Pyörätuolicurlingin säännöt

Pyörätuolicurlingiin liittyviä sääntöpykäliä on määritelty sääntökirjan useammassa kohdassa. Alle on koottu yhteenveto pyörätuolicurlingia koskettavista sääntöjen kohdista.

Yhteenveto pyörätuolicurlingia koskettavista sääntöjen kohdista 

  1. Kivet heitetään paikallaan olevasta pyörätuolista, jonka tulee olla sijoitettu siten että kivi heitetään radan keskilinjalta. Heiton aikana tuolin pyörien tulee koskettaa jään pintaa.
  2. Kiveä voidaan heittää perinteisesti kädellä saattamalla tai käyttäen apuna heittämiseen suunniteltua työntökeppiä. Kiven on oltava selvästi irti kädestä tai työntökepistä ennen kuin kivi koskettaa lähempänä olevaa hog-linjaa. Heittovuorossa olevan pelaajan jalat eivät saa koskettaa jään pintaa heiton aikana.
  3. Kivi on pelissä, kun se on ylittänyt heittopäädyn hog-linjan. Kivi, joka ei ole ylittänyt heittopäädyn hog-linjaa johtuen esimerkiksi työntökepin käyttöön liittyvästä ongelmasta, voidaan palauttaa heittäjälle ja se voidaan heittää uudestaan.
  4. Harjaaminen ei ole sallittua.
  5. Kaikissa Maailman curlingliiton (WCF) järjestämissä kilpailuissa jokaisen joukkueen tulee koostua molemmista sukupuolista.
  6. Kaikissa alkukierroksen/Round Robinin kuuden (6) pään otteluissa, ja kuuden (6) pään tie-break- otteluissa tulee pelata vähintään neljä (4) päätä. Pudotuspeleissä tulee pelata kuusi (6) päätä.
  7. Tee-heittokilpailuun osallistuvien pelaajien täytyy edustaa molempia sukupuolia.
  8. Pelaaja on oikeutettu osallistumaan pyörätuolicurlingin MM-kisoihin, jos hänellä on esimerkiksi selkärankavauriosta, aivohalvauksesta, MS-taudista, amputaatiosta tms. aiheutuvia merkittäviä puutteita alaraajojen ja/tai liikuntaelinten toiminnassa ja jotka tarvitsevat pyörätuolia päivittäiseen liikkumiseen. Tarkemmin sanottuna henkilö, joka on kävelykyvytön tai pystyy kävelemään vain hyvin lyhyitä matkoja. Määritelmän pelaajan liikuntarajoitteisuudesta ja luokittelusta voi tehdä toimivaltainen lääkäri, jonka lausunto pätee myös kansainvälisissä kilpailuissa.
  9. Kaikissa muissa tapauksissa toimitaan Maailman Curlingliiton (WCF) pelisääntöjen mukaan