiin osittain, oma kivi jatkoi matkaa keskustan yli toiselle puolelle näkyviin, ja matkalla tökättiin Irlannin edellinen kivi huonommaksi kuin Suomen etupesä kivi. Tämä jätti kuitenkin Irlannille avoimen poiston oman jäämisellä kahteen. Heitto taipui yli, ja mittauksen jälkeen Irlanti sai päästä yhden pisteen. Tilanne 2-2.

9. pää:
Irlannin ensimmäinen kivi ei jaksanut peliin asti ja Suomi lähti hakemaan kiveä keskelle pesää. Tämäkin jäi kuitenkin matkalle, suojaksi noin puoliväliin. Irlanti heitti toisellaan Suojan keskelle juuri peliin, ja Suomi kiersi suojien taakse etuvalkoiselle. Kolmannellaan Irlanti suojasi lisää lähelle pesää, ja Suomi yritti kiertää toista kiveä pesään mutta kivi taipui liikaa ja osui suojaan. Neljänneellään Irlanti heitti suojaa joka kuitenkin tökkäsi Suomen edellisen kiven etupesään ja Suomi avasi pitkän suojan. Irlanti poisti Suomen toisen pesäkiven eikä heidän omansa jäänyt joten Suomelle jäi hyvä paikka putsata pesän edustalta pari Irlannin kiveä ja tässä Wille onnistuikin hyvin. Seitsemännellä kivellä Irlanti yritti poistaa Suomen viimeistä pesäkiveä joka oli puolittain vielä pesän edessä olevan Suomen kiven takana. Heitto taipui kuitenkin rajusti yli, ja pesään jäi vielä Suomen kivi Irlannin heittokiven jäädessä kulmasuojaksi. Suomi haki toista kiveä pesään, se jäi hieman huonosti ja Irlanti pääsikin heittämään tuplan ja rollaamaan vielä omansa kulmasuojan taakse. Suomi heitti näistä kivistä tuplan ja tämä jätti Irlannille mahdollisuuden kiertää määrämittainen toiselle puolelle pesää kulmasuojan taakse. Heitto ei kuitenkaan noussut läheskään tarpeeksi ja Suomi pääsi nollaamaan pään ja näin viimeiseen päähän lähdettiin tasatilanteesta 2-2, Suomen pitäessä kiinni viimeisen kiven edusta.

10. pää:
Kahdella ensimmäisellä kivellään Irlanti heitti kaksi keskisuojaa, ja Suomi kaksi pesäkiveä.Kakkosheittäjien jälkeen pesässä oli kaksi kiveä molemmilta joukkueilta Suomen kiven ollessa paras, eikä yhtään suojaa. Viidennellään Irlanti heitti keskisuojan jonka Suomi onnistuneesti avasi. Kuudennellaan Irlanti yritti heittää kulmanojaa etupesässä olleeseen Suomen kiveen mutta heitto taipui kuitenkin yli ja jäi kulmasuojaksi lähinnä auttamaan Suomea. Wille yritti kuudennellaan tuplaa Irlannin kivistä mutta kivi hieman haukkasi lopussa ja päätyi poistamaan oman ykkösen sekä siirtämään Irlannin kiven ykköseksi kahden suojan taakse.Tämän jälkeen Irlanti suojasi ja haki toista pesäkiveä Suomen avatessa ylimääräisiä suojia. Viimeiseksi heitoksi jäi poisto Irlannin ykköskiveen joka näkyi puoliksi. Heitto ei kuitenkaan onnistunut ja näin Irlannille yhden varastus ja 3-2 voitto.