Säännöt harjoista ja harjaamisesta on hyvä kerrata

Julkaisupäivämäärä
Teksti
Jenni Merovuo

Maailman Curlingliitto on tehnyt olympiavuonna curlingin sääntöihin lukuisia muutoksia ja tarkennuksia.  Viime kaudella voimaan tulleet säännöt liittyen harjoihin ja harjaamiseen ovat voimassa edelleen kaudella 2026-2027. Suomenkielisiä sääntöjä on päivitetty heinäkuussa, mutta World Curling päivitti kansainvälisiä sääntöjä vielä sen jälkeen. Erityisesti pelaajia ja kilpailujen toimitsijoita kehotetaan tutustumaan sääntöihin syvällisesti.

Maailman Curlingliiton sääntö harjojen kielletyistä foameista on voimassa sovelletusti SCL:n kilpailuissa. Meneillään on siirtymäaika. Sääntö kielletyistä harjaustekniikoista on edelleen voimassa Maailman curlingliiton kilpailuissa sekä kansallisissa kilpailuissa Suomessa. Tärkeimmät pointit harjojen ja harjaamisen säännöistä on koottu alle suomeksi, mutta Suomen curlingliitto kannustaa jokaista tutustumaan seuraaviin englanninkielisiin dokumentteihin, jotka kaikki ovat osa World Curlingin kilpailusääntöjä kaudella 2026–2027. Mikäli SCL:n kilpailuissa poiketaan kansainvälisistä säännöistä, se on mainittu Suomen Curlingliiton järjestämien SM-kilpailujen yleisissä säännöissä.

 

Harjat

Maailman Curlingliitto tiukensi harjoihin liittyviä sääntöjä kaudelle 2025–2026 kesäkuussa 2025 ja SCL uutisoi siitä 22.8.2025. Sääntöjen tiukentamisen taustalla oli huoli joidenkin harjojen teknisten materiaalien liiallisesta tehokkuudesta. Päivityksen myötä pelikäytöstä poistui viisi pehmustetta.  Suomessa sääntö ei astunut voimaan sellaisenaan, vaan sitä sovellettiin niin, että kaksi Suomessa yleistä harjapehmustetta sallittiin edelleen kaudella 2025-2026. 

Kaudella 2026-2027 sääntöä sovelletaan edelleen niin, että Suomen curlingliiton järjestämissä kansallisissa kilpailuissa sallitaan kansainvälisistä säännöistä poiketen kahden Suomessa yleisesti käytössä olevan foamin käyttö. 

World Curlingin kilpailuissa kielletyt, mutta SCL:n järjestämissä kilpailuissa sallitut foamit ovat:

  • Hardline Competitive foam
  • Goldline Evader foam

Sääntömuutoksen perusteella kielletyt foamit sekä WC:n että Curlingliiton kisoissa ovat:

  • BalancePlus Firm 2.0 foam
  • Goldline Pursuer foam
  • SmartBroom by Curling Toolsin nykyinen foam

Rangaistus: SM-kilpailuissa ensimmäisestä rikkeestä annetaan virallinen varoitus, jonka jälkeen sovelletaan kansainvälisiä rangaistuksia. Kansainvälisissä arvokisoissa yhdestä rikkeestä kielletyillä välineillä pelaava pelaaja diskataan kilpailusta ja joukkue joutuu luovuttamaan ottelun. Toisesta rikkeestä joukkue diskataan kilpailusta ja kaikki pelaajat saavat 365 päivän kilpailukiellon World Curlingin kilpailuista. 

Harjoihin liittyen on hyvä erikseen tiedostaa myös kansainvälisten sääntöjen päivitetty kohta C3 g): Jos joukkue ottaa varapelaajan käyttöön pelin aikana, kaikkien pitää käyttää sitä harjanpäätä, joka on ollut käytössä kyseisellä pelipaikalla ja tarkoituksessa pelin ajan. Rangaistus: Jos uusi harjanpää tuodaan peliin tai harjanpäiden pelipaikkoja tai tarkoitusta muutetaan kesken pelin, rikkeen tehnyt joukkue joutuu luovuttamaan ottelun. 

 

Harjaaminen

Maailman Curlingliitto täsmensi harjaustekniikoita koskevia sääntöjä Olympialaisten alla 6.1.2026. SCL uutisoi asiasta 8.1.2026. Säännön R3 a-b mukaan edelleen harjaaminen voi tapahtua mihin suuntaan tahansa eikä harjaamisliikkeen tarvitse peittää koko kiven leveyttä. Harjanpäätä ei saa nostaa jäästä kiven edessä, harjaamalla ei saa työntää roskia kiven eteen ja harjausliikkeen tulee loppua kiven jommalle kummalle puolelle. Paikallaan olevaa kiveä ei voi harjata.

Virallisissa peleissä harjaamista valvoo tuomari. Harjauksen ei-hyväksyttäviä vaikutuksia ovat:

  • kiven vauhdin hidastumisen lisääminen (kiven vauhdin vähentäminen)
  • kiven liikkeen pakottaminen vastakkaiseen suuntaan kuin mihin kierre on annettu merkittävästi enemmän kuin vallitsevat jääolosuhteet muuten aiheuttaisivat (kiven ‘peruuttaminen’)
  • roskan tai epäpuhtauksien jättäminen kiven kulkulinjalle (dumppaus)

Rangaistus: Ensimmäisestä rikkeestä koko joukkueelle annetaan virallinen varoitus. Saman kilpailutapahtuman aikana tapahtuvasta toisesta tai sitä seuraavasta rikkeestä seuraa seuraavaa: 1) Tee-heiton yhteydessä tapahtuneesta rikkeestä heitolle kirjataan enimmäisetäisyys. 2) Vastustajajoukkue voi valita 2a) jättää kivet peliin niihin kohtiin, mihin ne jäivät tai 2b) poistaa kivi pelistä ja palauttaa siirtyneet kivet heittoa edeltäville paikoilleen. 

Kommentit