Hellaan laakeri

Teksti: 
Daley Nevantaus
Juttutyyppi: 
Curlinglehden numero: 

"Jos ihminen ei kilvoittele jostakin jonkun muun tai itsensä kanssa, hän lienee kuollut."

HEHKUTUKSEN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

Allekirjoittanut uskoo vakaasti, että tuoreiden, Suomelle olympiapaikan varmistaneiden urheilijoidemme jalat lienevät tukevasti jään pinnalla, eivätkä ole suomalaiseen tapaan juuri lähteneet leijailemaan. Älkää ymmärtäkö väärin, saavutus, olympiapaikka, parhaan kahdeksan joukossa on massiivinen, varsinkin kun se lasketaan kahden peräkkäisen MM-kisan sijoitusten perusteella. Joten jos leijuntaa olisikin hetken tapahtunut, niin siihen on kyllä täysi oikeus. Ehkä se, että saavutuksia ei pahemmin jakseta juhlia, on jonkinlaista suomalaista pragmatismia. Mutta kyllä tästä pitää ja saa tuulettaa, ainakin hetken ennen treeneihin paluuta. Saavutus on huikea.

Mitä tulee sitten hehkutukseen ja sen alkeisiin, en käy itse tuota äskeistä toteamusta enempää hehkuttamaan saavutuksen painoarvoa. Kovasti kuitenkin toivoisin liiton hallitukselta voimakasta viestintää olympiakomitean suuntaan. Ainakin sinne saa ja pitää nyt hehkuttaa, muistuttaa, olla yhteydessä ja vaatia riittävää tukea kisoihin valmistautumiseen ja rakentaa pohjaa lajin tukemiselle jatkossakin.

Itse olen sitä mieltä, että riippumatta siitä, mitä peleissä sitten Pyongchengissä lopulta tapahtuu, oli sitten tuomisina mitaleita tai vain olympialaisia muistoja, niin saavutus on nyt jo ikimuistoinen. Se painuu historian lehdille lukuisien ja lukuisien kunniakkaiden olympiaedustajiemme rinnalle tulevana talvena.

Riippumatta suomalaisesta pragmaattisuudesta ja yleisestä vaatimattomuudesta, voi olympialaisia  siis hehkuttaa täysin huoletta. Niiden arvo ja siellä urheilijana esiintymisen arvo on ihmisen mittareilla jotain dramaattisen korkeaa. Mystistä mytologiaa kisojen tuhansia vuosia vanhan historian takia, mutta kuitenkin myös maallista mammonaa mahdollisten mitalien ja ainakin kisoja seuraavan huomion muodossa ja sen kautta. Joka tapauksessa kisat ovat korkealla arkemme yläpuolella.

Mahtisanojen käyttö onnistunee kyllä allekirjoittaneelta, parantumattomalta lyyrikolta, mutta turvaudun tällä kertaa hehkutuksen kuumuudessa ja olympian hengessä suomalaisen olympiavoittajan sanoihin.

AALE TYNNI - OLYMPIAVOITTAJA

Aale Tynni on nimi, joka ei ehkä monelle sano mitään, ainakaan urheilun tai olympialaisten näkökulmasta. Joku ehkä muistaa hänet mainitun yläasteen tai lukion äidinkielen tunneilla eräänä suurena suomalaisena kirjoittajana. Kirjailijana ja runoilijana. Mutta koska hän osallistui myös olympialaisiin, lienee hänet laskettava mukaan myös urheilijoiden kategoriaan. Hän on nimittäin suomalainen olympiavoittaja, joka voitti kultaa 1948 Lontoon olympiakisoissa. Hänen lajinsa oli lyyrinen runous.

Joten menköön tämä myös tietona vaikka niille, joille muu kuin ruumiin kulttuuri on jotenkin "yläluokkaista hömppää" tai ainakin lähestulkoon turhaa. Omasta mielestäni kulttuuri, johon sisältyvät kirjallisuus, musiikki ja taide yleisesti ottaen sekä kulttuurin omaleimaisuuden ja kulttuurin luomien tapojen säilyttäminen, ovat likitulkoon pyhiä asioita. Maailman kulttuurit ovat rikkaus, mutta omasta pitää osata olla ylpeä. Toki kulttuuria on myös urheilu.

Kulttuurin ja urheilun rajanveto on kuitenkin monesti tehty liian vaikeaksi. Eikö urheilua ole se, missä ihmisen mitä tahansa kykyjä jossakin asiassa mitataan ja testataan kilpailun kautta?
Koska moni kuitenkin on sitä mieltä, että taiteessa ei voi kilpailla, olkoon Aale Tynnin olympiavoitto esimerkkinä siitä, että kyllä voi. Ja jos olympiakisat ovat urheilukilpailu, niin lyriikka on myös urheilua.

Samalla Aale Tynnin olympialaista lyriikkakilpailua varten kirjoittamansa teksti ylistää juuri tätä instituutiota itseään. Olympiakisoja, palkittuja sankareita, kilpailua sinänsä. Itseään olympialaisia. Olympian henkeä. Ehkä jopa reippaan pateettisesti. Mainittakoon myös sivistyssanoja ymmärtämättömille, että pateettinen ei tarkoita säälittävää, kuten "pathetic" englannin kielessä. Sana pateettinen suomen kielessä tarkoittaa paatoksellista, mahtipontista, ylevää ja korkealentoista.

Aale Tynnin kilpailurunon sanoja tulkiten huomaan sen ylistävän myös erityisesti kilpailun henkeä ja henkevyyttä. Viimeisestä edellisessä säkeessä mainitaan myös sana "leikki", minkä myös runoilija on oivaltanut. Vaikka urheilu on nykymaailmassa vuoteen 1948 verrattuna ammattimaistunut, osaavat parhaat silti leikinomaisen asenteen. Erityisesti meidän lajissamme tämä pitää paikkansa aivan huipputasollakin. Curlingissa Curlingin henki jopa vaatii sitä. Se vaatii kunnioittamaan peliä, pelikumppaneita, vastustajaa, pelin mahdollistavia muita ihmisiä, kiveä ja jäätä. Ja erityisesti itse elämää ja ystävyyttä. Mikä voisi olla tärkeämpää?

Tässä Curlingissa saavutetun olympiapaikan ja itse elämän yllättävyyden kunniaksi "Hellaan laakeri". Runo, jonka Aale Tynni kirjoitti, näki ja jolla hän voitti Lontoon olympiakisoissa vuonna 1948. "Hellaan laakeri" on ylistys paitsi olympian kisoille, kilvoittelulle ja elämälle, myös jambille, anapestille ja daktyylille. Runomittoja, ovat ne.

Oi Hellaan laakeri ylhäinen,
sinä ikävöity puu!
Kädet ylitse vuosituhanten
sinun lehviis kurkottuu.

Miten ylhäällä hohtaen kruunaavat
ne varttasi korkeaa!
Olet ylpeä puu: sinä kumarrat
vain voittajaa.

Oi kauneuttasi, ylhäinen,
oi loistoas ankaraa!
Sinut kasvatti tanner sankarien,
pyhä, puolustettu maa.

Sydän veltto ja tahto miehuuton
sinun kilpaasi karttakoon:
sinun kotisi Termopylai on
ja Maraton.

Oi Hellaan laakeri ylhäinen,
sinä ylistetty puu!
Sinun korkeuttasi katsoen
sydän alati huikaistuu.

Ylös sineen, loistava, nostat pään,
vaan juuresi maassa on,
ja lehvies alla leikitään
kisa uljas, ajaton.

Aale Tynni (rip 1913-1997)