Curlingkausi huipentuu Vierumäellä 24.-26.2.

Julkaisupäivämäärä
Teksti
Markus Sipilä

Ennenäkemättömän tasainen curlingin SM-sarja huipentuu Vierumäellä tulevana viikonloppuna, kun ohjelmassa on sekä miesten että naisten mestaruussarjojen mitalipelit. Miehissä kirkkaimpien mitalien syrjässä on kovimmin kiinni Markku Uusipaavalniemen joukkue, joka runnoi kaksi viikkoa sitten runkosarjan päätteeksi Aku Kausteen joukkueen rinnalle ja ohi. Naisten sarjakärjessä Ellen Vogtin joukkue on saalistanut vain yhden voiton Tiina Kölhin kipparoimaa joukkuetta enemmän.

Uusipaavalniemi ja Kauste suosikkeina miesten ratkaisupeleihin

Markku Uusipaavalniemi palasi kilpajäille vuosi sitten ja joukkueen tavoitteena on nyt kirkastaa viime kauden hopeamitalien väriä. Panoksena on Suomen mestaruuden lisäksi edustusoikeus ensi joulukuussa pelattaviin EM-kilpailuihin, jota kautta Suomella on mahdollisuus päästä taistelemaan olympiapisteistä Sotshin vuoden 2014 olympialaisia varten. Joukkue saa kuitenkin päätöspeleissä kovan vastuksen Kalle Kiiskisen, Tomi Rantamäen ja Aku Kausteen joukkueilta. Kauste on ainoastaan yhden voiton päässä sarjakärjestä ennen päätöspelejä.

Vogt sarjakärjessä naisten sarjan huipennukseen

Ellen Vogtin hallitseva mestarijoukkue on taistellut koko kauden tasaisesti Tiina Kölhin nuoren ja nälkäisen joukkueen kanssa. Runkosarjan päätökierroksilla Vogtin joukkue onnistui ottamaan hienoisen etulyöntiaseman ja Vogt lähtee puolustamaan mestaruuttaan yhden voiton johtoasemasta ennen Kölhiä. Kärkikaksikon vanavedessä mitaleista taistelevat Anne Malmin ja Irene Harjunpään joukkueet.

Curlingkanava näyttää ratkaisupelit suorina lähetyksinä webissä

Curlingkanava lähettää SM-sarjan päätösviikonlopun pelit suorina webbilähetyksinä. Pelien tuloksia voi seurata myös reaaliaikaisesta tulospalvelusta.

Miesten ratkaisupelien peliohjelma

24.02.2011 13:00
Uusipaavalniemi - Kiiskinen
A. Kauste - Rantamäki

24.02.2011 20:00
Rantamäki - Uusipaavalniemi
Kiiskinen - A. Kauste

25.02.2011 12:00
Uusipaavalniemi - A. Kauste
Rantamäki - Kiiskinen

25.02.2011 20:00
Rantamäki - A. Kauste
Kiiskinen - Uusipaavalniemi

26.02.2011 08:00
A. Kauste - Kiiskinen
Uusipaavalniemi - Rantamäki

26.02.2011 16:00
Kiiskinen - Rantamäki
A. Kauste - Uusipaavalniemi

Naisten ratkaisupelien peliohjelma

24.02.2011 11:30
Vogt - Harjunpää
Kölhi - Malmi

24.02.2011 16:30
Malmi - Vogt
Harjunpää - Kölhi

25.02.2011 08:00
Malmi - Harjunpää
Vogt - Kölhi

25.02.2011 16:00
Malmi - Kölhi
Harjunpää - Vogt

26.02.2011 08:00
Kölhi - Harjunpää
Vogt - Malmi

26.02.2011 16:00
Harjunpää - Malmi
Kölhi - Vogt

Kommentit