Kisakallion urheiluopistossa 7.-12.11.2010 järjestettävien pyörätuolicurlingin MM-karsintojen lopullinen peliohjelma ja osallistuvat maat ovat vahvistuneet.
Kyseiset MM-karsinnat ovat ensimmäinen etappi matkalla kohti seuraavia paralympialaisia. MM-karsintojen kaksi parasta joukkuetta saavuttavat paikan helmikuussa kisattaviin MM-kilpailuihin, joista joukkueet lähtevät keräämään pisteitä vuoden 2014 paralympialaisia varten.
Osalla Suomen joukkuetta on kisakokemusta jo vuoden 2007 ja 2008 MM-karsinnoista ja muuta urheilukokemusta löytyy muun muassa pyörätuolikoripallon saralta.
Suomen pyörätuolicurlingin maajoukkueeseen kuuluvat Vesa Hellman, Tuomo Aarnikka, Markku Karjalainen, Riitta Särösalo sekä Sari Karjalainen. Myös Pekka Pälsynaho on osa Suomen maajoukkuetta, vaikka ei olekaan näissä MM-karsinnoissa nimettynä pelaajana.
Muut kisoihin osallistuva maat ovat Kiina, Tanska, Ranska, Italia, Japani, Latvia, Venäjä, Slovakia ja Sveitsi. Näistä hienoisina ennakkosuosikkeina kisoihin lähtevät Kiina ja Sveitsi.
Turnauksen peliohjelma ja aikataulu sekä joukkuekokoonpanot löytyvät Kisakallion omilta sivuilta osoitteesta www.kisakallio.fi. Lähempänä kisojen alkuajankohtaa samoilta sivuilta löytyvät myös linkit tiedotteisiin ja tulospalveluun kisojen aikana.
Kisojen aikana on mahdollista seurata B-radan pelejä reaaliaikaisena nettilähetyksenä curling.fi-sivuston kautta.
Yleiset tiedustelut:
Harri Hollo
040 744 0900
Media-asioita koskevat tiedustelut:
Katja Kiiskinen
viestinta [a t] curling [d o t] fi (viestinta[at]curling[dot]fi)
040 5898194
Suomen joukkuetta koskevat tiedustelut:
Lauri Ikävalko / Suomen päävalmentaja
044 5628549
- Kirjaudu tai luo uusi tunnus kommentoidaksesi
Kommentit