Hännisellä vahva avauspäivä curlingin SM-sarjassa

Date
Text credit
Markus Sipilä

Joensuun Curlingia edustava Matias Hännisen joukkue otti perjantaina kaksi selvää voittoa, kun curlingin SM-sarja käynnistyi Turussa. Hänninen kaatoi kahdella ensimmäisellä pelikierroksella kotijäillään pelanneet Äikiän ja Kalpamaan joukkueet lukemin 11–4 ja 12–1. Helsingin Yliopiston Curlaajien Pöllänen jatkaa myös tappiotta voitettuaan iltapelissä Hyvinkään Curlingin hallitsevat Suomen mestarit niukasti 7–6.

Hänninen ylivoimainen kahdessa ottelussa

Hänninen aloitti päivän kaatamalla Copper Hill Curling Clubin Äikiän 11–4. Jo toisessa päässä otettu neljän pisteen potti käänsi numerot selvästi joensuulaisille, ja viidennen pään kolme lisäpistettä kasvatti eron niin suureksi, ettei turkulaisilta löytynyt enää vastauksia.

Illan ottelussa joensuulaiset kohtasivat Äikiän seuratoveri Kalpamaan joukkeen ja vei pelin vielä selvemmin lukemin 12–1. Hänninen otti heti ensimmäisestä päästä neljä pistettä ja onnistui sen jälkeen varastamaan pään toisensa jälkeen, minkä myötä peli ratkesi käytännössä jo ensimmäisellä puoliskolla.

Pöllänen myös voittoputkessa, Sullanmaa taipui niukasti

Helsingin Yliopiston Curlaajia edustava Jermu Pölläsen joukkue päätti päivänsä tiukkaan kamppailuun Hyvinkään Curlingin Sullanmaan kanssa. Pöllänen sai alkupelissä tuntuvan etumatkan nappaamalla toisessa päässä neljä pistettä, mutta Sullanmaa kiri rinnalle ja ohi ottamalla viidennestä päästä kaksi pistettä ja varastamalla pisteet kuudennesta ja seitsemännestä päästä. Viimeisessä päässä Sullanmaan viimeinen heitto kuitenkin epäonnistui ja Pölläselle jäi avoin määrämittainen kahteen pisteeseen ja 7-6 voittoon.

Pöllänen oli aloittanut päivänsä jo aikaisemmalla selkeällä 13–4-voitolla Copper Hill Curling Clubin Järvisestä, joten Pöllänen jakaa sarjan kärkipaikan Joensuun Hännisen kanssa kahden pelikierroksen jälkeen.

SM-sarjan runkosarja jatkuu lauantaina ja sunnuntaina, ja pelejä voi seurata Yle Areenasta. Runkosarjan neljä parasta lunastavat paikan helmikuun finaaliturnaukseen. 

Päivän kaikki tulokset

  • Hänninen – Äikiä 11–4
  • Järvinen – Pöllänen 4–13
  • Pöllänen – Sullanmaa 7–6
  • Hänninen – Kalpamaa 12–1

 

Kommentit