Oona Kausteen kipparoima Suomen naisten curlingmaajoukkue voitti Puolan lukemin 6-4 Moskovan EM-kisojen lohkovaiheen viimeisessä pelissä. Suomi varmisti tällä lohkon jaetun ykkössijan ja sitä kautta hyvät asetelmat playoffeihin. Playoffit alkavat huomenna torstaina 8.12. ottelulla Unkaria vastaan. Ottelun voittaja varmistaa pääsyn B-sarjan finaaliin sekä ensi vuodeksi EM-kilpailuiden A-sarjaan.
Miesten puolella Markku Uusipaavalniemen joukkue hävisi luvuin 8-5 Itävallalle. Tappio oli Uusiksen joukkueelle EM-kilpailuiden kolmas. Lohkosta ainoastaan kaksi joukkuetta jatkaa playoffeihin, joten sarjassa neljänneksi sijoittuneen Suomen pelit päättyivät tähän. Suomi pelaa näin myös ensi vuonna miesten EM-kilpailuiden B-sarjassa.
Naisten jatkopelit pelataan page plaoyff -systeemillä siten, että ensimmäisessä pelissä kohtaavat sarjan voittaja ja toiseksi tullut joukkue, sekä toisessa ottelussa sarjan kolmas ja neljäs. Voittajan ja kakkosen välisen ottelun voittaja jatkaa suoraan B-sarjan finaaliin ja ottelun hävinnyt osapuoli pelaa sarjan kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneiden välisen ottelun voittajaa vastaan toisesta finaalipaikasta.
B-sarjan finaaliin osallistuvat joukkueet pelaavat ensi vuonna EM-kilpailuiden A-sarjassa. Lisäksi B-sarjan finaalin voittanut joukkue pelaa tulevan kevään MM-kisojen viimeisestä Euroopan maapaikasta A-sarjan kahdeksanneksi sijoittunutta maata vastaan.
Alkusarjan lopullinen tilanne / miehet (B-sarja)
Ottelut Voitot Häviöt
Unkari 7 6 1 Q
Venäjä 7 6 1 Q
Itävalta 7 5 2
Suomi 7 4 3
Espanja 7 3 4
Liettua 7 2 5
Valko-Venäjä 7 1 6
Slovakia 7 1 6
Alkusarjan lopullinen tilanne / naiset (B-sarja)
Ottelut Voitot Häviöt
Unkari 9 8 1 Q
Suomi 9 8 1 Q
Puola 9 7 2 Q
Itävalta 9 5 4 t
Slovakia 9 5 4 t
Viro 9 5 4 t
Englanti 9 3 6
Espanja 9 3 6
Irlanti 9 1 8
Wales 9 0 9
Q - Selvitti tien jatkopelehin
t - Jatkopeleihin jatkava maa selvitetään pelaamalla joukkueiden kesken tie-break -ottelut.
Naisten jatkopelien aikataulu
Ke 7.12. klo 18.00
- Tie-break EST-SVK 3-7. Slovakia selviytyi toiseen tie-break peliin Itävaltaa vastaan.
To 8.12. klo 7.00
- Tie-break AUT - SVK. Voittaja page playoff-peliin Puolaa vastaan.
To 8.12. klo 15.00
- Page playoff HUN-FIN. Voittaja finaaliin, häviäjä semifinaaliin.
- Page playoff POL-AUT/SVK. Voittaja semifinaaliin, häviäjä pronssiotteluun.
Pe 9.12. klo 7.00
- Semifinaali
Pe 9.12. klo 11.00
- B-sarjan loppuottelu
La 10.12. klo 8.30
- B-sarjan pronssiottelu
B-sarjan voittaja jatkaa MM-karsintapeleihin, aikataulu vahvistamatta.
Lisätietoja
Turnauksen tulospalvelu: http://ecc.curlit.com/aspnet/event.aspx
Turnaussivusto: http://www.ecc2011.ru
EM-kilpailuissa Suomea edustavat hallitsevat Suomen mestarit. Miesten joukkueessa pelaavat Markku Uusipaalvalniemi, Toni Anttila, Kasper Hakunti, Joni Ikonen ja Tommi Häti. Naisten joukkueessa pelaavat Oona Kauste, Sanna Puustinen, Heidi Hossi, Eszter Juhász ja Marjo Hippi.
Suomen molemmat joukkueet pelaavat tänä vuonna EM-kilpailujen B-sarjassa. B-sarjan kaksi parasta joukkuetta nousevat A-sarjaan. B-sarjan voittaja pääsee karsimaan Euroopan viimeisestä maapaikasta kevään MM-kilpailuihin.
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
Kommentit