Viikonlopun suomalaisista joukkueista Kausteet puolivälieriin Puolassa

Katja Kiiskinen

Aku ja Oona Kauste selvittivät tiensä kahdeksan parhaan joukkoon viime viikonlopun parikisassa Puolan Lodzissa, mutta hävisivät valitettavasti puolivälierän Sveitsin parille, joka voitti lopulta turnauksen. Puolassa pelasi myös kaksi muuta Suomen paria Immonen/Sipilä ja Säntti/Säntti, jotka onnistuivat myös nappaamaan voittoja, mutta eivät selvittäneet tietään jatkopeleihin tällä kertaa.

Puolan kisan tulokset pääsee tsekkaamaan täältä!

Tänään juttua myös Helsingin Sanomissa olympiakarsintoihin tähtäävästä Kausteen sisarusparista Akusta ja Oonasta!

Olympiakarsinnat pelataan joulukuussa. Suomi tavoittelee siellä olympiapaikkaa sekä paricurlingissa että miesten curlingissa.